123 456 7890

Billy Ionsin komea vapariosuma aivan ottelun loppuhetkillä, toi SJK:lle pisteen Rovaniemen Palloseuran vieraana. RoPS meni ensin johtoon Robert Taylorin rangaistuspotkulla, mutta SJK ei luovuttanut, vaan jatkoi kovaa painostusta loppuun asti. Lopulta Ions iski pallon takatolpan kautta vaparista sisään. Taistelu mitaleista jatkuu jo ensi lauantaina, kun SJK kohtaa OmaSp Stadionilla sarjan kärkipaikoilla olevan IFK Mariehamnin. Ottelu alkaa klo 16.00 ja ennakkoliput ovat jo myynnissä SJK Shopissa ja verkkokaupassa

Kuva Inter-ottelusta Seinäjoelta. Kuva: Marko Tuominiemi.

RoPS – SJK 1-1 (0-0)
1-0 73 min Robert Taylor rp.
1-1 89 min Billy Ions

Ensimmäisen puoliajan ensimmäinen kunnon maalitilanne syntyi 16 minuutin kohdalla, kun SJK sai vapaapotkun keskiympyrän tuntumasta. Matej Hradecky nosti pallon hyvin RoPS:n rangaistusalueelle, missä siihen oli ehtiä ensimmäisenä Juhani Ojala. Oli vain senteistä kiinni, ettei Ojala ehtinyt puskemaan täysin vapaasta paikasta palloa maaliin.

Robert Taylor pääsi hätyyttelemään SJK maalia 20 minuutin kohdalla, kun sivurajaheitto tippui hänelle rangaistusalueella. RoPS-pelurin veto meni kuitenkin ohi maalin. Hieman samaan tapaan pääsi paikkaan myös Matti Klinga, kun Aimar nousi oikealta ja keskitti pallon boksiin. Klinga koitti hakea takakulmaa, mutta veto meni yli ja ohi maalin.

SJK:n toinen hyvä maalipaikka syntyi sivurajaheitosta, joka tuli Jussi Vasaralle kuudentoista alueen rajalle keskelle. RoPS puolustus muurasi vetopaikat, joten Vasara pyörähti näppärästi ja syötti pallon edessä menevälle Klingalle. Klinga näki vielä sivussa Roope Riskin ja siirsi pallon hänelle sivuun. Riski ajautui hieman liian pieneen kulmaan, mutta veto lähti silti vihaisesti. Harmillisesti se osui kuitenkin tolpan väärälle puolelle ja sivuverkkoon.

SJK sai vielä ennen puoliajan loppua kolmannenkin tilanteen kulmapotkusta, jota oli antamassa Hradecky. Hän näki takatolpalle nousevan Teemu Penninkankaan ja tämä syöksyi puskuun. RoPS:n maalilla Reguero oli kuitenkin mies paikallaan ja torjui jaloilla pallon sivurajasta yli. Tauolle mentiin maalittomassa tilanteessa.

Simo Valakari suoritti puoliajalla yhden vaihdon, kun Richie Dorman jätti kentän ja Johannes Laaksonen tuli hänen tilalleen.

RoPS sai toisen puoliajan ensimmäisen tilanteen, kun he saivat noin kymmenen minuutin pelin jälkeen sivuvaparin oikealta laidalta. Vaihdosta sisään tullut Johannes Laaksonen kuitenkin puski pallon siitä heti väljemmille vesille.

Laaksonen pääsi hetkeä myöhemmin laukomaan kohti maalia, kun Penninkangas nousi laidaltaan hyvin ja syötti pallon Vasaralle. RoPS-puolustus kuitenkin esti Vasaran vedon ja tämä pudotti pallon alaspäin Laaksoselle. Kotijoukkueen maalilla Reguero kuitenkin torjui jälleen varmasti.

Kun ottelua oli pelattu noin tunti, oli SJK selvästi niskan päällä. Se sai muutaman hyvän tilanteen, joista Matti Klinga pääsi pariinkin kertaan koittamaan maalintekoa. Kulmasta pääsi myös Marc Vales puskemaan lähes avopaikasta, mutta pallo meni hiukan ohi takatolpan.

Ja kun SJK ei onnistunut omalla hyvällä hetkellään maalinteossa, pääsi RoPS kuin varkain ottelussa johtoon. Vaihdosta juuri sisään tullut Eetu Muinonen pääsi juoksemaan boksiin pystyyn vasemmalta ja vaikka pallo näytti hiukan karkaavankin jo häneltä, katsoi erotuomari Marc Valesin rikkoneen rangaistuspotkun arvoisesti. Robert Taylor meni pallon taakse ja upotti sen todella kovaa yläkulmaan.

SJK jatkoi hyvää painostusta aivan ottelun loppuun saakka ja sai useammankin tilanteenpuolikkaan RoPS päädyssä. Kun peliä oli pelattu 89 minuuttia, kaadettiin Matej Hradecky aivan kuudentoista alueen kulmalla ja tuloksena oli vapaapotku SJK:lle.

Billy Ions ampui pallon kovaa takatolpan kautta sisään ja onnistui näin tekemään jo toisen maalinsa SJK-paidassa, vasta kolmannessa pelaamassaan ottelussa. Lisää maaleja ei ottelussa tuon jälkeen enää nähty ja siten pisteet tasattiin 1-1-tuloksella.

Kotiraati palkitsi ottelun parhaana RoPS:n maalin tehneen Robert Taylorin ja antoi yhden tähden Jarkko Lahdenmäelle. Kaksi tähteä lähti kuitenkin Seinäjoelle Billy Ionsin mukana.

Seuraava ottelu on SJK:lla jo ensi lauantaina 17.9. klo 16.00, kun OmaSp Stadionille tulee vieraaksi sarjan kärkipaikoilla oleva IFK Mariehamn. Ottelun ennakkoliput ovat myynnissä SJK Shopissa ja verkkokaupassa.

SJK: Mihkel Aksalu MV, Juhani Ojala, Richie Dorman (46› Johannes Laaksonen), Matej Hradecky, Jussi Vasara, Billy Ions, Roope Riski, Matti Klinga (75› Ariel Tuco Ngueukam), Teemu Penninkangas, Marc Vales ja Aimar.

SJK vieraili ennen Rovaniemelle menoa Tornion Duudsonit Activity Parkissa.