SJK palasi treeneihin - Cupin liput myyntiin

4.1.2019

 

SJK palasi harjoituksiin 18 pelaajan voimin perjantaina 4.1. Mukana harjoituksissa oli kaikki edustuksen sopimuspelaajat ja muutama SJK:n akatemian sopimuspelaaja.

Harjoitukset aloitettiin aamupäivällä kevyillä pallotreeneillä ja iltapäivällä jatkettiin fysiikkaharjoituksilla. Viime kaudella loukkaantumisista kärsineet Billy Ions ja Jarkko Hurme jatkoivat vielä kuntoutumista fysioterapeutin kanssa kuntosalilla. Kaksikkoa odotellaan pelikuntoon tammikuun aikana. Joukkue jatkaa harjoituksia viikonloppuna ja maanantaina matkataan Kuortaneen Urheiluopistolle viettämään testipäivää.

SJK kohtaa lauantaina 19.1. klo 15:15 harjoitusottelussa FF Jaron Pietarsaaren Tellushallissa. Joukkueet kohtasivat jo aiemmin Seinäjoella joulukuussa. Ensimmäinen virallinen ottelu pelataan tammikuun lopulla, kun Suomen Cup alkaa.

Suomen Cupin ennakkoliput myyntiin

SJK:n kausikortit kaudelle 2019 käyvät myös kaikkiin Suomen Cupin kotiotteluihin. Kausikortit ovat vielä myynnissä edullisemmalla hinnalla tammikuun loppuun saakka SJK:n verkkokaupassa ja SJK Shopissa. 31.1. jälkeen hinnat nousevat kymmenellä eurolla kaikissa hintaluokissa.

Tänään SJK:n verkkokauppaan tuli myyntiin myös Suomen Cupin karsintalohkopelien ennakkoliput. SJK pelaa karsintalohkossa kaksi varsinaista kotiottelua, mutta näiden lisäksi Seinäjoella pelataan myös vierasotteluiksi merkityt KuPS- ja RoPS-ottelut. SJK auttaa noiden otteluiden järjestelyissä ja hoitaa lipunmyynnin, mutta pelit ovat silti SJK:lle vierasotteluita. Siksi SJK:n kausikortit eivät käy näissä otteluissa.

Varsinaisissa kotiotteluissa SJK kohtaa perjantaina 25.1. klo 19:00 VPS:n ja perjantaina 22.2. klo 19:00 KPV:n. KuPS - SJK pelataan lauantaina 9.2. klo 14:00 ja RoPS - SJK lauantaina 16.2. klo 14:00. Kaikkien näiden otteluiden ennakkoliput ovat myynnissä SJK:n verkkokaupassa ja arkisin klo 9-16 SJK Shopissa.

Ennakkolippujen hinnat ovat 15€ ja alennusryhmäläisille 10€. Alennusryhmiin kuuluvat eläkeläiset, opiskelijat, 7–16-vuotiaat, työttömät ja varushenkilöt. Alle 7-vuotiaat pääsevät ilmaiseksi vanhemman tai huoltajan seurassa. Näiden lisäksi on myynnissä kaikkiin otteluihin VIP-paketteja, joka sisältää omat varatut istumapaikat Wallsportin päätykatsomosta, finger food buffetpöydän, oman varatun pöytäpaikan sekä SJK edustajan vierailun ennen ottelua. VIP-paketin hinta on 69,90 €.

Neljän Seinäjoella pelattavan ottelun lisäksi, SJK kohtaa Ilveksen vierasottelussa Pirkkahallissa lauantaina 2.2. SJK-kannattajat järjestävät otteluun bussikuljetuksen ja siitä tiedotetaan lisää lähempänä ottelua.

Karsintalohkoista etenee neljä parasta joukkuetta 16 parhaan joukkoon ja varsinaiseen kerrasta poikki -muodossa pelattavaan Suomen Cupiin. SJK U23 -joukkue osallistuu omalla tahollaan Suomen Cupin karsintaan Kakkosen Cupin muodossa. Voit lukea lisää Suomen Cupin uudesta pelijärjestelmästä tästä linkistä.

Alkuun