123 456 7890

Seinäjoen Jalkapallokerho nappasi kauniin päivän päätteeksi täyden pistepotin Vuosaaresta. FC Viikingit on osoittautunut kahden Ykkösen kauden aikana varsin miellyttäväksi vastukseksi Kerholle, sillä tilille napsahti jo yhteensä viides voitto punapaidoista. Kotijoukkueella oli myös omat paikkansa, mutta Mihkel Aksalu esitti maalillaan tukun maailmanluokan pelastuksia.

FC Viikingit – SJK 0-2 (0-1)
20 min 0-1 Daniel Caumo
74 min 0-2 Jesse Ahonen om.

Daniel Caumo nostettiin pitkästä aikaa avaukseen ja tulosta tuli heti

SJK aloitti ottelun heti vauhdikkaasti. Ensimmäisen 5 minuutin aikana pallo saatiin pariinkin kertaan Viikinkien rangaistusalueelle ja vetokin aikaiseksi, mutta ensimmäisen blokkaa puolustaja Mikko Lönnström ja toisen maalivahti Mika Johansson.

Vaikka maalia ei synnykään, huomaa että valmentaja Simo Valakarin yllätysveto nostaa Daniel Caumo hyvin menneen reservijoukkuepelin jälkeen suoraan avaukseen, ja pelaaminen kolmella hyökkääjällä, näyttää toimivan. Kolmikko Pelvas, Lehtinen ja Caumo tuottaa läpi ottelun harmaita hiuksia Viikinkien puolustukselle.

Alun rynnistyksen jälkeen ottelu kuitenkin tasaantuu ja myös Viikingit pääsee vetopaikoihin. Jesse Ahonen vetää kaukaa, mutta Mihkel Aksalu liimaa pallon varmasti.

Ja kesken pienen Viikinki painostuksen, pääsee SJK jälleen vaaralliseen hyökkäykseen, Toni Lehtinen voittaa selkä maaliin päin pääpallon ja jatkaa linjan taakse rynnistävälle Caumolle. Caumo pääsee nokikkain Johanssonin kanssa, eikä erehdy. Pallo varmasti verkoon ja kun 19 minuuttia on pelattu, siirtyi SJK 0-1 johtoon.

Maalin jälkeen peli jatkuu kenttätapahtumien osalta varsin tasaisena, mutta vaarallisimmat tilanteet luodaan SJK:n toimesta Viikinkien maalile. Entinen SJK maalivahti Mika Johansson kuitenkin osoittaa olevansa mies paikallaan ja hän torjuu kerta toisensa jälkeen tilanteet tai nyrkkeilee vaaralliset keskitykset väljemmille vesille.

Noin puolen tunnin pelin jälkeen Viikinkien vaarallisen tilanteen jälkeen SJK saa hyvän vastahyökkäyksen, jossa Josu tarjoilee Pelvakselle vapaaseen paikkaan pallon, mutta mies ei osu pallon kunnolla ja tilanne kuivuu kasaan.

Heti seuraavasta hyökkäyksestä Toni Lehtinen kaadetaan rangaistusalueen viivan tuntumassa ja Kerho saa vaparin hyvästä paikasta. Josu pallon taakse ja veto onkin hyvä, mutta Johansson torjuu aivan maalin alakulmasta pallon komeasti.

SJK pääsee tilanteisiin jatkuvasti, mutta viimeinen ratkaisu on heikko. Pallo saadaan kertaalleen Caumon toimesta maalin katollekin, mutta ikävä kyllä yläriman väärälle puolelle.

Puoliajan loppu onkin sitten Viikinkien painostusta, mutta SJK ei päästä heitä kunnon vetopaikoille. Paras tilanne tulee kun Matti Lähitie joutuu kaatamaan Obi Metzgerin läpiajotilanteessa ja siitä syntyneestä vaparista Mihkel Aksalu joutuu venymään paraatitorjuntaan.

Toinen hyvä tilanne tulee kaukaa oikealta laidalta tulleesta vapaapotkusta, kun maalile tilanteeseen noussut Mikko Lönnström nousee korkeimmalle, mutta voimakas pusku menee ohi maalin.

Viihdyttävä ensimmäinen puoliaika päättyy SJK:n johtotilanteeseen 0-1.

Toisen puoliajan alussa Viikingit tekee vaihtoja, mutta SJK jatkaa samoilla millä alottikin.

SJK saa vaparin kulmalipun tuntumasta, ja siitä seuranneesta keskityksestä pallo näyttää osuvan boksissa jo aiemmin laputetun Mikko Lönnströmin käteen, mutta tuomari ei virheitä tilanteessa näe ja siten peli jatkuu normaalisti SJK pelaajien protestoinnista huolimatta.

Ja vähän tuon jälkeen tulee Viikinkien paras tilanne koko pelissä, kun he pääsevät koittamaan lähietäisyydeltä kolme kertaa peräkkäin, mutta Aksalu esittää maailmanluokan pelastukset ja maali säilyy koskemattomana.

Hetken päästä SJK saa pallon maaliin, mutta avustavalla on lippu ylhäällä, eikä Lehtisen komeaa osumaa hyväksytä. Katsomoon näytti että Lehtinen ei missään tapauksessa tilanteessa paitsiossa kuitenkaan ollut, vaan Pelvas, jolle palloa ei pelattu. Tilanne kuitenkin pysyy samana ja peli jatkuu.

Peli jatkuu myös tasaisena ja molemmilla on omat tilanteensa. SJK tekee ensimmäisen ja myös ainoan vaihtonsa tunnin pelin jälkeen, kun Toni Lehtinen jättää kentän ja Johannes Laaksonen tulee sisään.

Vaihto tuokin uutta virtaa Kerholle ja ainoastaan Johanssonin unelmatorjunnat pitää tilanteen samana. Kertaalleen pallo saadaan tolppaan ja välillä se vierii jo maaliviivaa pitkikinkin, mutta Johansson ehtii liimaamaan pallon ennen SJK hyökkääjiä.

74 minuutilla nähdään viimein ratkaisu, kun Josun antamasta kulmasta Pavle Milosavljevic puskee kohti maalia voimalla ja ilmeisesti pallo pomppaa maalinedusruuhkassa vielä omasta pelaajasta ja maaliviivan väärälle puolelle. SJK 0-2 johtoon, jotka jää myös ottelun loppunumeroiksi.

Maalin jälkeen Viikinkingit vielä hakee vimmatusti kavennusosumaa, mutta Aksalu hoitaa kaukaa tulleet yritykset varmasti.

Ottelun parhaana palkitaan oikeutetusti kotijoukkueen maalivahti Mika Johansson, kaksi tähteä SJK:n maalivahti Mihkel Aksalulle ja yksi tähti Josulle. Toki Daniel Caumo olisi voitu palkita myös kovasta taistelustaan, mutta Josu järjesteli SJK hyökkäyskolmikolle useamman maalintilanteen ottelussa.

Näin SJK nappaa viidennen voittonsa Viikingeistä kahden kauden sisällä ja tämän kauden toisen Heteniityllä.

Syyskierros on siten myös aloitettu ja homma jatkuu samantien ensi sunnuntaina, kun PK-35 Vantaa tulee kylään Seinäjoen Keskuskentälle.

SJK: Mihkel Aksalu, Teemu Penninkangas, Matti Lähitie, Pavle Milosavljevic, Gert Kams, Richard Dorman, Chris Cleaver, Akseli Pelvas, Josu, Daniel Caumo, Toni Lehtinen (61. Johannes Laaksonen)

Penkillä: Tomas Karike, Timo Rauhala, Sami Viljanen, Juli Serrano, Jyri Hietaharju
Keltaiset: Teemu Penninkangas, Pavle Milosavljevic


Maalivahti Mihkel Aksalu oli SJK:n parhaimmistoa Vuosaaressa