123 456 7890

Billy Ionsin kaksi maalia toi SJK:lle sen historian ensimmäisen Veikkausliigavoiton Helsingissä. Samalla se oli vasta toinen kerta kun SJK voittaa nykyään Telia 5G Areena -nimellä kulkevalla Töölön jalkapallostadionilla. Ensimmäinen voitto tuli samaa vastustajaa vastaan Suomen Cupissa kaudella 2014, mutta silloin kotijoukkue HIFK pelasi vielä sarjaporrasta alempana ja sekin voitto haettiin vasta jatko-ottelun jälkeen. Voitto katkaisi myös SJK:n heikon jakson ja SJK nousee nyt kuuteentoista sarjapisteeseen. Lisäpisteitä on tarjolla ensi lauantaina klo 15.00, kun Seinäjoen OmaSp Stadionilla pelataan ensimmäistä kertaa Pohjanmaan derby SJK vs. VPS. Otteluun on mennyt jo nyt hurja määrä ennakkolippuja ja kannattaakin varmistaa oma paikka otteluun samantien. Ennakkoliput saat edullisimmin SJK:n verkkokaupasta. Voitolla SJK nousisi pisteen päähän nyt toisena olevasta VPS:stä ja siten täysillä mukaan mitalikamppailuun. Kaikki mukaan kannustamaan SJK:ta! Sitä ottelua ei voi missata!

HIFK – SJK 0-2 (0-1)
0-1 7 min Billy Ions
0-2 90 min Billy Ions

SJK
aloitti ottelun vahvasti, ja tärkeä avausmaalikin nähtiin heti ottelun
alussa. Timo Tahvanainen syötti Billy Ionsin karkuun vasemmalta
laidalta. HIFK:n maalivahti Tomi Maanoja tuli vastaan, mutta Ionsin
hallittu
sijoitus meni maaliin. Erittäin tärkeä maali.
Paine HIFK:n päädyssä
jatkui. Reilun vartin kohdalla Erfan Zeneli keskitti hyvin maalille,
mutta Billy Ions ja Diego Bardanca eivät aivan ylettyneet palloon. Pian
tämän jälkeen Zeneli pääsi laukomaan boksissa.
Tomi Maanoja torjui eteensä, ja Elias Ahde laukoi paluupallon maaliin.
Tilanne oli kuitenkin paitsio.
Molemmilla oli myös
pari vaarallista erikoistilannetta, mutta niistä ei maalia tullut. HIFK
pääsi paremmin peliin mukaan ensimmäisen jakson lopulla. Aivan
ensimmäisen jakson lopussa SJK:n maalilla oli pari vaarallisen
näköistä flipperipalloa, mutta tauolle mentiin kuitenkin vierasjohdossa.
HIFK:n hyvä jakso
jatkui myös toisen puoliajan alussa. Vaarallisia vetopaikkoja HIFK:lla
ei kuitenkaan ollut. Nnaemeka Anyamele laukoi kertaalleen boksin
rajalta, mutta veto jäi löysäksi ja meni myös ohi maalin.
HIFK sai tunnin kohdalla vaarallisen tilanteen kulmapotkun jälkitilanteesta, mutta Richard Dorman pystyi pelastamaan tilanteen.
Johannes Laaksonen teki
paluun pelikentille tunnin kohdalla, ja pelasikin loistavasti. Myös
Dani Hatakka teki paluun loukkaantumisen jälkeen kymmenisen minuuttia
ennen loppua.
Timo Tahvanainen pelasi
hyvin yhteen vasemmassa laidassa 70. minuutilla. Ions pääsi
keskittämään boksiin Obed Malololle, jonka laukaus oli kuitenkin helppo
torjuttava Tomi Maanojalle.
SJK:n puolustus kesti
loppuun asti, ja koko joukkue todella puolusti joukkueena. Lisäajalla
SJK pääsi vielä vastahyökkäykseen. Diego Bardanca voitti pääpallon
boksissa, ja Mehmet Hetemaj ja Johannes Laaksonen
taistelivat kakkospallon SJK:lle. Laaksonen lähetti Billy Ionsin täyteen
vauhtiin vasemmalta laidalta, Ions väisti yhden liukutaklauksen ja
sijoitti pallon aivan tolpan juureen. 0-2. Maistuu.
Saimme
onneksi maalin heti alussa. Saimme paikkoja, kun heidän linjansa pelasi
korkealla. En halunnut, että vain puolustamme.
Yritimme pitää pallonhallinnan ja hyökätä hitaasti. Väsymme, jos
juoksemme koko ajan edestakaisin. HIFK pelasi hyvin. Me todella
taistelimme voitosta tänään. En tiennyt, että meillä ei ollut täällä
voittoja. Meidän piti muuttaa tiettyjä juttuja todella nopeasti.
Ensimmäinen peli tuli liian nopeasti. Huomasin, että joillain pelaajilla
oli todella heikko itseluottamus. Halusimme saada itseluottamusta
pelaajille. Haluan, että pelaajat nauttivat jalkapallon pelaamisesta.
Päivittäinen työ merkitsee. Tämä pitää unohtaa mahdollisimman
nopeasti, työn on jatkuttava. Korjattavaa on edelleen. Tärkeää on myös,
että maalivahti sai itseluottamusta. Emme ajattele sijoitusta tällä
hetkellä, meidän täytyy keskittyä kehittymiseen,
sanoi SJK:n
päävalmentaja Manuel Roca.
Harmittaa
tosi paljon tämä tappio. On ollut liikaa tämä sama kaava. Pystyimme
hallitsemaan ja saamaan keskityksiä etenkin
ensimmäisen puoliajan lopulla. Maalinteko on todella vaikeaa tällä
hetkellä. Hyökkäyksen pitäisi olla vaarallisempi. Vesalan
loukkaantuminen oli harmittava, polvivamma. Puolustajista Pauli
Kuusijärvi on palannut harjoituksiin. Jani Bäckman tuli vaihdosta sisään
ja on myös tervehtymässä. Siinä suhteessa tilanne parempi,
sanoi HIFK:n
päävalmentaja Antti Muurinen.

Kyllä me saimme tehdä täyden työn pisteiden eteen. Valuttiin vähän liian alas. Osin saatiin toteutettua pelisuunnitelmaa, mutta on siinä vielä kyllä kehitettämisen varaa. Sarjataulukkoa ei hirveästi tässä vaiheessa katsella. Mennään ottelu kerrallaan, sanoi SJK:n puolustaja Timo Tahvanainen ottelun jälkeen.

SJK: Mihkel Aksalu MV, Marc Vales, Richie Dorman (82´Dani Hatakka), Timo Tahvanainen, Billy Ions, Matti Klinga, Obed Malolo (70’ Jarkko Hurme), Diego Bardanca, Elias Ahde, Mehmet Hetemaj ja Erfan Zeneli (60’ Johannes Laaksonen)