SJK teki sopimuksia nuorille lupauksille

4.2.2020


Joel Laitinen pelasi tammikuussa pelatussa SJK - VPS -harjoitusottelussa SJK-paidassa.

18-vuotias Joel Laitinen siirtyy SJK Akatemiaan pitkällä sopimuksella. Laitisen kasvattajaseura PEPO ja SJK ovat sopineet siirrosta viime viikonloppuna. Laitisen lisäksi sopimuksia on tehty myös muille SJK Akatemian pelaajille.

Lappeenrannassa vuonna 2001 syntynyt Laitinen, on pelipaikaltaan keskuspuolustaja ja hän siirtyy Seinäjoelle kasvattajaseurastaan Lappeenrannan PEPO:sta. Nuoresta iästään huolimatta, Laitinen kantoi viime kaudella kapteeninnauhaa PEPO:n Kakkosessa pelaavassa miesten joukkueessa. Kaikkiaan hän on ehtinyt pelata jo 37 Miesten Kakkosen ottelua kausilla 2018 ja 2019. Lisäksi Laitisella on toistakymmentä Suomen poikamaajoukkue-ottelua.

- PEPO on tyytyväinen että sen junioripolun kasvatti pääsee jalkapallourallaan eteenpäin ja saa mahdollisuuden ylemmissä sarjoissa. Tämä on yksi seuramme tavoitteista, kehittää ja kasvattaa pelaajia ja auttaa heitä jalkapallourallaan eteenpäin, toteaa PEPO:n puheenjohtaja Kari Suninen.

SJK kiinnitti jalkapallolukioon pitkillä sopimuksilla kaksi nuorta pelaajalupausta. Vuonna 2004 syntynyt Rasmus Kujala on Rovaniemen FC Santa Clausin kasvatti ja hän muuttaa Seinäjoelle tänä talvena. Kujala käy peruskoulun loppuun Seinäjoella ja aloittaa SJK:n ja Kuortaneen Urheilulukion yhteisessä jalkapallolukiossa tämän vuoden elokuussa. Myös 2004 syntynyt Kaapo Kotila aloittaa ensi syksynä jalkapallolukiossa. Kotila on alunperin Toholammin Urheilijoiden kasvatti ja siirtyi jo keväällä 2018 SJK-junioreihin. Viime kesänä hän oli mukana SJK-junioreiden menestyksekkäässä Kai Pahlman-joukkueessa sekä mukana poikien U15-maajoukkueessa.

- Useiden lupaavien nuorten pelaajien muuttaminen Seinäjoelle ja liittyminen SJK:n riveihin viime aikoina, on seurausta viime vuosina tekemistämme linjauksista ja satsauksista. Olemme pyrkineet rakentamaan olosuhteemme sellaisiksi, että nuoret pelaajat voivat keskittyä täällä uraansa parhaalla mahdollisella tavalla ja olisi mahdollisimman pitkälle vain heistä itsestä kiinni, että ottavatko he sen seuraavan askeleen, sanoo SJK:n urheilupuolen tekninen johtaja Richard Dorman.

SJK teki myös sopimukset Ykkösen Cupia varten SJK Akatemian Severi Vuorelan, Habibullah Husseinin, Lauri Pelkkalan ja Sundom IF:aa viime kaudella edustaneen Eddie Hiekkasen kanssa.

SJK Akatemia kohtaa lauantaina Ykkösen Cupin ottelussa  AC Kajaanin vierasottelussa. Ottelu alkaa lauantaina 8.2. klo 19:00. SJK U17 pelaa B-nuorten SM-karsintaa samana päivänä Joensuussa JIPPO:a vastaan. SJK U20 pelaa A-nuorten SM-karsintaa sunnuntaina Seinäjoella. SJK U20 - KaaPo U20 alkaa Wallsport Areenalla klo 12:45 ja siihen on vapaaehtoinen pääsymaksu, jonka tuotot käytetään lyhentämättömänä Project Liv ry:n toimintaan.


Kaapo Kotila ja Rasmus Kujala aloittavat Jalkapallolukiossa elokuussa 2020.

Alkuun