123 456 7890

Seinäjoen Jalkapallokerhon U19 nuoret kohtaavat SM-karsinnan alkulohkon toiseksi viimeisessa ottelussa Vasa IFK:n vieraskentällä Botniahallissa.

Botniahalli ja VIFK tulevatkin hyvin tutuksi viikon sisään, kun viime viikonloppuna Kerho 07 ja VIFK kohtasivat siellä ja tämän viikon keskiviikkona myös SJK Edustusjoukkue kohtaa VIFK:n Suomen Cupissa samassa hallissa.

Jatkokarsintapaikka haussa

SM-karsintojen alkulohkoissa sijoille 1-4 sijoittuneet joukkueet arvotaan pelaamaan kaksiosaiset karsintapelit eri lohkojen joukkueiden kanssa niin, että lohkoykköset kohtaavat lohkoneloset, ja toiselle sijalle päätyneet kohtaavat kolmannelle sijalle päätyneet joukkueet.
Karsintojen voittajat pelaavat kesällä varsinaisessa SM-sarjassa ja häviäjät puolestaan Ykkösessä. Myös alkulohkon viidenneksi jäänyt pelaa Ykkösessä.

SJK U19 on alkulohkossa tällä hetkellä toisena, pelin vähemmän pelanneena kuin viime viikonloppuna Seinäjoella vieraillut, lohkoa johtava OLS ja eroa heihin on viisi pistettä.

SJK U19 joukkueelle tiistain ottelu on alkulohkon toiseksi viimeinen ja jäljellä on vielä kotiottelu TP-47 U19 joukkuetta vastaan lauantaina 22.3. klo 14.00.

Periaatteessa SJK voisi siis kahdella voitolla napata vielä lohkovoitonkin, mutta se vaatisi OLS:n tappiota omassa päätösottelussaan.

Vastustaja VIFK sen sijaan pitää lohkon perää neljällä pisteellä, mutta heillä on vielä tämä ottelu mukaan laskettuna kolme ottelua jäljellä ja voittamalla ne VIFK voisi mennä jopa SJK:n ohi taulukossa.

Voittamalla huomenna, SJK varmistaisi ainakin jatkokarsintapaikan ja jos OLS häviäisi viimeisen ottelunsa, olisi tarjolla vielä lohkovoittokin. Myös piste tietäisi vähintään neljättä sijaa ja paikkaa jatkokarsinnassa.

Loukkaantumishuolia

SJK U19 kaatui viime viikonloppuna OLS:lle kotihallissa siipirikkoisena, sillä useampikin pelaaja pelaavasta kokoonpanosta oli sivussa. Ainakin Aleksi Ahde, Niko Laaksonen, Antti Viita, Jaakko Vihanta ja Jesse Sarajärvi missasivat tuon ottelun kuumeilun tai pikkukolhujen vuoksi.

Lauantain ottelussa myös Joona Ala-Hukkala ja Janne Tuohisaari loukkaantuivat ja molempien pelaaminen tiistaina on epävarmaa.

Loukkaantumishuolia valmennusjohdolla siis riittää ja U19 joukkuetta pitänee vahvistaa SJK B-juniorien joukkueesta.

– Meillä on tänä iltana vielä treenit ja katsotaan niiden jälkeen ketä mukaan saadaan. Ainakin osa viime lauantain matsistakin poisolleista on varmasti sivussa nytkin, kertoo joukkueen päävalmentaja Max Peltonen.

– Minulla on kuitenkin luotto tähän joukkueeseen ja uskon että pärjäämme vaikka muutama mies olisikin pois, jatkaa Peltonen.

SJK U19 lähtee tietenkin voittoa pelistä hakemaan ja samalla varmistamaan jatkokarsintapaikkaa. Edellinen kohtaaminen VIFK:n kanssa päättyi kuitenkin SJK:n 4-0 voittoon ja tuolloin nyt kuumeessa oleva Niko Laaksonen iski kahdesti sekä hyvää kautta pelaavat Veli-Pekka Pajula ja Elias Ahde molemmat kertaalleen.

VIFK U19 – SJK U19 tiistaina 12.3. klo 19.00, Mustasaaren Botniahallissa.