123 456 7890

Seinäjoen Jalkapallokerhon U19 joukkueen kahden pelin viikko SM-sarjassa jatkuu huomenna lauantaina pelattavalla FC Kaarina – SJK ottelulla.

SJK ei ole SM-sarjassa vielä tappiota kokenut, mutta ei liioin saalistanut täysiä pisteitäkään, sillä kolmesta ottelusta kaikki on päättynyt tasatulokseen.

SJK lähtee matkaan huomenna aikaisin ja ottelu pelataan klo 13:15 alkaen Kaarinan tekonurmikentällä.

FC Kaarina

FC Kaarina on neljän kaarinalaisseuran yhteinen edustusjoukkue A- ja B-junnutasoilla ja tällä ikäluokalla on jo hallussaan Kai Pahlman turnauksen voitto kaudelta 2011 ja sitä aiemmin Nike Premierin neljässija. Myös viime kaudella B-juniorit saavuttivat hopeamitalit SM-sarjassa.

Alkulohkossa Kaarina sijoittu länsilohkon kolmanneksi TPS:n ja FC Jazzin taakse ja jatkokarsinnoissa vastaan tuli FC Haka. Kaksiosaiset ottelut päättyivät 4-2 yhteistulokseen ja näin FC Kaarina eteni SM-sarjaan.

Alkukierrosten otteluissa Kaarina on myös osoittanut kovuutensa, sillä OLS ja FC Jazz ovat kaatuneet suurinumeroisesti ja kerran on pelattu tasan JJK:n kanssa.

FC Kaarina on siis kova vastustaja, eikä pisteitä haeta sieltäkään helpolla, mutta SJK:n esitykset ovat olleet kuitenkin sitä luokkaa, että palkinto työnteosta kolmen pisteen muodossa on tähtäimessä tästäkin ottelusta.

Osa miehistä Kerho 07:n mukana

Seinäjoen Jalkapallokerhon reservijoukkue Kerho 07 kohtaa Kakkosen ottelussaan GBK:n sunnuntaina ja osa U19 joukkueen pelaajista pelaa tuossa ottelussa, eikä matkusta mukaan Kaarinaan.

Näin ollen vastuuta annetaan jälleen nuoremmille B-juniori-ikäisille pelaajille.

FC Kaarina – SJK U19 SM-sarjaa, lauantaina 18.5. klo 13.15.