123 456 7890

SJK U23 voitti 6-0 JBK:n kauden viimeisessä kotipelissä. Edustuksesta mukana ollut Maximo Tolonen oli maalivireessä ja teki maaleista neljä. Daniel O’Brien puolestaan syötti kolme. Hänellä oli myös paikka lisätä kauden maalimääräänsä rangaistupilkulta, mutta tällä kertaa JBK:n maalivahti vei pidemmän korren. Kaikki päivän maalit oli komeita ja joukkue pelasi muutenkin mainion ottelun. Toisen puoliajan alussa oli pieni suvantovaihe, kun peli oli jo 3-0 lukemissa, mutta uutta virtaa löytyi vielä ja maaleja alkoi tulla taas tunnin pelin jälkeen. Voitolla SJK U23 nousi kahden pisteen päähän toisena olevasta TPV:stä ja omaa siten vielä saumat päästä nousukarsintaan. Eli pelattavaa riittää lohkon päätöskierrokselle, jos TPV menettää pinnoja omassa ottelussaan sunnuntaina. Kauden viimeinen peli on ensi lauantaina 29.9. klo 15:00, kun SJK U23 kohtaa Oulussa Herculeksen.

SJK U23 – JBK 6-0 (3-0)
1-0 28 min Maximo Tolonen
2-0 35 min Layon Dantas
3-0 41 min Maximo Tolonen
4-0 61 min Maximo Tolonen
5-0 66 min Joonas Lepistö
6-0 79 min Maximo Tolonen

Molemmat jaksot oli kokonaisuutena hyviä. Luotiin maalipaikkoja ja pelattiin hyvin. Kauden viimeinen kotipeli ja 6-0 taululla, niin ei siihen voi olla kuin tyytyväinen, sanoi SJK U23 vastuuvalmentaja Jani Uotinen.

Toisen puoliajan alussa oli meidän heikoin hetki, mutta sitten maltettiin alkaa pitämään palloa enemmän ja tekemään pidempiä hyökkäyksiä, niin sitten homma parantui taas. JBK myös yritti vielä 3-0 tilanteessa, mutta sen jälkeen ei sitten enää niinkään. Hienoja maaleja tehtiin, Uotinen jatkoi.

Me ollaan pelattu hyvin tällä kaudella ja varisinkin tällä toisella kierroksella olemme koko ajan parantaneet. Peli on ollut kokonaisuutena parempaa ja selkeämpää. Maaleja on tullut paljon. Luomme paljon paikkoja ja teemme niistä maaleja, joten hyökkäyspeli on ollut hyvää. Ja kyllä me ollaan hyvin puolustettukin. Nyt seitsemästä viime pelistä viisi on nollapelejä. Siinähän ne hyvän joukkuepelaamisen elementit onkin. Tekeminen on ollut kokoajan nousujohteista ja pelit on koko ajan parantunut. Yksi matsi on vielä ja siitä halutaan kolme pistettä, päätti Uotinen.

SJK U23: Severi Ikäheimo MV, Joona Lautamaja, Dani Hatakka, Nicolas Kotamäki (63’ Jaakko Vihanta), Ville Pajula, Marcus Vinicius, Robbie Malolo, Layon Dantas (71’ Aleksi Pöntinen), Maximo Tolonen, Daniel O’Brien (78’ Sami Viljanen) ja Joonas Lepistö.