Stadionin ensimmäinen valu suoritettiin

25.8.2015



SJK:n tulevan kotistadionin rakennus on edennyt siihen vaiheeseen, että tänään tiistaina 25.8.2015, suoritettiin stadionin pääkatsomon perustuksien ensimmäinen betonivalu.

Seinäjoen kaupunki on jo aiemmin saanut valmiiksi alueen raivaustyöt ja vetänyt viemäriputket alueelle. Kentän sekä valot rakentaa kaupunki, mutta varsinaisen stadionin ja sen lämpimien tilojen rakentamisesta vastaa stadionyhtiö jossa SJK on mukana.

SJK:lle stadionprojekti on valtava harppaus eteenpäin ja ensimmäistä valua oli paikanpäällä seuraamassa myös SJK johtoa.

- Tämä on ollut koko ajan iso osa koko tätä SJK projektia, että oma kotistadion pitää olla. Nyt siitä tulee todellisuutta ja iso kiitos siitä kaikille jotka ovat olleet tässä osallisina. Kyllä moni tulee vielä haukkomaan henkeään kun stadion alkaa tähän nousemaan, sillä tästä tulee aika massiivinen ja mahtava stadion, sanoo SJK:n toimitusjohtaja Janne Kotamäki.





Ensimmäinen ottelu uudella ja täysin valmiilla stadionilla tullaan pelaamaan näillä näkymin kesäkuussa 2016. Projektiaikatauluun vaikuttaa oleellisesti muun muassa tuleva talvi ja säätilat.

- Voi olla että avausottelu on jopa aikaisemmin tai hieman myöhemminkin, sillä vielä on paljon asioita jotka tarkentuu tässä syksyn aikana. Tärkein tavoite on että ainakin europelit tullaan pelaamaan täällä. Tietenkin meidän pitää vielä ensin niihin selvitä, mutta eiköhän Simo ja joukkue hoida sen homman, jatkaa Kotamäki.

Kaupunki ei siis ole stadionyhtiössä mukana, mutta stadionyhtiö on tehnyt kaupungin kanssa kustannusten jakosopimuksen. Kaupunki vastaa rakentamisen osalta itse kentästä ja sen valaistuksesta. Stadionyhtiö vastaa rakenteista, lämpimistä tiloista ja stadionin ylläpidosta. Stadionyhtiö on myös vuokrannut kentän ja maa-alueen kaupungilta. Perustusurakoitsijana toimii Conline Oy, mutta varsinaista pääurakoitsijaa ei ole vielä valittu.

Stadionin kapasiteetti on noin kuusituhatta katettua katsomopaikkaa ja palvelut siellä tulevat olemaan huippuluokkaa.

- Meille tulee pääkatsomoon kaksi ravintolamaailmaa. Kolmanteen kerrokseen mahtuu noin 400 ihmistä ja toisessa kerroksessa olevaan 500 ihmistä. Lisäksi tulee myyntipisteitä ympäri kenttää. Stadionia on mietitty myös sen mukaan, että se on myös tapahtuma areena. Varmasti konsertteja tullaan ainakin järjestämään ja avajaiskonsertista on jo keskustelut käynnissä tällä hetkellä, kertoo Kotamäki.

Myöhemmin tänään ilmestyvässä SJK TV:n jaksossa on videokuvaa ensimmäisestä valusta, sekä kokonaisuudessaan SJK toimitusjohtaja Janne Kotamäen haastattelu.

Alkuun