123 456 7890

SJK:n omista nuorista Veikkausliigapelaajaksi kasvanut Teemu Penninkangas, on päättänyt jatkaa uraa Tampereen Ilveksessä. Pelaajan sopimus päättyi kauteen 2016 ja SJK tarjosi hänelle jatkoa. Pelaaja itse kuitenkin halusi uralleen uusia haasteita ja Ilves ilmoitti maanantaina 2.1. tehneensä pelaajan kanssa sopimuksen.

SJK kiittää Teemu Penninkangasta mahtavasta SJK urasta ja toivottaa onnea jatkoon.

SJK tulee tottakai olemaan aina itselleni erityinen seura, sillä pelasin siellä jo Kakkosesta lähtien. Koko seura ja itse siinä samalla saavutimme todella paljon. Nyt kuitenkin oli tunne, että on aika siirtyä muualle uuteen ympäristöön ja uusien toimintatapojen äärelle, kommentoi Teemu Penninkangas siirtoaan Ilveksen nettisivuilla.

24-vuotias laitapuolustaja Penninkangas, on syntynyt Alavudella ja aloittanut jalkapallon APV:ssa. Hän kuitenkin siirtyi jo juniorina Seinäjoelle TP-Seinäjoen ja sittemmin SJK-junioreiden mukaan. SJK-junioreista hän voitti mitalit B- ja A-junioreissa, nousi edustusjoukkueeseen ja teki 17-vuotiaana debyyttinsä kaudella 2010 kun SJK pelasi Kakkosessa. Loukkaantumiset haittasivat kuitenkin kehitystä ja peliaikaa tuli pääosin SJK:n reservijoukkueessa (nykyinen SJK Akatemia). Kaudella 2015 hän pelasi suuressa roolissa lainasopimuksella SJK:n yhteistyöseura FC Jazzissa ja nousi sen myötä SJK:n avauspelaajaksi kaudelle 2016. SJK:ssa hän oli mukana voittamassa Suomen mestaruutta, Suomen Cupia ja Liigacupia. Pelejä kertyi kahdeksan kauden aikana 93 ottelua ja näissä syntyi maaleja 12. Kaudella 2016 hän pelasi Veikkausliigassa 26 ottelua ja teki niissä kaksi maalia. Penninkangas teki myös SJK:n ensimmäisen maalin OmaSp Stadionilla kaudella 2016.

SJK kohtaa Ilveksen harjoitusottelussa lauantaina 14.1. klo 14.15 Wallsport Areenassa.