123 456 7890

Tervakaupungissa puolelta päivin

Seinäjoen Jalkapallokerho matkustaa jo kahdesti tällä talvikaudella kohdatun AC Oulun vieraaksi lauantaina. Matsi pelataan jo puolelta päivin Heinäpään hallissa.

AC Oulu otti viikolla maukkaan voiton Suomen Cupissa kaadettuaan paikallisvastustajansa, OPS:n 2-0, joten joukkue sai taatusti lisää itseluottamusta tuosta kamppailusta.

Jo kahdessa ensimmäisessä kohtaamisessa on nähty, että AC Oulu on vaarallinen vastustaja. Pietarsaaressa Kerhon onnistui kukistaa silloin kovin siipirikkoinen oululaisryhmä Kim Palosaaren maalilla 1-0, mutta Wallsportissa lopputuloksena oli tasapeli Toni Lehtisen ja pilkulta onnistuneen Dritan Stafsulan vastattua ottelun maaleista 1-1 (1-1) päättyneessä kamppailussa.

Edellisessä ottelussaan Kerho kärsi 2-1 (0-0) -tappion kotihallissaan FC Viikingeille vieraiden iskettyä kahdesti viimeisten viiden minuutin aikana. Isäntien osumasta maalasi tuossakin ottelussa Toni Lehtinen, jolla on nyt kolme matsia pelattuna Kerhon paidassa ja niissä kaikissa hän on myös onnistunut maalinteossa.

Viikko sitten sivussa olivat Teemu Penninkangas, Christian Sund, Luis Fernando, Richard Dorman ja Daniel Caumo. Ainakin “Kisun” suhteen on toiveita paluusta.

Testimiehistä mukana on edelleen espanjalainen Victor Montero, sekä uutena kasvona yhdysvaltalainen Justin Moose, joka on aiemmin ollut mm. HJK:n testattavana.

– On todella mielenkiintoista nähdä Justin pelissä, sillä treeneissä hän oli mielestäni hyvä. Hän aika pienikokoinen, mutta erittäin taitava ja jalat käyvät nopeasti. Kun hän saa pallon, hän näkee hyvin, mitä edessä tapahtuu, analysoi vastuuvalmentaja, Christoffer Kloo amerikkalaispelaajan edesottamuksia.

– Päätöksiä hänen suhteensa tehdään viikonlopun jälkeen, sillä hän palaa kotiin matsin jälkeen ja meidän on edettävä aika nopeasti. AC Oulu puolestaan on mielenkiintoinen haaste kotikentällään. He pelasivat Seinäjoella aggressiivisesti ja pystyivät aika hyvin estämään meidän pallollisen pelaamisemme. Siitä huolimatta me loimme ottelussa 6-7 maalipaikkaa heidän saatuaan vain 2-3 paikkaa maali mukaan luettuna. Joka tapauksessa nämä pelit ovat jo osoittaneet, että sarjasta tulee todella kova, lisäsi “Toffe”.