123 456 7890

SJK kohtaa torstaina UEFA Europa League -karsinnan toisessa osaottelussa islantilaisen KR Reykjavikin. Ensimmäinen osa päättyi Islannissa 0-0 tulokseen, joten ratkaisu nähdään vasta Seinäjoen OmaSp Stadionilla.

Keskiviikkona molemmat joukkueet pääsivät harjoittelemaan OmaSp Stadionilla ja samalla pidettiin ottelun virallinen lehdistötilaisuus, jossa oli paikalla molempien joukkueiden päävalmentajat.

On tärkeää keskittyä tähän osaan. He ovat kova joukkue ja taistelevat samasta asiasta. Emme pystyneet pelaamaan omaa peliämme ensimmäisessä osassa. Siellä emme onnistuneet tekemään maalia tai luomaan paikkoja. Nyt pystymme näyttämään kaikille, miten pystymme pelaamaan. Meillä on meidän fanimme, meidän stadionimme, meidän kenttämme ja luottamus omaan tekemiseemme, sanoi SJK:n päävalmentaja Manuel Roca.

Odotan kovaa peliä. Ensimmäinen osakin oli kova peli. SJK pelaa varmaan hyökkäävämmin, ensimmäisessä ottelussa he muuttivat taktiikkaa ensimmäisen puoliajan jälkeen. Sen myötä pääsemme ehkä vastahyökkäyksiin. Olen pettynyt, että emme tehneet maalia, mutta oli tärkeää, että emme myöskään päästäneet maalia. Vierasmaalit ovat niin tärkeitä. Treenikentillämme on tekonurmi, joten olemme tottuneet sellaiseen. Täällä on hieno stadion, pelaajien on varmasti hieno pelata täällä. Pelasimme europelien välissä cupin pelin, mutta en usko, että se vaikuttaa liikaa, kertoi KR Reykjavikin päävalmentaja Willum Thor Thorsson.

Katso koko lehdistötilaisuus alla olevalta SJK TV:n videolta. Mukana kuvaa molempien joukkueiden harjoituksista.

Ottelun ennakkoliput ovat myynnissä SJK:n verkkokaupassa ja huomenna päivällä klo 9-16 OmaSp Stadionin SJK Shopissa. Klo 17.00 aukeaa stadionin viereisen Wallsport Areenan pihassa anniskelualue ja portit sekä palvelut OmaSp Stadionilla aukeaa klo 17:30. Stadionilla ei ole anniskelua UEFA:n alaisissa otteluissa, kuin VIP-aluella.

Tästä katsomaan lehdistötilaisuutta: