123 456 7890

SJK matkusti jo keskiviikoksi Kuopioon, missä se kohtaa torstaina 10.9. isäntäjoukkue KuPS:n klo 18.30 alkavassa ottelussa. Ottelu on maajoukkuetauon jälkeen ensimmäinen ja samalla ensimmäinen tämän viikon kahdesta ottelusta. Sunnuntaina 13.9. SJK kohtaa kotonaan vielä FC Lahden huippujännittävässä kärkipään kamppailussa.

Ennen maajoukkuetauko SJK aloitti komean voittoputken, ottamalla kolme voittoa perätysten ja noiden tulosten myötä SJK nousi taistelemaan edelleen mestaruudesta. Piste-eroa kärjessä olevaan HJK:hon on vain yksi piste, kun SJK:lla on pelejä jäljellä vielä kahdeksan. SJK ja HJK myös kohtaavat toisena vielä tällä kaudella ja tuo ottelu pelataan Seinäjoella keskiviikkona 23.9. Sitä ennen SJK:n pitää kuitenkin pitää huolta, että asetelmat pysyvät suotuisina loppuun saakka.

Voittoputken jatkaminen ei ole mikään toivon asia, vaan meidän täytyy valmistautua jälleen huolellisesti molempiin otteluihin. Saatiin hieman tauolla levättyä ja nyt olemme saaneet myös harjoiteltua hyvin, sanoo SJK:n päävalmentaja Simo Valakari.

Me tiedätään että KuPS on kova vastustaja ja meidän keskittyminen on täysin torstain ottelussa. Kaikki muut ottelut tulee vasta sen jälkeen. KuPS on kaksi kertaa käynyt Seinäjoella ja molemmilla kerroilla me olemme ehkä olleet heille vähän ylivoimaisia ja he haluavat taatusti muuttaa sen omalla kotikentällään. Joten meidän täytyy olla todellakin hereillä ja valmiina. KuPS:n kotikenttä on vaikea, alusta on erilainen ja se on heidän vahvuutensa. Kuten kotikentän pitääkin olla. Tulee varmasti tiukka peli, Valakari analysoi.

SJK esitteli tiistaina medialle uuden vahvistuksena, Allan Souzan, joka siirtyi lainasopimuksella Seinäjoelle Liverpoolista. Englannissa huippulupaukseksi kuvailtu 18-vuotias matkustaa mukana Kuopioon ja on käytettävissä jo tässä ottelussa. SJK:ssa Allan Souza kantaa paitaa numero 28.

Allan on osa joukkuetta tästä eteenpäin, toteaa Valakari uteluihin pelaajan mahdollisesta debyytistä SJK paidassa.

Ottelu näkyy suorana ISTV:stä ja kisakatsomoa pidetään Seinäjoella Carlsberg Sports Barissa. Lähetys alkaa klo 18.20 ja KuPS – SJK potkaistaan käyntiin klo 18.30. Tervetuloa mukaan tunnelmaan.

SJK on isännöinyt kahdesti KuPS:a tällä kaudella. Kuva Janne Pirinen.

KuPS hyvän alkukauden jälkeen keskikastiin

KuPS aloitti kauden mainiosti ja kaikki merkit viittasivat jo talvella, että kuopiolaiset olisivat tällä kaudella jopa mitalitaistelussa. Kesällä kuitenkin kone alkoi hieman yskähdellä ja sarjasijoitus on tällä hetkellä vasta kahdeksas. Missään tapauksessa mitalisijatkaan eivät ole menetettyjä, mutta se vaatisi täydellistä onnistumista loppukaudesta ja muiden romahtamista. Piste-ero neljänteen sijaan on kuitenkin vain kuusi pistettä. Neljäs sija voisi taata jopa europaikan ensi kaudelle.

Suurimmat odotukset kaudella ladattiin Interistä siirtyneen hyökkääjä Irakli Sirbiladzen varaan ja paljon odotettiin varmasti myös kovalla kohulla joukkueeseen keväällä siirtyneeltä Freddy Adulta. Lopulta Adu jäi kuitenkin vain markkinointitempaukseksi ja pelejä tuli lähinnä farmiseuran paidassa Kolmosessa. Adu ei ole enää mukana joukkueessa ja entinen Veikkausliigan maalikuningas Sirbiladze on iskenyt koko kaudella vain kahdesti pelaamissaan 21:ssä ottelussa.

Joukkueella on kuitenkin osaava valmentaja Marko Rajamäki, joka saa joukkueen välillä niin vaaralliseksi, että se kaataa joukkueen kuin joukkueen tässä sarjassa. Tästä osoituksena voitto talvella Suomen Cupissa SJK:n vieraana ja mm. HJK:ta vastaan KuPS on tällä kaudella ottanut voiton ja tasapelin. Viimeiset viisi Veikkausliigaottelua on kuitenkin päättynyt voitoitta. Seinäjoella KuPS on vieraillut Veikkausliigassa tällä kaudella kahdesti ja molemmilla kerroilla SJK on ollut vahvempi. Yhteismaalit SJK:lle peräti 6-0.

Maajoukkuetauko tuli KuPS:lle hyvään saumaan ja se on saanut hioa peliään uuteen uskoon. Pikku kolhuja on paranneltu ja varmuudella sivussa torstaina on vain Petteri Pennanen ja kapteeni Miikka Ilo. Jälkimmäinen pelikiellon vuoksi. Maajoukkuetehtävissä tauon aikana on ollut useampi pelaaja. Ebrima Sohna Gambian maajoukkueen mukana ja puolustaja Daniel Hatakka pikkuhuuhkajien mukana voitollisissa Fäärsaaret- ja Venäjä-otteluissa.

Irakli Sirbiladze Pavle Milosavljevicin vartioinnissa. Kuva Janne Pirinen.

Jatkuu voittoputki?

SJK matkusti keskiviikkona Kuopioon terveellä ja laajalla ringillä. Ainoastaan puolustaja Richie Dorman on varmuudella sivussa. Kysymysmerkillä on nuoriso-osaston Jesse Sarajärvi ja Emil Lidman, joka sairastui flunssaan Suomen U19-maajoukkueen pelireissulla.

Maajoukkuetehtävissä Viron EM-karsintaotteluissa ollut maalivahti Mihkel Aksalu lentää suoraan Kuopioon keskiviikkoiltana ja palaa Seinäjoelle joukkuuen kanssa. Aksalu pelasi kaksi EM-karsintaottelua kokonaan Viron paidassa, päästäen niissä vain yhden maalin. Viro voitti naapurimaa Liettuan ja hävisi 1-0 luvuin Slovenialle.

SJK:n mukana Kuopioon matkustaa myös uusi pelaaja Allan Souza, jolta saatetaan nähdä Veikkausliigadebyytti ottelussa. Allan siirtyi Seinäjoelle Liverpoolista, jonne hän puolestaan siirtyi pitkällä sopimuksella brasilian jättiseura Internacionalista. SJK:ssa lainasopimus kestää tämän kauden loppuun.

Jos SJK:n keskikenttäpelaaja Wayne Brown pelaa torstain ottelussa, on tuo ottelu hänelle sadas Veikkausliigassa. Tällä kaudella Brown on pelannut SJK:n paidassa 21:ssä ottelussa ja tehnyt niissä kaksi maalia.

SJK pelaa tällä viikolla myös toisen ottelun, kun SJK isännöi Seinäjoen Keskuskentällä sunnuntaina 13.9. klo 18.30 alkavassa ottelussa FC Lahtea. Todennäköisesti pientä kierrätystä joukkueessa voidaan siten nähdä.

Torstaina Kuopiossa, KuPS – SJK klo 18.30. Ottelun kisakatsomo on Seinäjoella Carlsberg Sports Barissa ja ottelua voi katsoa myös kotikoneilta ISTV:n välityksellä.

Wayne Brown saattaa pelata 100:en Veikkausliiga ottelunsa.