123 456 7890

Uusia kasvoja
Seinäjoen Jalkapallokerhon maanantain treeneissä nähtiin uusia kasvoja. Mukana oli nyt ensimmäistä kertaa Brasiliasta Suomeen palannut maalivahti, Luis Fernando, sekä eilen Suomeen englannista tullut Lee Brennan.

Myös pari muuta uutta kasvoa oli saapunut harjoituksiin. Yksi brasilialainen opiskelija ja yksi senegalilainen pelimies halusivat tulla Kerhon treeneihin antamaan työnäytettä osaamisestaan.

Punttisalin puolella ahersi myös jalastaan kipsin pois saanut Teemu Penninkangas.

Tällä hetkellä “Pennin” jalassa on toki edelleen ” kovamuovinen “kenkä”, eikä jalalla saa varata.

– Toivottavasti noin viikon päästä pääsisi jo tekemään vesijuoksua. Kyllä tässä varmaan tovi menee, ennen kuin juoksuhommiin saati sitten pallon kanssa pääsee tekemisiin, harmitteli nuori mies treenaamisen ohessa.

Muutama kuvakin jäi kortille. Niitä voi katsella tästä.