123 456 7890

Seinäjoen Jalkapallokerho on niin lähellä suurta unelmaa, että vain piste riittää varmistamaan Ykkösen voiton ja samalla sarjanousun Veikkausliigaan.

SJK:lle tuon pisteen metsästämiseen tarjoutuu kaksi mahdollisuutta ja näistä ensimmäinen on ensi sunnuntaina, 29.9. Seinäjoen Keskuskentällä, kauden viimeisessä kotiottelussa Valkeakosken Hakaa vastaan. Ottelu alkaa klo 16.00 ja portit Keskuskentällä aukeavat klo 14.30.

Haka on sarjassa toisena, viisi pistettä SJK:n takana ja sen pitäisi voittaa ensin SJK sunnuntaina ja vielä kauden päätöksessä oma ottelunsa, eikä vielä sekään riittäisi heille sarjan voittamiseen. Samaan aikaan nimittäin SJK:n tulisi hävitä molemmat jäljellä olevat ottelunsa.

Ihmeellisempiäkin asioita on toki urheilussa sattunut ja SJK leirin täytyy nyt keskittyä huolella sunnuntain tärkeään otteluun.

Maanantai-iltana myös varmistui se, että mitään kabinettipäätöksiä pistemenetyksineen ei ole enään luvassa, kun AC Kajaani tiedotti vetäneensä Urheilun Oikeusturvalautakunnalle tekemänsä valituksen pois.
Homma ratkeaa siten urheilullisin perustein kentällä.

Siten tasapeli tai kotivoitto sunnuntaina tietää hurjia nousujuhlia sunnuntai-ille, kun taas tappio siirtäisi ratkaisun viikon päähän ja vieraskentälle Joensuuhun.

Keskuskentän tämän kauden viimeiseen otteluun odotetaan myös valtavaa yleisöryntäystä ja mitä todennäköisemmin kaikki aiemmat yleisöennätykset tullaan lyömään ensi sunnuntaina. SJK:n aiempi ennätys tältä kaudelta on 3046 ihmistä ja tuon uskotaan menevän rikki jopa tuhannella katsojalla.

Tätä ottelua ei kannata kenenkään missata, joten tervetuloa kannustamaan SJK liigaan ensi sunnuntaina!

Seinäjoen Keskuskentällä saatetaan nähdä jopa yli 4000 katsojaa ensi sunnuntaina.

Hakalla pelikieltoja murheena

Valkeakosken Haka saapuu Seinäjolle ilman kahta tehokkainta pelaajaansa, kun korttitilin täyttymisen vuoksi paras maalintekijä Jussi Aalto on sivussa ja kolmen ottelun pelikiellon erotuomarin koskemattomuuden loukkaamisesta saanut Venance Zez� on myös sivussa.

Jussi Aalto on iskenyt 13 maalia tämän kauden Ykkösessä ja hän johtaa tuolla koko sarjan maalipörssiä. Zez� puolestaan on onnistunut 8 kertaa maalinteossa.

Hakan seuraavaksi parhaat maalintekijät ovat iskenee vain kahta maalia miestä kohden, joten Haka valmentajaksi kesken kauden pestattu Juho Rantala saa todella miettiä ketä kärkeen laittaa.

Toisaalta koko kauden Hakan paras osa-alue onkin ollut puolustus, sillä joukkue on päästänyt vähiten maaleja koko kaudella. Maalin vähemmän kuin SJK.
Puolustuksen keskellä johtohahmona Regillio Nooitmeer on osoittanut olevansa kenties sarjan kovin keskuspuolustaja ja äärimmäisen vaikea ohitettava kenelle hyökkääjälle tahansa.

Pitkäaikaisloukkaantuneena koko alkukauden ollut ja nyt kentille paluun tehnyt Haka-ikoni Jarno Mattila iski viime viikon perjantaina Hakalle kaksi osumaa ja piti niillä Hakan mukana sarjan voittotaistelussa.

Muutenkin sairastupa Hakalla on tällä hetkellä tyhjänä, joskin uutena miehenä elokuussa mukaan liittyneen Patrik Rikaman pelikunto on vielä arvoitus.

SJK ja Haka ovat kohdanneet sarjassa kahdesti aiemmin tällä kaudella, ja molemmat ottelut on pelattu Valkeakoskella, Tehtaan kentällä. Molemmat myös päättyivät maalittomina tasapeleinä, vaikka ensimmäisessä ottelussa SJK joutui pelaamaan koko toisen puoliajan ilman punakorttia katsellutta kapteeni Chris Cleaveriä.

Haka on noissa kohtaamisissa ollut niukasti niskanpäällä, mutta toisaalta niin sen kotikentällään pitääkin. Nyt kohdataan Seinäjoella ja Hakalla on ottelussa myös kaikki paineet.

Valkeakoskelta on tulossa useammalla bussilla jopa 150 kannattajaa tukemaan omiaan tähän otteluun, joten myös kotijoukkueen kannattajat saavat pistää parastaan sunnuntaina.

Valkeakoskella Hakan ja SJK:n molemmat kohtaamiset päättyivät maalittomina. Murtuuko kuparinen nyt Seinäjoella?

SJK voittanut nyt jo 8 ottelua putkeen

SJK on ollut syksyllä juuri niin kova, kuin jo viime talvena ennen kauden alkua joukkueen valmennusjohto lupaili. SJK ei ole sitten edellisen, heinäkuun lopussa Valkeakoskella pelatun Haka – SJK ottelun, menettänyt pistettäkään, eikä hävinnyt peliäkään yhdeksään viimeiseen otteluun.

Oma pää on pysynyt puhtaana, kun vain Ilves onnistui kotiottelussaan elokuussa ohittamaan kertaalleen Mihkel Aksalun SJK maalilla. Maalisuhde viimeisistä yhdeksästä ottelusta on siten huikea 18-1.

Viime viikonloppuna SJK haki jälleen täyden pistepotin, kun se kohtasi Kotkan Arto Tolsa Areenalla isäntäjoukkue FC KooTeePeen. Kolmantena sarjassa olevat kotkalaiset olivat selvittäneet tuohon asti koko sarjan ilman kotitappiota, mutta nyt sellainen tuli tylyin 0-4 luvuin, kun Josu osui ensin kahdesti, Daniel Caumo ja Gert Kams kertaalleen.

Peli näytti myös sen verran vakuuttavalta, että se lupaa hyvää myös sunnuntain Haka kamppailuun.

SJK:lla ei ole pelikieltoja rasitteenaan ja pitkäaikaisloukkaantuneiden lisäksi ainoastaan Richie Dormanin pelikunto selviää viikon harjoitusten aikana. Dormania lepuutettiin viime sunnuntain Kotka-ottelussa.

Kerhon paras maalintekijä on kaupungin oma poika Toni Lehtinen, joka on urallaan iskenyt maaleja myös vierasjoukkueen paidassa. Maalisaldo on tällä hetkellä 10 maalia, mikä oikeuttaa sarjan maalipörssissä neljänteen sijaan.
Toiseksi paras maaliruisku on Kerholle ollut Josu Currais, jonka komeat kaukolaukaukset ovat löytäneet tiensä verkkoon jo 8 kertaa.

Kaiken kaikkiaan SJK on sarjan eniten maaleja iskenyt joukkue ja maalierokin on melkein kymmenen maalia parempi kuin kakkosena olevalla FC Hakalla.

Tämän ottelun alkuseremonioissa tullaan myös palkitsemaan elokuun Kuukauden Pelaajana SJK:n brasilialaishyökkääjä Daniel Caumo, joka nousi tällä kaudella mukaan edustukseen reservijoukkue Kerho 07:n kautta ja on sen jälkeen iskenyt jo viisi maalia Ykkösessä. Caumo on jo toinen SJK pelaaja, joka valitaan kaudella Kuukauden Pelaajaksi tällä kaudella, kun Gert Kams voitti tuon Pelaajayhdistyksen, ja siten siis pelaajien itsensä, parissa toimitettavan äänestyksen aiemmin toukokuussa.

Palkinnon Daniel Caumolle tulee luovuttamaan Pelaajayhdistyksen Tero Koskela.

Paljoa mielenkiintoisemmaksi ei Ykkösen ottelu voi mennä kuin tämä tuleva kamppailu on. Tätä ei kannata kenenkään jättää väliin missään tapauksessa ja SJK tarvitsee koko kaupungin, sekä koko maakunnan tuen, ottaakseen sen viimeisen ja tärkeän askeleen kohti suurta unelmaa. Tulkaa siis kaikki suurella joukolla kannustamaan ja näyttäkää tukenne Seinäjoen omalle joukkueelle.

Ykkösen kärkikamppailu, SJK – Haka, Seinäjoen Keskuskentällä sunnuntaina 29.9. klo 16.00.

Toni Lehtinen sekä Daniel Caumo tuulettamassa SJK maalia Keskuskentällä aiemmin tällä kaudella.

Sisäänkäynti ja ennakkoliput

Sisäänkäynti Keskuskentälle, sekä lipunmyynnit, löytyvät pääkatsomon takaa, sekä aurinkokatsomon puolelta eteläpäädyn kulmasta, pesäpallostadionin puolelta.

Portit ja palvelut Keskuskentällä aukeavat sunnuntaina klo 14.30. Kentältä löytyy anniskelualueet, pomppulinna, kahvila- ja makkaranmyyntipalvelut sekä fanituotemyyntivaunu, joka sijaitsee pääkatsomon takana.

Parhaat parkkipaikat löytyy pesäpallostadionin puolelta, sillä pääkatsomon takana tilaa on rajallisesti.

Paikalle on tulossa myös suuri määrä Haka kannattajia. Kaikki paikalle tulevat Hak
a kannattajat sijoitetaan omalle rajatulle alueelle, Keskuskentän aurikokatsomoon ja sen pohjoispäätyyn.

Aseiden, pommien, soihtujen, äänekkäiden torvien tai vaarallisten esineiden tuominen on kielletty. Myös kaikkien omien juomien tuominen on kielletty.

Kaikkien peliin tulevien on syytä varautua laukkujen yms. tarkistukseen tarvittaessa.

Liput:
12 � normaalihinta
8 � alle 16 vuotiaat, eläkeläiset, varusmiehet ja opiskelijat.
Alle 12 vuotiaat ja sotaveteraanit, ilmainen sisäänpääsy.

SJK Kannattajat-kortilla saa Wallsportin kahviosta ostetuista ennakkolipuista -20 %.
Hospodasta, Wilsonista ja Coffee Housesta S-etukortilla ennakkolipuista -20 %

Tässä ottelussa lisäksi S-etukortilla -2,00 � portilta ostetuista lipuista!

Ennakkolipunmyynti:
– Wallsport
– Hospoda Korbel
– Sport Bar Wilson
– Coffee House
– Etelä-Pohjanmaan Matkailu