Voitto FC Jazzista Hetemajn ja Atajicin maaleilla

28.3.2015

Porissa pelattu kumppanuusseurojen kohtaaminen päättyi SJK:n voittoon. Maalintekijöinä kunnostautui Mehmet Hetemaj ensimmäistä kertaa SJK paidassa, sekä vaihdosta sisään tullut Bahrudin Atajic. Ottelu oli samalla SJK:n viimeinen harjoitusottelu ennen virallisten pelien alkua. SJK ei hävinnyt talvikaudella kertaakaan, lukuunottamatta Liigacupin puolivälierässä RoPS:lle kärsittyä tappiota rangaistuspotkukilpailussa. Pelejä tuli kasaan yhteensä 14 ja niissä voittoja 11, yhteismaalisuhteella 27 - 9.


FC Jazz - SJK 0-2 (0-2)


0-1 3 min Mehmet Hetemaj


0-2 35 min Bahrudin Atajic


SJK:n kokoonpanosta puuttui paljon miehiä, sillä nuoret pelaajat osallistuivat Kerho 07 Akatemian otteluun Seinäjoella ja flunssan johdosta sivussa olivat puolustajat Cedric Gogoua ja Pavle Milosavlejevic. Toni Lehtistä ja Jesse Sarajärveä puolestaan lepuutettiin pikkukolhujen jäljiltä. Maalivahti Mihkel Aksalu oli Viron maajoukkueen mukana EM-karsintaotteluissa.

FC Jazzin mukana lainapelaajana parhaillaan oleva SJK:n nuori hyökkääjä Elias Ahde aloitti ottelussa vastustajan paidassa ja pelasi yhteensä noin tunnin.


Ottelu alkoi SJK:n kannalta hienosti, sillä jo kolmen minuutin jälkeen pallo oli verkossa. Maalintekijänä kulman jälkitilanteesta oli Mehmet Hetemaj, joka pääsi väliin kun FC Jazz koitti purkaa palloa. Pallo tuli suoraan miehen jalkaan ja veto lähti heti maalin perukoille. Maali oli Hetemajlle ensimmäinen SJK paidassa.


Peli eteni maalin jälkeen päästä päähän tasaisissa merkeissä, mutta kumpikaan joukkue ei saanut kunnolla vaarallisia tilanteita. Noin puolen tunnin pelin jälkeen Akseli Pelvas sai iskun jalkaansa ja mies vaihdettiin heti varotoimenpiteenä Bahrudin Atajiciin. Pelvas olisi tarvittaessa pystynyt jatkamaan peliä.


35 minuutilla Marco Matrone pelasi ensin hyvin pystysyötöllä Tucon karkumatkalle. Tämä ei saanut kunnolla palloa haltuun, mutta pystyi jatkamaan sen vasemmalle, vaihdosta sisään tulleelle Atajicille. Atajic ampui voimalla noin 25 metristä pallon takayläkulmaan. Komea maali jälleen Atajicilta.


Maalin jälkeen FC Jazz sai pariin kertaan pallon vaarallisesti boxiin ja kavennusosumakin oli lähellä, mutta lopulta ennen puoliajan päättymistä SJK otti pelin täysin kontrolliinsa ja tauolle mentiin 0-2 tilanteessa.


Toisen puoliajan alussa FC Jazz otti testipelaajina olevat Kevin Mombilon ja Kobina Essienin sisään. SJK ei tehnyt vaihtoja. Toista puoliaikaa mentiin lisävaihtojen sävyttämänä ja peli aaltoili päästä päähän ilman vaarallisia tilanteita aina 70 minuutille asti. Sen jälkeen SJK otti pelin jälleen kontrolliinsa.

SJK hallitsi ottelua loppuun saakka ja loi vielä useammankin hyvän tilanteen, mutta lisää maaleja ei nähty ja ottelu päättyi SJK:n voittoon 0-2 luvuin.

- Tämä toimi meille oikein hyvänä valmistavana otteluna, hyvin organisoitua joukkuetta vastaan. Jazz oli fyysinen ja vaarallinen vastaiskuissa. Pidettiin kuitenkin hyvin tasapaino läpi ottelun. Pelinrakentelu ja murtautuminenkin toimi, vaikkei tehtykään kuin kaksi maalia. Kontrolloitu esitys, kommentoi SJK:n päävalmentaja Simo Valakari ottelun jälkeen.

SJK:n seuraava ottelu on Suomen Cupin 5. kierroksen kamppailu SJK - KuPS, joka pelataan Seinäjoella Wallsport Areenalla lauantaina 4.4. klo 14.00. Ottelun ennakkolipunmyynti alkaa maanantaina.


SJK: Jere Koponen MV, Richie Dorman, Zeljko Savic, Henri Aalto, Timo Tahvanainen, Mehmet Hetemaj (75› Juho Lähde), Marco Matrone, Johannes Laaksonen, Jussi Vasara (63› Wayne Brown), Akseli Pelvas (30› Bahrudin Atajic) ja Tuco.

Alkuun