123 456 7890

Voitto numero 50 kiikarissa
Seinäjoen Jalkapallokerho kohtaa Kakkosen Lohko C:n kymmenennen kierroksen ensimmäisessä koitoksessa naapurikaupungin IFK Vasan.

Sarjaykkönen saa vastaansa puotamisviivan alapuolelle valahtaneen tähtirintajoukkueen vastaansa jo keskiviikkona Keskuskentällä. Ottelu pelataan viikolla koko kaupungin jalkapalloväen työllistävän Provinssirockin takia etuajassa.

Jos jossakin ottelussa on monenlaisia systykkeitä ja motiiveja taistella pisteistä kynsin hampain, niin tässä. Kaikki jalkapalloa seuraavat tietävät vallan mainiosti viime syystalvella tapahtuneen valmennuskuvuion vaihdoksen, jossa Kerhon vastuun ottivat Christoffer Kloo ja Max Peltonen viime kaudella Kerhoa valmentaneen Tomi Kärkkäisen siirryttyä viisivuotisella sopimuksella IFK Vasan peräsimeen.

Näin kaksi entistä IFK-luotsia johtaa nyt Kerhon peliä ja Kerhon entinen valmentaja koutsaa IFK:ta. Jo siinä on ihan tarpeeksi mielenkiintoa luomaan jännitteitä otteluun.

Sen lisäksi Kerhon väreissä pelaa kolme entistä IFK-pelaajaa, joista toki kaksi on seinäjokelaisia palloilukasvatteja Mikko Ylihärsilän ja Ville Ylisen muodossa, mutta kolmas on aito IFK-kasvatti, eli Christian Sund.

IFK:n sini-valkeissa väreissä nähdään puolestaan viime syyskauden Kerhon väreissä pelannut puolalainen hyökkääjä, Domink Plaza, joka debytoi edellisessä ottelussa TP-47:aa vastaan tultuaan penkiltä kehiin. Toinen monille Kerhon pelaajille tuttu kasvo joukkueessa on taannoin TP-Seinäjoen väreissä lainamiehenä pelannut Mathias Kullström.

Ja jos haluaa löytää vielä lisää virikkeitä, voidaan todeta, että Kerho ei ole koskaan voittanut IFK:ta sarjapelissä. Viime kaudella molemmat kamppailut päättyivät maalittomina ja kaudella 2009 IFK haki pinnat Joupiskalta numeroin 2-1 voittaen myös elokuussa pelatun toisen ottelun 1-0 Mikko Ylihärsilän rankkarilla.

Treenipelejä on pelattu neljä kertaa. Kaudella 2009 avattiin helmikuussa maalittomasti, mutta myöhemmin keväällä Kerho voitti vieraissa 1-0. Viime kaudella Kerho puolestaan hävisi Wallsport Areenassa 1-0 voittaen taas vieraissa, tällä kertaa 2-0.

Kaikkien kahdeksan ottelun yhteismaalit ovat siis 4-4. Maali per matsi. Se on selkeä signaali siitä, että peli on ollut tarkkaa ja maalipaikat vähissä. Oletusarvona on, että sama pätee tähänkin kamppailuun.

Nyt ei kannata sarjataulukkoa juurikaan tuijottaa. Molemmat valmennusportaat tuntevat toistensa materiaalit melko hyvin ja analyysejä on piirrelty pitkin viikkoa fläppitaululle taatusti molemmissa orkestereissa. Onkin mielenkiintoista katsoa, kummassa leirissä nuotit ovat osuneet kohdalleen.

Kumpikin joukkue on toki muuttunut viime kaudesta. Jopa radikaalisti, niin voi kai sanoa. IFK menetti VPS:lle kolme lupaavaa nuorta pelaajaansa, Daniel Nordströmin, Mustafa Makin ja Jesper Engströmin. Rikard Lindroos puolestaan suuntasi Norjaan ja Benjamin Slotte FC Kiistoon. Tobias Utriaisen suuntana oli Ruotsin Gävlen Sandviken.

Ei IFK kuitenkaan jäänyt surkuttelemaan kovaa kohtaloaan, vaan hankki ihan mitat täyttäviä paikkaajia. Jo aiemmin mainittu Mathias Kullström on pelannut liigaa niin VPS:ssa, kuin FF Jarossakin, mistä tälle kaudelle saapui Daniel Fellman vahvistamaan “Kärden” joukkuetta. Joel Sunabacka puolestaan tuli GBK:sta ja viime kaudella silmittömästi maaleja latonut Males Lombo palasi FC Korsholmista. TP-Seinäjoen ysiseiskoja valmentavan Tomek Arceuszin poika, Radek siirtyi tähtirintoihin VPS-junioreiden Kolmosen ryhmästä.

Tässä valossa on hiukan yllättävää, että yhdeksän ensimmäistä peliä ovat tuottaneet IFK:lle vain kolme voittoa. Mukana on kuitenkin välähdyksiä siitä, mitä ryhmä osaa, sillä FC YPA:n kaataminen Ylivieskassa numeroin 1-0 on melko miehekäs suoritus. IFK teki myös sen, mihin Kerho ei kyennyt, eli kaatoi ViPan 1-0. Kolmas voitto kirjataan Haukiputaan Pallosta lukemin 3-1.

Vastaavasti yllätyksiä on tappiosaraketta rasittavissa tuloksissakin. Kotitappiot Warkaus JK:lle 2-1, FC Santa Clausille peräti 6-2 ja viimeksi TP-47:lle 1-0 ovat kaikki hiukan hämmentäviä. Vieraissa tuli nokkaan paikallisottelussa FC Kiistolle 1-0. Kaksi muuta vierastappiota ovat olleet synkeitä lukuja Tomi Kärkkäisen pelikirjassa, sillä PK-37 kuritti IFK:ta 6-1 ja FC Vaajakoski 3-0.

Keskiviikon ottelussa IFK haluaa kääntää sivua niin rivakasti, että loppukausi olisi taas yhtä nousukiitoa, kuten kahdella aiemmallakin kaudella. Kerholle moinen ajatusmalli ei kelpaa. Anteeksi vain. Hakusessa on nimittäin seurahistorian 50. voitto virallisissa otteluissa.

Sarjapeleissä Kerho on raapinut kasaan 43 voittoa ja Suomen Cupissa kuusi. Seuraava voitto on siis seurahistorian 50. virallisissa otteluissa ja tavoite on tietenkin ottaa se mahdollisimman nopeasti, mikä tässä tilanteessa tarkoittaa keskiviikkoiltaa Keskuskentällä, jonka laidoille kuvittelisi kertyvän jopa kauden ennätysyleisön sarjassa. Luulisi myös maakunnan väkeä kiinnostavan tällaisen paikallisottelun tavallista sarjapeliä enemmän. Nyt Kerho saa nimittäin vastaansa ensimmäisen lähialueen joukkueen kotikentälleen. Vieraspeleissä on jo kohdattu JBK ja GBK, mutta kyllä vastakkainasettelu Vaasan ja Seinäjoen välillä tuntuu edelleen olevan monille se lempilapsi.

Kerhon on saatava kuitenkin pelinsä samoille jengoille, mitä se oli lauantaina pelatun PK-37 -matsin toisella puoliajalla. Voi hyvinkin olla, että tuossa ottelussa nähtiin Kerhon parasta peliä sarjassa tähän mennessä. Vielä kun se ote saadaan kestämään 90 minuuttia, on vastustajalla, oli se kuka tahansa tässä sarjassa, vaikeat oltavat.

Keskiskentällä Chris Cleaver ja Christian Sund ovat lohkon eliittiä saaden vastaansa mitä todennäköisimmin Johnny Glasbergin johtaman ryhmän. Siinä ei juurikaan armoa pyydetä, joskaan sitä ei varmasti hempeämielisesti annetakaan.

Kerhon alakerrassa Mikko Ylihärsilällä ja Tiitus Lehtisellä tulee olemaan kelistä riippumatta hikinen iltapuhde vaarallisen Domink Plazan kanssa, joka jo viime kaudella osoitti olevansa tälle tasolle kovan luokan vahvistus.

Jos Jan Ahlvik johtaa tälläkin kertaa vieraiden alakertaa, saavat Petter Meyer, Mikael Muurimäki ja Teemu Penninkangas varautua siihen, että nilkat ovat pelin jälkeen mustelmilla. Ahlvik nimittäin osuu lähes aina sataprosenttisella parmuudella. Jos ei palloon, niin mieheen. Niin ja ilmassa ei sitten kannata palloja sinne rangaistusalueelle lähettää, sillä Ahlvikin lisäksi IFK:n toinen ammattilainen, Artur Lemanowicz, on ihan yhtä vahva ilmassa.

SPR:n proteesipajalta ei ilmeisesti ole alkuviikosta juurikaan saatu uusia raajoja joukkosidontapaikalla majailevalle Kerhon kalustolle. Vain Lee Brennan saattaa palata kokoonpanoon. Ville Ylinen, Petri Niemi, Toni Kujala, Jesse Jääskeläinen, Matti Lähitie ja Mikko Väänänen lienevät edelleen katsomon puolella.

Kolmessa edellisessä Kerhon kotiottelussa on ollut yhteensä yli 3000 katsojaa! Tälläkin kertaa odotetaan vähintään tuota keskiarvon mukaista tonnia. Mikä parasta, etenkin edellisessä kamppailussa yleisö lähti upealla tavalla Kloppien virittämään kannustukseen mukaan ja loi Kakkosen tasolle ihan mielettömän hienon tunnelman.

Samaa menoa toivotaan myös keskiviikon kamppailussa, jonka jälkeen kotijoukkueen leirissä ryhdytään keskittymään työntekoon Provinssissa. Kerhon seuraavaan kotiotteluunkin on aikaa lähes kuukausi, joten nyt kannattaa käydä tarkistamassa joukkueen vire ennen kahden pelin minirundia Savoon ja Meri-Lappiin.

Käyttöauton isännöimä matsi alkaa KEskuskentällä klo 18.30, mutta fanituotteiden ulosheittomyynti, ravintola ja kaikki oheistoiminnot pyörähtävät käyntiin jo klo 17.30. Tervetuloa!