123 456 7890

Voitto odottaa ottajaansa
Seinäjoen Jalkapallokerhon kauden toiseen kotiotteluun saapuu vieraaksi OPS-jp. Seuran oikea nimi lienee Oulun Jalkapallon Tuki tai jotakin sinne päin. Silti rinnassa komeilee kaksi SM-kultaa voittaneen Oulun Palloseuran logo.

Ottelu on kummallekin joukkueelle kauden neljäs. OPS-jp on voittanut kahdesti ja hävinnyt kertaalleen. Tappio tuli samalle joukkueelle, FC YPA:lle, jolle myös Kerho hävisi kotiavauksensa. OPS-jp:n voitot puolestaan ovat irronneet GBK:sta 1-0 ja FC Kiistosta 3-2. Varsinkin viimeisessä pelissään FC Kiistoa vastaan OPS-jp oli ajoittain pahasti liemessä, mutta onnistui kuin ihmeen kaupalla selvittämään ottelun edukseen FC Kiiston alakerran parilla pahalla virheellä.

Aivan kuten lähes kaikki taikalantio Miika Juntusen joukkueet, OPS-jp vilisee jälleen kerran ulkomaalaisia palkkasotureita, jotka ovat tulleet innoissaan kehittämään oululaista jalkapalloa.

FC Kiistoa vastaan kentällä oli ulkomaalaispelaajistosta maalivahti Bojan Cabarkapa, toppari Nikola Markovic, keskikentällä Seth Ablade, Aleksander Vuletic, Aleamo, Leonardo ja kärjessä Dragan Pejic. Näin siis kehitetään oululaista jalkapalloa. Heidän lisäkseen kentälle mahtui tietenkin Juntusen poika, Matias Juntunen, joka upotti GBK:n avausottelussa maalillaan, sekä Heikki Marjeta, Antti Kauranen ja Joonas Tikkanen.

Teoriassa joukkueen valmennuksesta vastaa Ari “Joro” Härkönen, mutta Härkösen rooli on istua penkillä Juntusen huudellessa omilleen, vastustajilleen ja tuomarille.

Ulkomaalaisista varsinkin Vuletic oli hilpeä veikko Kiisto -pelissä. Mies oli keinonurmen pinnassa pyörimässä tuskissaan joka tilanteessa, jossa vastustaja juoksi liian lujaa ohi tai puuskittainen merituuli osui pahasti kohdalle.

Pelisysteeminä OPS-jp:llä näytti olevan jonkinlainen 5-2-3, jossa Seth Abladen tehtävänä on tehdä peliä tarjoamalla palloa Dragan Pejicille. Ajoittan tuo systeemi toimikin, mutta kovin puolustusvoittoiselta moinen kotikentällä vaikuttaa.

Kerhon Oulun keikka kävi kalliiksi. Piste ei lämmittänyt, sillä kolmekin oli tyrkyllä. Sen lisäksi FC OPA:n ruhjovan pelityylin seurauksena kaksi miestä päätyi lasaretiin ja on varmuudella sivussa keskiviikkona. Etutoppari Petri Niemen jalkapöytä on kuin limppu ja Toni Kujalan polvi mustui heti härskin jalkapohja edellä esitetyn “taklauksen” jälkeen turvoten muodottomaksi.

Tämä tarkoittaa sitä, että muutoksia kokoonpanoon on tulossa ainakin kahden pelaajan verran. Spekulaationa voisi ajatella, että korvaajat löytyvät topparin tontille joko kippari Jukka-Pekka Salmisesta tai Jukka Aholasta ja keskikentälle akselilta Mikko Kärki, Henri Saranpää ja Jere Jääskeläinen. Alkukauden perusteella voisi ehkä kainosti toivoa, että ketä tahansa siinä pelaakin, puolustusmoraalin on oltava aiempaa parempaa, sillä omissa on kolissut jo kuudesti kolmessa ottelussa.

Kerholla on alla kaksi vierastasapeliä, joka normiolosuhteissa voisi kuulosta ihan kelvolliselta. Jos on nähnyt nuo molemmat ottelut, voi kuitenkin sanoa hyvällä omallatunnolla, että niistä olisi pitänyt ottaa täydet pisteet. Kun siinä ei onnistuttu, avausvoittoa yritetään nyt ottaa kotikentällä. Faniryhmä Klopeille tämä tietenkin sopii mainiosti.

Kotijoukkueen maaleista on vastannut viisi eri pelaajaa. Avausottelussa FC YPA:aa vastaan onnistuivat pilkulta maalannut Henri Saranpää ja Mikko Väänänen. Vaasassa onnistui puolestaan Marko Huttu. FC OPA:n verkkoon pallon pistivät Petri Niemi ja pelastavan enkelinä tasoituksen viimeistellyt Tommi Haanpää.

Veikkauksen arvovaltaiset tähtiraadit ovat antaneet kolmessa ottelussa Kerhon pelaajille yhteensä seitsemän tähteä. Marko Hutulla staroja on kolme, Tommi Haanpäällä kaksi ja yhden sakaraisen ovat saalistaneet Petri Niemi ja Henri Saranpää. OPS-jp:n tähdistöä ovat peräti viisi sakaraista saanut Matias Juntunen, kolmen tähden Alemao, sekä kaksi tähteä mieheen saaneet Nikola Markovic ja Antti Pulkkinen.

Joukkueet eivät ole aikaisemmin kohdanneet, sehän on selvää, koska Kerho pelaa ensimmäistä kauttaan Kakkosessa. Viime kaudella Sepsi-78 puolestaan hävisi oululaisille kummatkin ottelut 3-1. TP-Seinäjoki pelasi kotona maalittomasti ja hävisi vieraissa 1-0. Nyt olisi siis aivan erinomainen tilaisuus pistää historiatilastojakin uuteen uskoon voittamalla vaihteen vuoksi.

Ottelu alkaa Jouppilanvuoren Tekonurmella keskiviikkona klo 18.30.op”