123 456 7890

Seinäjoen Jalkapallokerho isännöi toiseksi viimeistä kertaa Ykkösen ottelua Seinäjoen Keskuskentällä tällä kaudella.
Vastustajaksi tänä lauantaina 14.9. klo 16.00 alkavaan otteluun tulee Oulun Palloseura.

SJK johtaa parhaillaan Ykköstä kahden pisteen erolla toisena tulevaan Valkeakosken Hakaan ja otteluita on tämä lauantain kamppailu mukaan laskettuna enää neljä jäljellä.

Ykkösen voitosta ja siten myös noususta Veikkausliigaan, taistelee käytännössä enää vain SJK ja Haka, joten syksystä on tulossa huippujännittävä, kun vain sarjan voittaja nousee.
Joukkueet kohtaavat vielä toisensa kertaalleen Seinäjoella ennen kauden loppua, joten viimeistään siinä luulisi nousijan ratkeavan. Lauantaina pitää kuitenkin voittaa ensin OPS ja haaveilla vasta sitten tulevia kamppailuja.

SJK:lla on tällä hetkellä joukkue hurjassa iskussa ja se on voittanut nyt kuusi ottelua putkeen. SJK valmennusjohto ilmoitti jo aikaisin keväällä, että kuntohuippu ajoitetaan syksyyn ja siltä meno on myös näyttänyt.

SJK kuitenkin kaipaa koko kaupungin sekä koko Etelä-Pohjanmaan tukea ja toivoo kovaäänistä kannatusta kauden lopuissa kahdessa kotipelissä.

Kerää siis kaverisi, sukulaisesi sekä naapurisi mukaan ja lähtekää joukolla kannustamaan SJK voittoon lauantaina!

Pullisteleekö Keskuskenttä jälleen tänä lauantaina SJK Kannattajista?

Myös OPS hyvässä vireessä

Oulun Palloseura vahvisti rivejään siirtoikkunan aikana useammalla pelaajalla ja heidän värikkään manageri Miika Juntusen mukaan “mädät omenat” saivat lähteä muualle.

Muutokset ovatkin kenties auttaneet, sillä vielä hetki sitten putoamisen partaalla ollut joukkue, nousi todennäköisesti turvaan jo viime viikonlopun komealla 3-0 voitolla Joensuun Jiposta.
Sillä voitolla OPS nousi sarjassa seitsemänneksi, ohi FC Viikinkien ja kasvatti eron putoamisviivan alapuolella olevaan Jippoon neljään pisteeseeen.

Toisaalta ennen Jippo ottelua OPS koki todellisen romahduksen Vantaalla, missä joukkue kaatui PK-35 Vantaan käsittelyssä rumin 7-1 luvuin. Eikä sarjapaikkakaan vielä ole oululaisille varma, joten pisteitä kaivataan siellä kipeästi.

Tähän otteluun OPS pääsee valmentajansa Luiz Antonion johdolla täydessä iskussa, sillä pelikieltoja ei ole ja pahempia poissaoloja ei pitäisi olla loukkaantumisten myötä.

Uusina pelaajina OPS riveissä nähdään ainakin Vili Roivainen, Mirko Radovanovic, Reginal Richardson, Jake Rose, Djorde Vojvodic ja Sasa Jovovic. Lähtijöitä elokuun aikana oli viisi.

Uusista miehistä ainakin Sasa Jovovic on seurannan arvoinen, sillä mies on paukuttanut pelaamassaan kuudessa ottelussa jo neljä maalia. Tuolla maalimäärällä hän on joukkueen toiseksi paras maalintekijä, kun sähäkkä Cornelius Stewart on osunut jo viidesti tällä kaudella.

Joukkueiden edellinen kohtaaminen Oulussa päättyi OPS:n 2-0 voittoon Heinäkuussa. Seinäjoella toukokuussa taas SJK voitti samoilla numeroilla. Kolmas kerta tänä lauantaina, siten ratkaisee myös näiden joukkueiden keskinäisen paremmuuden tällä kaudella.

OPS vieraili viimeksi Keskuskentällä toukokuun lopulla. Kuvassa Justin Moose ja Gert Kams järjestelee SJK hyökkäystä tuossa ottelussa.

SJK:lla ei ole pelikieltoja tai muita huolia

SJK sai viettää parin viikon maajoukkuetaukoa, paikkaillen pikkukolhuja, hioen taktiikoita sekä latailla akkuja kauden päättävään neljän ottelun rykäykseen.

Kerho myös pääsee loppukauteen ilman pelikieltoja ja loukkaantuneena on ainoastaan loppukauden sivussa olevat pelaajat. Uusia kolhuja ei ole ilmaantunut.

SJK:n maalivahti Mihkel Aksalu ja laitapuolustaja Gert Kams viettivät maajoukkuetaukoa tositoimissa Viron Maajoukkueen kanssa ja miehet olivat mukana kohtaamassa Hollantia kotikentällä Tallinnassa sekä Unkaria Budapestissa. Aksalu ei peliminuutteja saanut, mutta istui molemmissa otteluissa penkillä varamaalivahtina. Kams sen sijaan pelasi yhteensä reilut 20 minuuttia ja oli molemmissa otteluissa mukana pelien lopusta. Molemmat palasivat riveihin kuitenkin terveenä tällä viikolla.

SJK hyökkkääjä Daniel Caumo valittiin Elokuun Kuukauden Pelaajaksi pelaajayhdistyksen toimesta ja Caumon hyvä vire onkin ollut yksi SJK:n uuden nousun takuista. Caumo palkitaan kuitenkin vasta 29.9. pelattavan SJK – Haka ottelun yhteydessä.

SJK on pelannut nyt seitsemän ottelua putkeen ilman tappiota ja voittanut noista kuusi viimeistä.
Oma maali on pysynyt noista koskemattomana niin ikään kuusi kertaa ja kaikissa seitsemässä ottelussa pallo on mennyt SJK verkkoon vain kerran.

Toisessa päässä on samaan aikaan maaleja tullut jo 13 kappaletta. Näistä juuri Daniel Caumo on ollut järjestelemässä valtaosaa tai ollut itse maalarina.

Kotiotteluita ei tämän lauantain jälkeen ole enää jäljellä kuin yksi ja kaikenkaikkiaan pelejä yhteensäkin on vain neljä. Kausi päättyy lauantaina 5.10. Joensuussa ja viimeistään silloin tiedetään onko SJK Ykkösen Mestari ja siten nousija ensi kauden Veikkausliigaan.

SJK – OPS Seinäjoen Keskuskentällä lauantaina 14.9. klo 16.00.

Tervetuloa viihtymään Keskuskentälle!

Loppukauden otteluohjelma:
La 14.9. klo 16.00 SJK – OPS @ Keskuskenttä
Su 22.9. klo 18.30 KooTeePee – SJK @ Kotka
Su 29.9. klo 16.00 SJK – Haka @ Keskuskenttä
La 5.10. klo 16.00 JIPPO – SJK @ Joensuu

Sisäänkäynti ja ennakkoliput

Sisäänkäynti Keskuskentälle, sekä lipunmyynnit, löytyvät pääkatsomon takaa, sekä aurinkokatsomon puolelta eteläpäädyn kulmasta, pesäpallostadionin puolelta.

Portit ja palvelut Keskuskentällä aukeavat lauantaina klo 14.30. Kentältä löytyy anniskelualueet, pomppulinna, kahvila- ja makkaranmyyntipalvelut sekä fanituotemyyntivaunu, joka sijaitsee pääkatsomon takana.

Parhaat parkkipaikat löytyy pesäpallostadionin puolelta, sillä pääkatsomon takana tilaa on rajallisesti.

Kaikki paikalle mahdollisesti tulevat vieraskannattajat sijoitetaan omalle rajatulle alueelle, Keskuskentän aurikokatsomoon ja sen pohjoispäätyyn.

Kaikkien peliin tulevien on syytä kuitenkin varautua laukkujen yms. tarkistukseen tarvittaessa.

Liput:
12 � normaalihinta
8 � alle 16 vuotiaat, eläkeläiset, varusmiehet ja opiskelijat.
Alle 12 vuotiaat ja sotaveteraanit, ilmainen sisäänpääsy.

SJK Kannattajat-kortilla saa Wallsportin kahviosta ostetuista ennakkolipuista -20 %.
Hospodasta, Wilsonista ja Coffee Housesta S-etukortilla ennakkolipuista -20 %

Ennakkolipunmyynti:
– Wallsport
– Hospoda Korbel
– Sport Bar Wilson
– Coffee House
– Etelä-Pohjanmaan Matkailu

HUOM! alennukset vain ennakkolipuista!