123 456 7890

Yle esittää seitsemän Veikkausliigan Futiskierros-lähetystä kaudella 2015. Ensimmäinen lähetys nähdään 12. huhtikuuta pelattavalta Veikkausliigan avauskierrokselta.

Yle on tehnyt Veikkausliigan kanssa sopimuksen seitsemästä Futiskierros-lähetyksestä kaudella 2015. Lähetyksiä nähdään läpi kauden huhtikuusta lokakuuhun sunnuntaisin pelattavilta Veikkausliigan kierroksilta. Ensimmäinen lähetys seuraa Veikkausliigan avauskierrosta, joka pelataan sunnuntaina 12. huhtikuuta.

Futiskierros poikkeaa perinteisestä ottelulähetyksestä, jossa seurataan vain yhtä ottelua. Futiskierroksessa on yksi pääottelu ja muista samaan aikaan pelattavista otteluista nähdään maaleja ja muita huippuhetkiä.

Olemme erittäin tyytyväisiä voidessamme taas esittää Veikkausliigaa ja mielestämme Futiskierros-konsepti on oiva lisä tarjontaamme. Viime syksynä toteutettu Futiskierroksen pilottilähetys oli toiveita herättävä, ja odotammekin innolla alkavaa kautta, sopimusta kommentoi Ylen tapahtumaurheilun- ja urheiluoikeuksien päällikkö Robert Portman.

Olemme kehittäneet Futiskierrosta jo pitkään ja koemme, että meillä on käsissämme täysin uudenlainen tv-tuote. Olemme todella tyytyväisiä kun keskustelut Ylen kanssa nyt ovat edenneet maaliin asti, toteaa Veikkausliigan toimitusjohtaja Timo Marjamaa.

Kaikki joukkueemme pääsevät esille lähetyksissä, eikä tapahtumia tule varmasti puuttumaan. Tämä on todella kova juttu kotimaiselle jalkapallolle, Marjamaa arvioi.

Lue lisää Veikkausliiga.comin uutisesta.

YLE oli viime kaudella mukana radion jalkapallokierroksen kautta.

Ylen lisäksi Veikkausliigaa näyttää kaudella 2015 Ilta-Sanomien ISTV

SJK:n kotiottelut viime kaudella televisioinut ISTV puolestaan näyttää ensi kaudella kaikki Veikkausliigan ottelut. 198 ottelusta vähintään 50 tehdään viiden kameran tuotannolla selostuksineen. Tarkoitus on poimia niihin kierroksen huippukamppailuja. Ottelut ovat nähtävissä suorana ISTV:ssä. Sopimus on tehty ensi kaudesta, mutta siihen sisältyy kahden vuoden optio jatkosta, jos molemmat osapuolet ovat tyytyväisiä.

Satsaamme voimakkaasti kotimaiseen jalkapalloon. Liikkuvan kuvan lisäksi panostuksia tehdään monilla rintamilla, Ilta-Sanomien kustantaja ja vastaava päätoimittaja Tapio Sadeoja lupaa.

Sadeoja näkee kotimaisessa jalkapallossa uinuvaa potentiaalia.

Näemme ISTV:n osalta niin, että suomalaisessa jalkapallossa on huomattavaa kasvupotentiaalia, ja olemme nyt sitä tukemassa. Ei tämä silti hyväntekeväisyyttä ole. Olemme kotimaisen jalkapallon puolella, mutta jotta se olisi tervettä, tuotteiden pitää olla hyviä ja toiminnan kannattavaa, Sadeoja linjaa.

Ilta-Sanomien kaupallisen johtajan Kari Monosen mukaan Veikkausliigan brändiä ja tarinaa pitää luoda vahvemmin, missä myös ISTV on nyt entistä aktiivisemmin mukana.

Kyllähän tällä projektilla pitää pystyä nostamaan Veikkausliigan kiinnostavuutta. Tämä on oikeasti sellainen sopimus, jossa sekä me että Veikkausliiga voittavat, Mononen sanoo.

ISTV:llä on ollut hyviä kokemuksia esittämistään Ykkösen sekä SJK:n otteluista. Nyt ISTV:llä on ensimmäistä kertaa liikkuvan kuvan yksinoikeus verkossa kokonaisesta sarjasta. Veikkausliigan myötä livepelien ja -tapahtumien määrä kasvaa räjähdysmäisesti.

Veikkausliigan toimitusjohtaja Timo Marjamaa on erittäin tyytyväinen uuteen sopimukseen.

Tämä on tulevaisuutta. Ihmiset liikkuvat yhä enemmän kannettavat laitteet mukanaan. Nyt joka ikinen peli on saatavilla siellä, missä ihmiset ovat, Marjamaa sanoo.

ISTV:n kautta voi valita oman suosikkiottelunsa, ja Yle kattaa vähän viihteellisemmät futiskierroslähetykset.

Lue lisää Ilta-Sanomien uutisesta

Veikkausliigan virallinen pelipallo kaudella 2015