123 456 7890

Kolumbian U20-maajoukkueessakin pelannut Cristian Echavarria ja Suomen U21-maajoukkueessa pelannut Joel Mero liittyi SJK:n harjoitusvahvuuteen.

Joel Mero on 191-senttinen Suomen nuorten maajoukkueiden puolustaja, jonka sopimus Saksan Borussia Mönchengladbachissa päättyi tähän kauteen. Mero on 22-vuotias, mutta on pelannut Suomessa aiemmin FC Lahden riveissä 26 ottelua kausilla 2012 ja 2013. Hän on Lahden Reippaan kasvatti. Borussia Mönchengladbachiin hän siirtyi vuonna 2013, pelaten pääasiassa seuran nuorisoakatemiassa ja kakkosjoukkueessa, käyden myös lainalla KTP:ssa kaudella 2015. SJK:ssa hän on tutustumassa seuraan ja jos sopimukseen päästään, olisi Mero käytettävissä aikaisintaan 10.7. kun siirtoikkuna aukeaa.

20-vuotias Cristian Echavarria on vasenjalkainen, nopea ja voimakas hyökkäävä keskikenttäpelaaja. Hän on edustanut maataan U20-maajoukkueessa ja teki kaudella 2016 debyytin Kolumbian pääsarjassa. Hän on treenannut SJK:n kanssa jo viikon ajan ja SJK:n valmennusjohto näkee hänessä potentaalisen huippupelaajan tulevaisuudessa. Hänellä on räjähtävyyttä ja hyvä potkutekniikka, minkä lisäksi hän on hyvä harhauttamaan. Hän tulee SJK:hon kolumbialaisesta Independiente Medellinistä. Alfredo Morelos siirtyi HJK:hon samasta seurasta.

Cristianin kanssa sopimus on jo erittäin lähellä. Sopimuksen syntyessä hänet rekisteröitäisiin aluksi SJK Akatemian riveihin ja hän harjoittelee edustuksen mukana. Tarvittaessa hän pystyisi pelaamaan Akatemiassa myös U20-joukkueessa ja antaisi siten näyttöjä tulevaisuutta varten SJK:n valmennusjohdolle. Edustuksessa hän ei voisi pelata ennen kuin siirtoikkuna aukeaa heinäkuussa.

SJK:n seuraava ottelu on Veikkauslliigassa jo ensi torstaina, kun SJK matkustaa Ilveksen vieraaksi Tampereen Tammelaan. Seuraava kotiottelu on maanantaina 26.6. klo 19:30 ja silloin OmaSp Stadionille saapuu PS Kemi.

Tänään maanantaina arvotaan klo 14:00 UEFA Eurooppa-liigan ensimmäisen ja toisen kierroksen otteluparit. SJK on mukana ensimmäisellä kierroksella, jonka ottelut pelataan torstaina 29.6. ja torstaina 6.7. Heti arvonnan jälkeen tiedetään aloittaako SJK kotona vaiko vieraissa ja kotiottelun ennakkolipunmyynti aloitetaan yleiseen myyntiin 21.6. Kausikorttilaisilla on jo ennakkomyynti Euro-otteluihin käynnissä. Kaikki SJK:n ennakkoliput ovat saatavilla SJK:n verkkokaupasta.