123 456 7890

SJK otti kauden ensimmäisen kotivoiton, kahdella Matti Klingan maalilla. Varsinkin jälkimmäinen maali oli todella komea. SJK oli ottelussa muutenkin matkassa hyvällä jalalla, vaikka peli oli jo kolmas viikon sisään. Honka oli saanut levätä koko viikon. Klingan kahden maalin lisäksi SJK paukutteli maalikehikkoja ja Mehmet Hetemaj tuhlasi hänelle harvinaisesti rangaistuspotkun. Mutta kaksi maalia tehtiin ja pisteet jäi Seinäjoelle. Seuraava ottelu on viikon päästä sunnuntaina 29.4. klo 17:00 pelattava Ilves – SJK. Tuo ottelu näkyy suorana ja ilmaiseksi OmaSp Stadionin Kisakatsomossa, Carlsberg Sports Barissa. Kannattajat järjestävät peliin myös bussikuljetuksen.

SJK – FC Honka 2-0 (1-0)
1-0 28 min Matti Klinga
2-0 58 min Matti Klinga

SJK oli vaikeuksissa ottelun alussa ja Honka hallitsi ottelun kulkua. Hongan ensimmäinen maalipaikka tuli vartin kohdalla, kun Jonas Levänen pääsi käyttämään hyvä kaukolaukaustaan. Jesse Öst torjui tilanteen kulmapotkuksi.

Jesse Öst koki kovia reilun 20 minuutin kohdalla, kun hän sai Youness Rahimilta iskun päähänsä. Öst pystyi kuitenkin jatkamaan ottelua. Honka sen sijaan joutui käyttämään ensimmäisen vaihtonsa jo ensimmäisellä puoliajalla, kun Masar Ömer joutui jättämään kentän loukkaantumisen takia. Tilalle tuli Kasperi Liikonen.

SJK alkoi parinkymmenen minuutin kohdalla päästä paremmin peliin mukaan, ja Honka oli helisemässä. SJK pystyi pelaamaan erinomaisesti keskisektorin kautta. Mehmet Hetemaj löysi Emile Paul Tendengin hyvästä paikasta, ja Tendeng jatkoi pallon linjan taakse Matti Klingalle. Klinga viimeisteli pallon varmasti maaliin.

2-0-maalikin oli lähellä kolme kertaa ensimmäisen puoliajan loppuminuuteilla. Matti Klinga pääsi vähän samantyyliseen paikkaan kuin ensimmäisessä maalissa, mutta tällä kerralla Timothy Murray tuli hyvin vastaan ja pystyi torjumaan laukauksen.

Seuraava paikka lähti liikkeelle Richard Dormanin riistosta. Dorman syötti Aristote Mbomalle, joka harhautteli vaikeasta paikasta tiensä boksiin asti. Eteneminen pysähtyi taklaukseen boksissa ja pallo vietiin pilkulle. Mehmet Hetemaj on viime vuosina tehnyt SJK:lle isoja maaleja pilkuista, mutta tällä kerralla pallo lensi katsomoon ja Hongan maali varjeltui. Hetkeä myöhemmin Aristote Mboma pääsi laukomaan boksissa, mutta viimeistely kolahti ylärimaan.

57. minuutilla Johannes Laaksonen, Aristote Mboma ja Mehmet Hetemaj voittivat pallon SJK:lle keskialueen taistelussa. Mboma sai pallon ja pääsi etenemään, ja syötti Emile Paul Tendengille. Tendeng ajautui vähän vaikeaan paikkaan ja syötti hyökkäykseen mukaan nousseelle Matti Klingalle. Klingan laukaus oli tarkka ja hallittu. Ja komea. 2-0. Ottelu oli Klingalle ensimmäinen kahden maalin ottelu Veikkausliigassa.

Klingalle tuli hetkeä myöhemmin mahdollisuus jopa hattutemppuun, mutta askelmerkit eivät ihan osuneet kohdilleen Emile Paul Tendengin kanssa. SJK:n pallollinen pelaaminen oli Honkaa vastaan kauden parasta ainakin liigajoukkueita vastaan pelattujen pelien osalta.

Honka ei pystynyt luomaan kovin montaa kavennuspaikkaa. Borjas Martin ja Tommi Saarinen pääsivät puskemaan hyvistä paikoista, mutta tuloksetta.

SJK:n joukkueesta löytyi onnistujia laajalta rintamalta. Matti Klingan huippuottelu näkyy toki tilastoissakin, mutta myös Emile Paul Tendeng pelasi liigapelien osalta kauden parhaan ottelunsa. Loukkaantumisen jälkeen kentille pelannut Richard Dorman pelasi kuin mitään loukkaantumista ei olisi ollutkaan. Ensimmäisen 90-minuuttisensa SJK:n maalissa pelannut Jesse Öst pelasi varmasti, vaikka ei mihinkään pallosateeseen joutunutkaan. Koko joukkueen peli oli kokonaisvaltaisesti hyvää, vaikka ensimmäinen puolituntinen olikin nihkeä. SJK pääsi riistoihin hyvissä paikoissa, ja vastahyökkäyksissä oli päättäväisyyttä. SJK pystyi myös etenemään maata pitkin keskeltä aiempaa paremmin. Ja toki jokainen tämän kauden peli on jälleen ollut hyvä osoitus siitä, miten suuri ensimmäisen maalin merkitys on. Kuuteen päivään pelatut kolme ottelua toivat kaksi voittoa, ja oikeastaan jokainen ottelu kasvatti itseluottamusta.

Kova viikko ollut meillä nyt. Kolme peliä kuuteen päivään. Ja oltiin kyllä tosi pirteitä kolmannessakin pelissä vielä. Hongalla oli hyvä startti, mutta mitä pidemmälle peli meni, niin me saatiin luotua maalipaikkoja ja olisi voinut olla tauolla enemmäkin kuin yksi maali. Toisella puoliajalla me pelattiin taktisesti tosi onnistuneesti. Me pystyttiin pitämään palloa niinkuin me haluttiin ja sitten tietysti upea suoritus Klingalta vielä toisellekin puoliajalle, kertoi SJK:n valmentaja Toni Lehtinen, joka tuurasi lehdistötilaisuudessa toimitsijakiellossa ollutta Tommi Kautosta.

Aloitettiin ihan ok, mutta isossa kuvassa SJK oli parempi puolustamaan kuin me hyökkäämään. Ja aika vähiin jäi meidän hyvät maalintekotilanteet. Se että me saatiin tähän peliin fyysinen etu, ei näkynyt. Alkua lukuunottamatta SJK näytti olevan terävämmällä jalalla liikkeellä. SJK oli tänään sen verran parempi kuin lukemat on. Eikä me päästy kunnolla haastamaan, sanoi FC Hongan päävalmentaja Vesa Vasara ottelun jälkeen.

SJK: Jesse Öst MV, Marc Vales, Richie Dorman (70’ Dani Hatakka), Reuben Ayarna, Johannes Laaksonen, Jordan Mustoe, Matti Klinga, Ville Tikkanen, Emile Paul Tendeng (90’ Anders Bååth), Aristote Mboma (82’ Vahid Hambo) ja Mehmet Hetemaj

SJK:n seuraava kotiottelu on vapun jälkeen torstaina 3.5. klo 18:30 pelattava SJK – KuPS ottelu. Ennakkoliput ovat jo myynnissä SJK:n verkkokaupassa. Seuraava ottelu on kuitenkin viikon päästä sunnuntaina 29.4. klo 17:00 pelattava Ilves – SJK, johon järjestetään Seinäjoelta bussikuljetus kannattajaryhmä Kloppien toimesta ja sitä voi tiedustella sähköpostitse tai heidän omilta kanaviltaan. Ottelu näkyy myös suorana OmaSp Stadionin Carlsberg Sports Barissa.

Videokooste ja videokuvaa ottelutapahtumasta: