123 456 7890

SJK ja Robin Sid ovat purkaneet pelaajasopimuksen ja pelaaja on vapaa siirtymään kasvattajaseuransa Ekenäs IF:n riveihin, sekä pelaamaan siellä Ykkösessä, heti kun siirtoikkuna aukeaa 13.7.

SJK kiittää Sidiä viime kaudesta ja kuluvasta kaudesta sekä toivottaa lämpimästi kaikkea hyvää hänen uralleen.

Inkoossa syntynyt, mutta Tammisaaren EIF:ssa uransa aloittanut Robin Sid siirtyi SJK:n riveihin kauden 2020 alla IFK Mariehamnista. SJK-uraa haittasi kuitenkin jatkuvat pienet loukkaantumiset, jotka estivät pelaamisen ja paikan vakiinnuttamiseen edustusjoukkueessa. Kaudella 2020 Sid pelasi Veikkausliigaa SJK:ssa neljässätoista ottelussa, ja kuluvalla kaudella neljässä ottelussa. Näissä ei ole tullut maaleja tai syöttöjä. Sid pelasi myös yhden ottelun SJK Akatemian paidassa ja siellä syntyi myös yksi maali.

SJK matkustaa tulevana sunnuntaina FC Lahden vieraaksi ja ottelu alkaa klo 18.30. Otteluennakko on tulossa SJK:n sivuille perjantai-illan aikana. Robin Sid ei ole enää mukana tuossa ottelussa.