123 456 7890

Christoffer Toffe Kloolle ei ollut mikään kynnys lähteä vastuuvalmentajaksi naapurikaupunki Seinäjoelle. Ei, vaikka mies valmensi saman lohkon VIFK:ta kuluneella kaudella. Ei, vaikka seuran kannattajat tekivät mielenilmauksen asian vuodettua julkisuuteen. Ei, vaikka hän on ruotsinkielinen ja nyt puhutaan kuitenkin suomenkielisen Pohjanmaan ykkösseurasta.

– Ei se ollut mikään ongelma. Ei ollut mitään syytä, miksi en olisi ollut kiinnostunut tällaisesta mahdollisuudesta. Huomattavasti suurempi kynnys olisi ollut lähteä VPS:aan. Itse asiassa se oli iso kynnys silloin kun siirryin sinne pelaajana. Silloin piti aika tarkkaan miettiä mitä tehdä. Olin tulossa jo TP-Seinäjokeen, mutta sitten kun ajattelin asiaa, että käyn armeijaa ja pitäisi reissata, päädyin VPS:aan. Jos on tavoitteita, on tehtävä päätöksiä ja tämä nyt tehty päätös on myös yksi niistä, sanoo varsin selkeitä ajatuksia joukkuepelaamisesta luetteleva Kloo.

– Haluan joukkueeni pelaavan sellaista peliä, jossa ollaan aktiivisia ja aggressiivisia. Prässäämme ahnaasti, riistämme palloja ja iskemme nopeasti. Maalinteko on aina silloin helpointa kun vastustajan kenttäryhmitys ja peli on hieman sekaisin. Se on sekaisin juuri silloin kun onnistumme pallonriistossa ja käännämme peliä nopeasti. Olennainen asia on myös kaksinkamppailuiden voittaminen, painottaa Kloo.

Seinäjoen Jalkapallokerhon kannattajille Kloolla on myös viestinsä.

– Itselläni ei ole ollut koskaan mitään Seinäjokea vastaan. Mielestäni voimme ansaita arvostuksen ja tuen vain työnteon kautta. Haluan saada joukkueen pelaamaan sellaista jalkapalloa, että tulosta tulee. Voin sanoa, että Seinäjoella jalkapallokulttuuri on nostanut hienolla tavalla päätään ja siitä on syytä olla ylpeitä, Kloo tiivistää.

Kloon ideologiasta tuli jo muutama sana ja pelisysteemikin lienee perinteinen.

– Kyllä, itse suosin 4-4-2 -systeemiä. Jos pelataan 4-3-3, tahtoo keskushyökkääjä hirveän usein jäädä aika yksin kärkeen. Jalkapalloa voidaan pelata monin eri tavoin päästäkseen tiettyyn päämäärään. Sen voin luvata, että tapamme pelata ensi kaudella tulee olemaan todella aktiivinen. Puolustaakin voidaan monin eri tavoin. Omassa ajatusmaailmassani tarkka puolustaminen ei tarkoita sitä, että sumputettaisiin ja oltaisiin passiivisia. Päin vastoin. Haluan, että voitamme pallot nopeasti itsellemme ja lähdemme nopeasti eteenpäin. Se ei liioin tarkoita sitä, että pallo pelataan välittömästi alhaalta pitkänä ylös, painottaa itse pääasiassa topparina urallaan pelannut Kloo.

Ensi kauden tavoitteena on nousu Ykköseen. Tavoitteen myötä joukkue tulee eittämättä hieman muuttumaan.

– Joukkueessa on jo nyt hyviä pelaajia. Haluaisin kyllä nähdä, miten he sopeutuvat uuteen pelitapaan. Kieltämättä muutama vahvistuskin tarvitaan, jos nousua haetaan. Mitään paineita tästä ei siinä mielessä kuitenkaan itselleni pääse muodostumaan, koska haluan haasteita. Tykkään toimia ympäristössä, missä vaaditaan ja odotukset ovat korkealla. Voin vakuuttaa, että oli melko tylsää pelata Nelosta Sundomissa. Kyllä haasteet ovat mieluisampi, naurahtaa Kloo, joka kuitenkin tiedostaa tilanteen vaativuuden.

– Onhan se selvää, että jos toivottuja tuloksia ei tule, homma on minun vastuullani, koska olen vastuuvalmentaja.

Kloo reissaa Vaasasta Seinäjoelle, sillä vaimo ja neljä muksua kutsuvat Vaasaa kodikseen.

– Työmatkani pitenee puolisen tuntia, sillä pyöräilin treeneihin Vaasassa. Silloin siihen meni 20 minuuttia, nyt matkaan menee noin 50 minuuttia. Ei se mielestäni ole mikään kynnyskysymys, huomauttaa Kloo.

Kloo näkee potentiaalisena mahdollisuutena sen, että Kerhosta kasvaisi alueen ykkösseuraksi, jopa ohi liigassa pelaavan VPS:n. Kuulostaa aika huimalta.

– Kerho on valmis panostamaan asioihin. Miksei voisi olla niin, että seura kasvaisi Pohjanmaan ykkösseuraksi? Jo nyt Kerhoa seurataan ja yleisöäkin käy mukavasti. Seuralla on hienot kannattajat ja Seinäjoella on olemassa selkeä jalkapalloboomi, latelee Kloo naama pokerina.

Kaunis ajatus todellakin, mutta siihen on vielä matkaa. Matkaa on kuljettavana sarjaportaina, kilometreinä, vuodatettuina hikipisaroina ja suunnattomana määränä tunteja. Siihen kaikkeen Kloo sitoo itsensä kiinni.