123 456 7890

A-junnuilla vaikea matka edessään

Seinäjoen Jalkapallokerhon A-juniorit matkustavat sunnuntaina vaikeaan vierasotteluun Oulun Luistinseuran vieraaksi.

Ensimmäisen kierroksen ottelussa joukkueet kohtasivat Wallsport Areenassa ja tuolloin kotijoukkueen onnistui kuin onnistuikin rypistää lopulta voitto kamppailusta, jonka ensimmäistä puoliaikaa Esa Haanpään valmentama joukkue hallitsi mielin määrin. Ote kuitenkin herpaantui toisella jaksolla ja OLS pääsi tasoihin. Aivan ottelun viime hetkillä Juho Pajulan maali kuitenkin takasi kolme pinnaa ja 2-1 (1-0) -voiton.

Kerhon jälkikasvu on pelannut tähän mennessä tasan puolet sarjan otteluistaan, eli viisi. Sarjan kärjessä jatkaa Rovaniemi A, jolla on kolme pistettä enemmän ja yksi ottelu enemmän pelattuna kuin Kerholla. KPV on kolmantena, mutta kokkolalaiset ovat pelanneet vasta neljä matsia ja joukkueella on saman verran pinnoja kuin Kerholla. Nämä kolme joukkuetta tulevatkin ratkaisemaan nousijan syyskierroksen SM-sarjaan.

OLS:n oletettiin olevan mukana nousutaistelussa, mutta viidestä pelaamastaan matsista OLS on yllättäen voittanut vain kaksi. Se kaatoi OPS-juniorit 3-1 ja viimeksi pelaamassaan kamppailussa SiPS:n 4-0. Sen sijaan Kerholle ja KPV:lle joukkue on hävinnyt 2-1 ja Rovaniemelle 3-2.

Kerho puolestaan on kaatanut SiPS:n 6-0, OPS-juniorit 10-3 ja pelannut vieraissa Rovaniemen kanssa 1-1. Ainoa tappio on tullut KPV:lle numeroin 3-1 vieraissa.

Kerho on tehnyt sarjassa tähän mennessä eniten maaleja onnistuttuaan 20 kertaa. Useimmiten on maalinteossa onnistunut Juho Pajula, joka on viidessä ottelussa tehnyt jo kuusi maalia. Tommi Kukilalla osumia on tilillään neljä ja Saku Koskisella, sekä Eero Rantasella kaksi. Muut kuusi maalia ovat jakautuneet eri pelaajille.

Sunnuntain ottelu Oulussa on tärkeydeltään huippuluokkaa. Voittamalla tuon kamppailun Kerho pysyy mainiosti mukana nousutaistelussa. Tappio puolestaan jättäisi aika paljon kirittävää.

Ottelu alkaa klo 16.00 Heinäpään tekonurmella.