123 456 7890

Kerho 07 Akatemian tiukka taistelu putoamista vastaan jatkuu sunnuntaina, kun ylivieskalainen FC YPA saapuu vieraaksi Jouppilanvuoren tekonurmelle. Ottelu pelataan sunnuntaina 20.9. klo16. YPA käy kamppailua lohkon toisessa päässä KPV:tä vastaan. KPV johtaa neljän pisteen erolla. Kerhoa on vaivannut koko kauden ailahtelevaisuus pelien välillä ja pelien sisällä. Kerho on pystynyt voittamaan KPV:tä ja TP-47:ää lukuun ottamatta lohkon kaikki joukkueet.

Täytyy uskoa onnistumiseen, ei saa pelätä virheitä ja epäonnistumisia. Olemme voittaneet YPAn tällä kaudella. Pelaajat tietävät, että voimme voittaa jos onnistumme. Joukkueen terveystilanne on hyvä. Myös armeijassa olevat pelaajat ovat käytettävissä. GBK-ottelu on jo nollattu. Se oli toki kova takaisku, mutta meillä on nyt takana hyvä harjoitusviikko. Olemme keskittyneet selkeästi puolustuspelaamiseen. Se on tärkeässä osassa YPAa vastaan, sanoi Kerho 07 Akatemian päävalmentaja Ossi Virta.

Joupiskalla Kerho on ollut pitkään voittamaton. Kerho pelasi alkukaudesta neljä ottelua Joupiskalla ja voitti kaikki 3-1-lukemin. Joukkoon mahtui myös voitto YPAa vastaan. Tuolloin Rasmus Karjalainen onnistui kertaalleen ja Emil Lidman kahdesti. Samat nimet ovat keikkuneet Kerhon maalipörssin kärkisijoilla koko kauden ajan. Karjalainen on tehnyt 12 maalia ja lohkon maalipörssissä kolmantena. Lidman on kymmenentenä kahdeksalla maalillaan. Kerhon teräsmies on ollut Joonas Rantala, sillä nuorukainen on pelannut täydet minuutit jokaisessa ottelussa.

Pohjoislohkon maalipörssiä johtaa YPAn Miroslav Paunovic, joka on tehnyt peräti 18 maalia. Kakkosessa ainoastaan Grankulla IFK:n tehokaksikko Daniel LanghoffPetter Meyer on tehnyt Paunovicia enemmän maaleja. YPAn ikinuorella Dragan Pejicillä on koossa 12 maalia ja Sasa Savicilla kahdeksan. Pejic toimii myös joukkueen vastuuvalmentajana.

Sanoin vaimolle ennen kautta, että jos teen kymmenen maalia, olen tyytyväinen, koska en ole edes hyökkääjä. Sitten nostin tavoitteeni 15 maalin, kommentoi Paunovic seuransa sivuilla.

YPA on sijoittunut Pohjoislohkon toiseksi jo kahtena perättäisenä kautena. Samalla sijalla joukkue on siis nytkin. YPAn ykkösmaalivahti on SJK:n A-junioreissa viisi vuotta sitten pelannut Juuso Kevari, jolla on myös liigakokemusta VPS:n paidasta muutaman vuoden takaa. Suuri osa joukkueesta pelaa myös futsalia Sievi Futsalissa, joka voitti viime kaudella SM-kultaa. Sen ansiosta ohjelmassa on tänä syksynä myös europelejä, mikä on osaltaan vaikeuttanut kamppailua Pohjoislohkon voitosta. Joukkueessa on vahva serbialaisedustus. Esimerkiksi Despot Viskovic on pelannut Unkarin pääsarjassa ja Serbian toiseksi korkeimmalla sarjatasolla. Kerholla on luvassa kova haaste, mutta tehtävä ei ole mahdoton.

YPA on tämän sarjan pelaavin joukkue. Joukkueessa on sarjan taitavimmat yksilöt. Meidän pitää pystyä puolustamaan hyvin läpi ottelun. Joupiskalla on nopea alusta ja pallo pomppii paljon. Syöttöpelissä huolellisuus korostuu entisestään, sanoi Virta.

Liput:
8 � (normaali)
5 � (opiskelijat, varushenkilöt, siviilipalvelusmiehet, työttömät ja eläkeläiset)
Ilmaiseksi lapset alle 6 vuotta ja sotaveteraanit.

SJK kausikortit käyvät normaalisti myös kaikkiin Kerho 07 Akatemian kotiotteluihin.