123 456 7890

Akatemia kaatoi hyvällä esityksellä Närpiön Kraftin. Ensimmäinen puoliaika oli vielä maaliton, mutta paikkoja osumiin oli. Toisella puoliajalla pallo löysi kahdesti tolppien väliin ja siten Kerho 07 nousi takaisin sille tasolle, millä se pelasi alkutalven. FC Jazzin A-nuoret toivat uutta virtaa koko joukkueeseen ja peli oli täysin erinäköistä kuin viime ottelussa.

Kerho 07 Akatemia – Närpes Kraft 2-0 (0-0)
1-0 49 min Rasmus Karjalainen
2-0 51 min Valtteri Riihimäki

Kerho hätyytteli Kraftin maalia jo ottelun alussa, kun Nikko Ruokangas laukoi pallon ylärimaan. Kerhon peli oli selkeästi muutamaa aiempaa ottelua paremmalla tasolla. Vielä ensimmäisen puoliajan aikana verkko ei heilunut, vaikka Kerholla oli muutamia hyviä paikkoja.

Toiselle puoliajalle Kerho tuli entistäkin vahvemmin. Benjamin Tuovinen nousi vahvasti oikealta laidalta maalipaikkaan, mutta laukaus meni hiukan takatolpan väärältä puolelta. 49. minuutilla Nikko Ruokangas keskitti vasemmalta laidalta maalille ja Rasmus Karjalainen ohjasi pallon ilmasta maaliin. Lisää tuli pari minuuttia myöhemmin, kun Valtteri Riihimäen laukaus painui verkon perille. Viitisen minuuttia tämän jälkeen Kerhon kolmaskin maali oli lähellä. Ruokangas pääsi ohjaamaan, mutta pallo kolahti tolppaan.

70 minuutin kohdalla nähtiin ikävä episodi, jossa kaksi Kraftin pelaajaa loukkaantui. Toinen heistä oli maalivahti Jakob Strand. Kraftilla ei ollut mukana toista maalivahtia, joten Jere Koponen pelasi loppuhetket Kraftin maalinsuulla. Koponen joutui keran kunnon testiin, kun Rasmus Karjalainen harhautteli itsenä Kraftin topparien ohi ja pääsi haastamaan Koposen. �Rasse� lähti kiertämään Koposta ja joutui toteamaan seurakaverin tässä tilanteessa paremmaksi.

– Aika synkkiä tuloksia ollut viime aikoina. Nämä jätkät ovat todella tehneet töitä, välillä pitää käydä vähän syvemmällä. Ekalla jaksolla molemmat joukkueet olivat pirteitä, toiselle jaksolle vauhti hieman tippui. Kontrolloitu peli, ei ollut hätää missään vaiheessa. Meillä on ollut jo nyt hyvä kilpailutilanne, Jazzin jätkät parantavat sitä entisestään, sanoi Kerho 07 Akatemian päävalmentaja Max Peltonen.

Seuraavan kerran Akatemia on tositoimissa sunnuntaina 12.4. kun se matkustaa Turkuun ja kohtaa siellä FC Interin reservijoukkue Å;IFK:n klo 12.00. Samana päivänä myös SJK:n edustusjoukkue kohtaa FC Interin Turussa, Veikkausliigan avausottelussa klo 17.00 alkaen.

Kerho 07 Akatemia: Jere Koponen* (46› Paavo Valakari), Joona Lautamaja, Arttu Aromaa, Joona Ala-Hukkala, Nikko Ruokangas (62› Aleksi Leppänen), Janne Tuohisaari (46› Kobina Essien), Sami Viljanen (67› Niko Hietaharju) Joonas Rantala, Benjamin Tuovinen, Valtteri Riihimäki (75› Aatu Kujanpää) ja Rasmus Karjalainen (86› Jesse Sundman).

*) Jere Koponen takaisin kentälle 73 minuutilla, Kraftin maaliin.

Maalintekijä Rasmus Karjalainen ottelun jälkeen.