123 456 7890

Antaako pukki lahjojaan?
Seinäjoen Jalkapallokerho matkustaa jo perjantaina Rovaniemelle kohdatakseen lauantaina sarjaa johtavan FC Santa Clausin Kakkosen Lohko C:n kamppailussa. Monelle rovaniemeläisten piikkipaikka on hienoinen yllätys, mutta todellisuudessa se ei ole mikään shokki kun katsoo, miten miltei kaikki kaupungin suomenkieliset pelimiehet ovat päätyneet Matti Hiukan luotsaamaan ryhmään.

Siinä missä pukkien pororeki on huristellut huikeaa vauhtia alkukauden, on Kerhon peli jättänyt varsinkin maalinteon ja tulosten osalta huomattavasti toivomisen varaa. Siihen toki on ollut suurena tekijänä sangen radikaali loukkaantumissuma, joka on pahimmillaan pitänyt jopa 11 pelaajaa kentän laidalla kolhujen takia. Siinä on ollut oikeasti naurussa pitelemistä valmennusjohdolla kujn on koitettu parsia joukkuetta kasaan.

Kerholla on yhdeksästä ottelustaan 12 pistettä, eikä se todellakaan tyydytä. Kolme voittoa, kolme tasapeliä ja kolme tappiota vain yhdeksän tehdyn maalin myötä ovat selkeä pettymys. Ironista, että Kerholla on periaatteessa lohkon parhaimmistoon kuuluva hyökkäysarsenaali, mutta samalla myös vähiten tehtyjä maaleja yhdessä toisen kevään alisuorittajan, VIFK:n, kanssa. Pitää kuitenkin muistaa, että kaikki nuo arsenaaliin kuuluvat tykit, Mikael Muurimäki, Juha Etelä-Aho ja Mikko Ylihärsilä, ovat kukin olleet pitkät tovit kentiltä sivussa. Nyt kun kolmikko on kondiksessa, voisi kuvitella, että maalintekokin alkaa kohta puoliin sujua hiukan paremmin.

Kotijoukkue Santa Claus on yhdeksästä ottelustaan voittanut peräti kahdeksan murjoen vastustajiaan mennen tullen. Viimeksi se haki Lapin derby-matsin voiton Torniosta kaatamalla viime kaudella Ykkösessä pelanneen TP-47:n 3-1. Samaan aikaan Kerho puolestaan vieraili sarjassa jumbona olevan heikon FC Korsholmin luona ottaen pinnat Ville Pajulan rankkarimaalilla vain numeroin 1-0 (0-0) huolimatta totaalisesta pelin hallinnastaan.

Mikäli Kerhon leirissä elätellään edes jonkinlaisia haaveita nousemisesta kärkikahinoihin, vaatii se voittoa lauantain ottelusta. Se tasoittaisi edes hiukan kärkeä, vaikka Santa Claus johtaakin sarjaa jo peräti seitsemällä pisteellä.

Santa Clausin kanssa on sarjapeleissä kohdattu kahdesti aikaisemmin. Viime kaudella Kerho voitti Napapiirillä 2-1 ja kotonaan elokuisessa kesäillassa Prunttimäessä pelatun ottelun peräti 7-1. Historian valossa pukit siis jostakin syystä sopivat mukavasti Kerholle. Elokuussa Mikael Muurimäki muuten tykitti ensimmäisen hattutemppunsa Santa Clausin verkkoon Kerhon asussa. Lienee kuitenkin täysin kristallinkirkasta, että nyt ei tuollaisia maalijuhlia ole odotettavissa kuin Seinäjoella nähtiin.

Santa Claus on siitä ihan mielenkiintoinen joukkue, että se menee käytännössä täysin oman kylän pojilla ilman ilmasillan kautta haettuja ammattipelaajia. Siinä onkin se suurin ero kaupungin toiseen seuraan, Rovaniemen Palloseuraan.

Kerhon paras maalintekijä on alkukauden otteluissa ollut Ville Pajula, joka on viimeistellyt jo neljä osumaa. Juha Etelä-Aho on osunut kahdesti, Nuutti Panula, Mikko Ylihärsilä ja Anssi Syrjämäki kukin kertaalleen. Vastaavasti Santa Clausin osumista on Ville Ylipaavalniemi tehnyt viisi ja Simo Roiha neljä. Santeri Viitasaarella maaleja on tilillään puolestaan kolme. Matti Kutila ja Janne Petäjäjärvi ovat kumpikin osuneet kahdesti. Yhden maalin per sierainpari ovat viimeistelleet Jari Gröhn, Tomi Koski, Ville Syväjärvi ja Jussi Vatanen.

Veikkauksen tähtiraadit puolestaan ovat jakaneet sakaraisia Santa Clausille yhteensä 30 kappaletta. Näistä kahdeksan on pokannut maalivahti Turo Jänkälä. Matti Kutilalla on seitsemän taivaankappaletta tilillään ja Jari Gröhnillä viisi. Janne Petäjäjärvellä on kolme sakaraista, Jukka Markkasella, Ville Syväjärvellä ja Santeri Viitasaarella kullakin kaksi ja Jussi Vatasella yksi. Kerhon pelaajat ovat onnistuneet yhteensä saalistamaan 22 tähteä. Näistä yhdeksän on Ville Pajulan omaisuutta, neljä sekä Petri Tuomelalla, että Miikka Tuovilalla. Ville Ylisellä tähtiä on kolme. Sekä Nuutti Panula, että Mikko Ylihärsilä ovat kumpikin saaneet yhden tähden.

Kerhon riveistä ovat Napapiirin matkalta sivussa työesteiden takia Henri Saranpää, lomareissulla oleva Nuutti Panula, Karhun väreissä perjantaina vihdoinkin pelituntumaa hakevat Petri Huttu ja Jussi Kankaanpää, polvivaivainen Johannes Saranpää, nivustaan paranteleva Jaakko Lampi ja mahdollisesti takareittään paranteleva Miikka Tuovila.

Valmentaja Tomi Kärkkäinen oli joka tapauksessa ennen matkaa varsin positiivisella mielellä, sillä joukkue on pitänyt kahdessa peräkkäisessä pelissä nollan omissa.

– Santa Claus on meille oivallinen haaste. Nyt ainakin nähdään, millä tasolla sarjan kärki on. Tämä on iso peli joukkueelle. Uskon, että me kyllä pystymme venymään ja parantamaan otteitamme nyt kun pelaajisto alkaa olla paremmassa kuosissa kuin kertaakaan srjan alun jälkeen, pohdiskeli Kärkkäinen.

Ottelu pelataan lauantaina klo 17.00 Rovaniemen Keskuskentällä, jossa mitä ilmeisimmin nähdään myös Kloppien matkailuosaston retkiryhmä paikan päällä kannustamassa joukkoja.