123 456 7890

B –juniorit kompastui Jyväskylässä
JJK – TP-Seinäjoki 2-0 (1-0)
28. min 1-0 Joona Itkonen
76. min 2-0 oma maali

TP-Seinäjoen B-junioreiden ykkösjoukkue kompastui Jyväskylän Jalkapalloklubiin I divisioonan kärkipään ottelussa sunnuntaina Jyväskylässä. Tekonurmella pelattu ottelu oli vierasjoukkueelle alusta asti hankala. Vastustaja oli paremmin hereillä ja sillä oli parempi liike. Siitä huolimatta JJK ei saanut avausjaksolla kovimpaankaan montaa maalintekopaikaksi luokiteltavaa tilannetta. Maalinsa se teki kulmapotkun jälkeisestä maalinedushässäkästä. TP ei saanut omaa peliä rakennettua oikeastaan lainkaan.

Toisella jaksolla vierasjoukkue pelasi paremmalla, taistelevammalla ilmeellä. Erityisesti viimeiset 30 min. oli sellaista peliä, jolla olisi lopputulos voinut hyvinkin olla aivan toinen, mikäli se oli saatu päälle heti tuomarin alkuvihellyksestä alkaen. TP:llä oli pari hyvää maalintekopaikkaakin. Tuloksena oli maalitolpan kolahdus ja toisella kertaa pallon niukka sujahtaminen pystypuun ohi. Toisen maalinsa JJK teki taas aivan maalin edestä. Se kirjattiin omasta jalasta syntyneeksi. Purkupallo siinä taisi vain ponnahtaa maaliin, mitään dramaattisempaa sähläystä ei ollut. Aivan lopussa kärkeen nostettiin toppari Henri Huilla, mutta tämäkään veto ei tuottanut toivottua tulosta. JJK oli yksinkertaisesti tällä kertaa parempi. Valmentaja Tomasz Arceusz totesi, ettei yksikään oman joukkueen pelaaja oikein päässyt normaalille tasolleen. Kaikille jäi parantamisen varaa.

Viimeisessä sarjaottelussaan ensi lauantaina Joupiskan tekonurmella klo 13 TP kohtaa toisen jyväskyläläisjoukkueen, FC Blackbirdin. Tuossa ottelussa TP tarvitsee sarjanousu-unelmansa toteuttamiseen voiton, mutta myös apuja muualta.

Sarjan kärjessä on nyt kahden pisteen turvin kokkolalainen GBK, joka voitti sunnuntaina Ylivieskassa FC YPA:n puhtaasti 0-4. GBK:n perässä huohottavat tasapistein TP ja JJK. Viimeisellä kierroksella GBK kohtaa kotonaan iisalmelaisen Pallokerho-37:n. TP ohittaa Blackbird –voitolla GBK:n vain, jos GBK ei voita omaa otteluaan.

Jos JJK:n kanssa päädytään tasapisteisiin, eroa aletaan ensin tehdä koko sarjan maalierolla, joka on TP:llä ennen viimeisiä taistoja kahden maalin verran parempi. Jos maaliero on sama, mitataan seuraavaksi tehtyjä maaleja. Siinä kohdin JJK on puolestaan seitsemän maalin verran oranssipaitoja edellä. JJK:n viimeisen kierroksen vastustaja on FC YPA vieraskentällä.

Vielä on siis mahdollisuuksia, mutta enää langat eivät ole yksin omissa käsissä. Pieniä toiveita herättää se, että sekä FC YPA että PK-37 taistelevat vielä sarjapaikastaan.

TP: Tuomas Karjanlahti, Sami Viljanen, Pekka Rousu, Henri Huilla, Teemu Nimell (59. Jaakko Vihanta), Roope Takala (23. Erno Ruismäki, 74. Joona Lautamaja), Antti Viita (C), Joonas Kuivalainen, Aleksi Ahde, Veli-Pekka Pajula, Akseli Metsä-Ketelä.