123 456 7890

B hakee revanssia
TP-Seinäjoen B-juniorit hakevat sunnuntaina revanssia SM-sarjaan nousseesta GBK:sta Wallsport Areenassa.

Talvikauden ensimmäinen treenipeli joukkueiden välillä päättyi nimittäin Kipparihallissa joulukuussa isäntien 1-0 -voittoon.

Viime kaudella joukkueet kohtasivat ikäluokkansa Ykkösen matsissa, tuolloinkin Kokkolassa. Silloin TP-Seinäjoki puolestaan voitti pelin lukemin 1-0.

Viime viikonloppuna TP-Seinäjoen B-junnut pelasivat kahdesti. Ensin kaatui SM-pronssijoukkue FF Jaro lauantaina 4-1 ja sunnuntaina vielä toinen Ykkösen joukkue, porilainen Musan Salama, kahdella viime hetken osumalla 2-0.

Timo Taipaleen ja Jukka Metsä-Ketelän suojatit ovat pelanneet nyt yhteensä viisi ottelua, joista tilillä on kolme voittoa ja kaksi tappiota.

GBK:n lisäksi joukkue on hävinnyt SM-sarjassa pelaavalle TPV:lle 2-0, mutta voittanut omassa sarjassa pelaavan VIFK:n 6-0.

Maalinteko on jakautunut tasaisesti. Vain Tuomas Lähdesmäki ja Pekka Jaskari ovat onnistuneet kahdesti kahdeksan muun maalin jakauduttua eri pelaajille.

Ottelu alkaa Wallsport Areenassa klo 13.30. Tervetuloa!