123 456 7890

B pelaa kenraalin
TP-Seinäjoen Ykköseen valmistautuvat B-juniorit pelaavat kenraaliharjoituksensa ennen sarjaa lauantaina.

Wallsport Areenaan saapuu vieraaksi jo viime syksynä tutuksi tullut jyväskyläläinen FC Blackbird.

Timo Taipaleen ja Jukka Metsä-Ketelän suojatit hakivat viime viikonloppuna makoisan revanssin SM-sarjassa pelaavasta Tampereen Pallo-Veikoista numeroin 2-1 (2-1), eli siinä valossa lähtökohdat ovat lauantaillekin ihan hyvät.

Joukkue on pelannut yhteensä kymmenen harjoitusottelua talvikaudella. Niistä voittoja on irronnut kuusi ja tappioita neljä. Kaikki neljä tappiota joukkue on kärsinyt SM-sarjajoukkueille, eli GBK:lle, TPV:lle, FF Jarolle ja TPS:lle.

Matkalla ovat kaatuneet VIFK, FF Jaro, GBK, MuSa, TPS/2, ja TPV.

B-junnujen maalinteki on jakautunut laajalle rintamalle. Pekka Jaskari on toki osunut seitsemän kertaa, mutta sen jälkeen onkin tasaista.

Jesse Sarajärvi ja Aleksi Leppänen ovat kumpikin osuneet kolme kertaa, Tuomas Lähdesmäki, Elias Ahde ja Antti Viita puolestaan kahdesti kukin. Kertaalleen ovat maalin viimeistelleet Joona Lautamaja, Aapo Metsä-Ketelä, Veli-Pekka Pajula, Janne Silvonen ja Panu Leppä.

Ottelu pelataan lauantaina klo 14.40. Tervetuloa!