123 456 7890

SJK kohtaa UEFA Champions League -karsintojen 2. kierroksella valko-venäläisen BATE Borisovin. Ensimmäinen osa pelataan Valko-Venäjällä, Borisov Arenalla tiistaina 12. heinäkuuta klo 21.00 ja toinen osa Seinäjoen OmaSp Stadionilla tiistaina 19. heinäkuuta klo 20.00. Valko-Venäjällä on sama aikavyöhyke Suomen kesäajan kanssa.

BATE Borisov on maailmanluokan joukkue, joka on ollut lohkovaiheessa monena vuotena. Meillä on kuitenkin yllätys mahdollisuus. Pari kolme vuotta sitten olin siellä mukana maajoukkueen mukana, kun Suomi pelasi 1-1 siellä, sanoo SJK:n puheenjohtaja Raimo Sarajärvi.

Kova joukkue, joka on ollut lähes kymmenen kertaa eurokilpailujen lohkovaiheissa. Tottakai aletaan keskittymään siihen ja aletaan ottamaan selvää joukkueesta ja selvittämään asioita, sanoo SJK:n päävalmentaja Simo Valakari.

BATE Borisov on voittanut maansa mestaruuden nyt putkeen 10 kertaa ja johtaa parhaillaan viiden pisteen erolla sarjaa ennen Dinamo Minskiä. Joukkue on pelannut viimeisen kymmenen vuoden aikana viisi kertaa Champions Leaguen lohkovaiheessa. Viime vuonna BATE kaatoi lohkovaihesssa AS Roman kotonaan 3-2 luvuin ja kohtasi siellä myös FC Barcelonan ja Bayern Leverkusenin. BATE on siten todellinen Eurooppalainen suurseura. Heidän uusi kotistadioninsa on valmistunut 2014 ja se vetää reilut 13 000 katsojaa. Omassa sarjassaan BATE Borisovin katsojakeskiarvo on reilut 6000 katsojaa / peli. Kuusi joukkueen pelaaja edustaa myös Valko-Venäjää A-maajoukkueessa. Joukkueessa pelaa myös Viron maajoukkueen Artur Pikk.

Uefa Champions League-karsintaotteluiden lipunmyynti aukeaa 22.6 klo 13:00. SJK:n kausikorttilaisille, sekä OmaSp Stadionin osakkaille ennakkovarausoikeus on jo käynnissä ja se päättyy 22.6 klo 12:00. Lipunmyynti SJK:n verkkokaupassa, SJK Shopissa.

SJK matkustaa vierasotteluun Valko-Venäjälle omalla charter-lennolla, suoraan Seinäjoen lentoasemalta.