123 456 7890

Vasta B-juniori-ikäinen Emil Lidman pääsi elämänsä ensimmäistä kertaa miesten otteluun, heti avauskokoonpanoon ja nuorimies pamautti vielä Kerho 07:n johto-osuman toisella puoliajalla.
Johto ei kuitenkaan kestänyt aivan loppuun asti ja vaihdosta tullut liigajyrä J-P Savolainen tasoitti ottelun kulman jälkititlanteesta. Näin kärkikamppailu päättyy tasatulokseen.

Pallo-Iirot – Kerho 07 1-1 (0-0)
0-1 60 min Emil Lidman
1-1 80 min Jussi-Pekka Savolainen

Ottelun ensimmäisen jakson Pallo-Iirot oli niskanpäällä. Kotijoukkue pääsi paikkohin, mutta maalissa Luis Fernando esitti muutaman unelmatorjunnan ja välillä kolahti yläputki.

Pallo-Iirot oli vaarallisempi ensimmäisella jaksolla ja myös itse vähän hölmöiltiin tilanteet. Luffe esitti parastaan ja torjui siinä yhden puolittaisen läpiajonkin. Päästin ekan jakson loppupuolella paremmin mukaan ja saatiin rauhallisuutta syöttöihin. Paikkoihin asti ei päästy kuitenaan, kertoo Kerho 07:n vastuuvalmentaja Max Peltonen.

Kerho 07 jatkoi ensimmäisen puoliajan lopun hyvää otettaan ja nyt oli Pallo-Iirojen vuoro juosta pallon perässä. Kerho 07 loi myös useamman tilanteenkin, kunnes viimein Sami Viljanen vapauttaa ensin Tuomas Lähdesmäen vasemmalta vapaaksi, tämä näkee takatolpalla miehen vapaana ja näin ensimmäistä miesten sarjan otteluaan pelannyt Emil Lidman tykittää pallon verkkoon, kun tunti oli ottelua pelattu.

Siinä oli maalin jälkeen vielä hetki jossa oltaisiin ottelu voitu ratkaista. Aki Sipilä pääsi paikkaan ja Emil oli tehdä toisen, kertoo Peltonen.

Pikkuhiljaa Iirot pääsi sitten paremmin taas mukaan peliin vaihtojensa myötä ja meiltä olisi pitänyt löytyä vähän lisää malttia, Peltonen jatkaa.

Pallo-Iirot sai viimeisen vartin aikana erikoistilanteita ja niinpä kulman jälkitilanteesta syntyikin tasoitus, kun useita liigavuosia vyöllään kantava J-P Savolainen iski alakulmaan.

Vaikka tasapeli etukäteen olisikin varmasti, hukattu johto jäi harmittamaan pelaajistoa. Sen sijaan valmentaja Peltonen oli joukkueeseensa tyytyväinen.

Meidän nuoren joukkueen pelillinen ilme oli loistava. Pettyneitä kavereita oli matsin jälkeen ja tasuri tietenkin kismittää. Mutta olen tyytyväinen siihen mitä jätkät toisella jaksolla esitti ja ensimmäisen puoliajan lopulla. Tästä on hyvä jatkaa, päättää Peltonen.

Kerho 07 kohtaa seuraavaksi ensi lauantaina 24.5. klo 16.00 Pohjanmaan paikalllispelissä Vasa IFK:n. Tuo ottelu pelataan Kaarlenkentällä, Vaasassa.

Kerho 07: Luis Fernando MV, Kalle Taimi, Timo Rauhala, Sami Viljanen, Felipe Aspegren (81› Arttu Aromaa), Aki Sipilä, Jesse Jääskeläinen, Emil Lidman (73› Samppa Bouroussi), Joona Lautamaja, Jesse Sarajärvi ja Tuomas Lähdesmäki.

Vaihdossa: Paavo Valakari MV ja Antti Viita.

Varoitukset: Samppa Bouroussi 90+2 min.


Sami Viljanen käynnisti hyökkäyksen, joka päätyi Kerhon johto-osumaan.