123 456 7890

Dramatiikkaa ja suuria tunteita
OPS-jp – SJK 1-2 (0-0)

75 min 0-1 Mikael Muurimäki
88 min 1-1 Nikola Markovic
95 min 1-2 Samir Bouroussi

Eipä olisi kovin moni uskaltanut laittaa ropojaan likoon Seinäjoen Jalkapallokerhon puolesta lauantain otteluun OPS-jp:tä vastaan kun katseli a) sarjataulukkoa, b) materiaalia, c) isäntien materiaalia, d) yleistä asetelmaa viime viikonlopun matsin jälkeen. Olisi kannattanut. Kerholla on kahdet kasvot ja jälleen kerran ne kauniit nähtiin vieraskentällä leveässä virneessä kun kotijoukkueen pelaajat, valmentajat ja uhoamisen uskomaton mestari, Miika Juntunen, poistuivat allapäin helteisen Castrnin kentän muoviviheriöltä pois.

Vaikka kahdeksan ulkomaalaispelaajan voimalla matsiin lähtenyt isäntäjoukkue vilisee taitavia yksilöitä, ei se ole joukkue samalla tavalla kuin Kerho. Pelaajat laittoivat itsensä likoon ja olivat hommassa mukana koko sydämellään. Se myös näkyi. Asenne voitti ammattilaiset sata nolla.

Ensimmäisellä puoliajalla peli oli varsin hermostunutta kotijoukkueen osalta. Kerho otti tyynesti vastaan kotijoukkueen hyökkäykset, jotka pysähtyivät parinkympin kohdalle Juntusen rääkyessä ohjeitaan kentälle päätykatsomosta. Ensimmäisen laukauksensa kohti Aki Lyyskin vartioimaa maalia isäntien tähtisikerämä sai aikaiseksi reilun puolentunnin pelin jälkeen ja senkin vapaapotkusta, jonka varsin ämmämäisesti kaatuillut, mutta huikean taitava, Luis Vanderlei, kalasti joukkueelleen. Oulussa kun arvostetaan ihan yleisesti sitä, että pystyy kalastamaan vapareita, eikä edes kättele vastustajaa, joka tulee nostamaan miestä pystyyn. Kulttuuria se kai sekin on.

Vaparin Vanderlei ampui sähäkästi, mutta Lyyski oli mies paikallaan nyrkkeillen pallon päädystä yli. Kerholla oli jo ennen tuota vapaapotkua oivallinen tilanne Ville Pajulan laitettua kaaripallon laitaan Toni Kujalalle, joka pelasi kauniisti tekopaikan Mikael Muurimäelle. Muurimäen vetokin oli oivallinen, mutta Antti Alakulju oli mies paikallaan torjuen vedon kulmaksi.

Toisen puoliajan kotijoukkue aloitti jälleen pallonhallinnalla, mutta ei edelleenkään kyennyt luomaan vaarallisia paikkoja Kerhon maalille. Sen kerran kun laukaus lähti kohti vieraiden maalia, se kyllä kyettiin hoitamaan pois. Kertaalleen OPS-jp sai pallon maaliinkin, mutta ennen keskitystä pallo oli jo ylittänyt päätyrajan.

Vieraat jatkoivat äläkästä puolustustaisteluaan pitäen pakkansa tiiviinä ja ryhdikkäänä Petri Niemen johdettua alakertaa ansiokkaasti.

Vierasjoukkueen ensimmäinen riemunkiljahdus kaikui Castrnin upeassa iltapäivässä plikellon ehdittyä 75. minuutille. Komean laidanvaihdon jälkeen vaihdosta kehiin tullut Samir Bouroussi oli rakentamassa paikkaa, jossa Marko Huttu ohitti nerokkaalla syötöllä puolustajan vapauttaen Mikael Muurimäen paikkaan, josta kauden yhdeksännen osumansa viimeistellyt kokenut maalitykki ei todellakaan erehtynyt. Bouroussi oli muutenkin todella erinomaisessa iskussa esittäen sellaista taistelua, jota häneltä on usein kaivattu, mutta harvoin nähty. Ennen maalia hän teki kaksi kerrassaan huikeaa juoksua puolustussuuntaan taistellen toisesta pallon omille ja toisesta vapaapotkun vierasjoukkueelle.

Vaikka kotijoukkue saikin tasoitettua ottelun kaksi minuuttia ennen varsinaisen peliajan päättymistä kulmurin jälkitilanteesta, ei kaikkea oltu vielä nähty. OPS-jp:n maali syntyi runsaaseen filmaamiseen syyllistyneen taitavan Luis Vanderlein kulmurin jälkeen, jonka Aki Lyyski pystyi vielä selvittämään. Pallo ajautui kuitenkin takatolpalle Augustine Jibrinille, joka käänsi sen takaisin maalille, jossa Nikola Markovic heittäytymällä puski pallon verkkoon.

Jos oululaiset (ja ulkomaiset pelimiehet) kuvittelivat kääntävänsä ottelun vielä edukseen pysyäkseen FC OPA:n kannoilla, se haave koki kovia, sillä vieraat hallitsivat ottelun loppuminuutteja ja lisäajan viidennen minuutin alkaessa nähtiin ratkaisu.

Kummankin maalin esityön tehnyt Marko Huttu pelasi oivallisesti tilanteen, jossa kotijoukkueen maalivahti Antti Alakulju lähti vastaan. “Maukka” ei suinkaan sortunut itsekkääseen ratkaisuun, vaan näki loistavasti vierellään Samir Bouroussin, joka sai kruunata iltapäivänsä viimeistelemällä ottelun ratkaisseen maalin tyhjiin. Pelillisesti kummatkin osumat olivat taidokkaita suorituksia.

Kerho oli kuin eri joukkue verrattuna viime viikon nöyryyttävään puppelointiin Norrvalla FF:ää vastaan kotikentällä. Nyt asennetta löytyi kuin Talvisodassa jokaisen pistettyä itsensä likoon ja taistelua suurella sydämellä.

Ei ollut mikään ihme, että joukkue juhli estottomasti voiton jälkeen kuin hyppysiin olisi ollut tarjolla mestaruuspokaalia. Huuto raikui, tanssi kävi ja rokki soi, eikä suinkaan aiheetta.

Ennen kauden alkua avauskokoonpanoa kaavailtaessa mukana kuvioissa oli monenlaista pelaajaa. Nyt näitä pelaajia oli sivussa koko joukko, kaikkiaan 9-10, joten materiaalilla ei juhlittu. Valmentaja Esa Haanpää joutui korvaamaan kuumeessa melkoisella twilight zonella matkailleen Tiitus Lehtisen nuorella Jyri Reinilällä topparin tontilla, mutta tilanne ei “Jyrtsää” millään tavalla häirinnyt, vaan ensimmäisen ottelunsa topparin tontilla Kakkosessa pelannut nuorukainen oli kuin veteraani Niemen rinnalla. Bouroussi saikin jo suitsutusta, mutta samaa voi tarjota myös kolhiintuneena olleelle Jukka Yli-Rengolle, joka tuli penkiltä kehiin.

Avauksen pelaajistosta kukaan ei pettänyt. Pikemminkin kaikki olivat vähintään omalla tasollaan tai jopa ylisuorittivat tänään. Erityisen ilahduttavaa oli Jaakko Lammen paluu viime lauantain varjojen mailta todellisen tekijämiehen rooliin ja eleettömän, äänettömän, huomaamattoman, mutta niin tehokkaan Mikko Väänäsen peli pakkina.

Arvovaltainen Veikkausraati tarjoili tähtiä kolmen sakaraisen edestä Mikael Muurimäelle ja kahden taivaankappaleen verran Aki Lyyskille. Yksi tähti meni isäntien Antti Pulkkiselle.

Pelin teema meni juuri niin kuin valmentaja Esa Haanpää oli opetuslapsilleen piirtänyt: mitä pidemmälle mennään nollilla, sitä varmemmin kotijoukkue turhautuu ja näinhän siinä kävi. Jo toisen jakson alussa Anzori Kaladze tarjoili kyynärpäätään Kerhon pelaajien kasvoihin selviten kuin koira veräjästä. Pahemmanlaatuisen tempun teki kuitenkin uusi nigerialainen, Alimi Babtunde, jonka törkeä tyrmäys tuotti vain keltaisen kortin.

Voitto oli Kerholle jo kahdeksas vieraskentillä yhdeksästä reissupelistä. Melko mukavaa luettavaa siis. Seuraavaksi yritetään siirtää vieraskunto kotikentälle keskiviikkona, jolloin vieraaksi saapuu Virkiä.

SJK: Aki Lyyski, Mikko Väänänen, Petri Niemi, Tiitus Lehtinen (v, 77. Jyri Reinilä), Jaakko Lampi, Toni Kujala (v), Ville Pajula, Ville Kukkanen (66. Jukka Yli-Renko), Timo Rauhala (58. Samir Bouroussi, v), Marko Huttu, Mikael Muurimäki

Kuvagalleria