123 456 7890

Ei ihan nappiin

VPS – SJK 5-0 (2-0)
10 min 1-0 Jussi Äijälä
38 min 2-0 Antonio Inutile
82 min 3-0 Eetu Kaipio
89 min 4-0 Kim Böling
91 min 5-0 Pekka Kainu

Tomi Kärkkäisen valmentajadebyytti hänen entistä seuraansa vastaan tuskin tyydytti miestä, vaikka hän hyväntuulisena ottelun jälkeen olikin.

VPS kaatoi Kerhon selvin 5-0 -numeroin, mutta huomionarvoisaa numeroissa on se, että kolme viimeistä maalia syntyivät kahdeksan viimeisen minuutin kuluessa varsin nuorta ryhmää vastaan.

Tauolle mentiin isäntien kahden maalin johdossa, joista ensimmäinen oli hieno vapari 25 metristä Jussi Äijälän laukomana. Jos se nyt hieman helposti sisään menikin etukulmasta Kerhon asussa debytoineelta Petri Tuomelalta, esitti mies jatkossa tukun mainioita torjuntoja.

Toinen maali, jonka isäntien terävin pelaaja, Antonio Inutile teki selkeästä paitsiosta oli läpiajo.

Vieraat lähtivät otteluun ilman Mikael Muurimäkeä, Miikka Tuovilaa, Mikko Väänästä ja Petri Huttua, eli nuoret saivat mahdollisuuden maistella nyt liigamiesten tekemisen tasoa.

Vaikka numerot lopulta repesivätkin rumiksi, ei peli aivan toivotonta rypemistä ollut ensimmäisellä puoliajalla. Toki kahden sarjaportaan ero näkyi, mutta lienee selvää, että sen on syytäkin näkyä. On myös huomioitava, että VPS:llä oli alla, laskutavasta riippuen, jo 1-3 ottelua. Kaksi kauden treenipeliään joukkue nimittäin pelasi enemmän tai vähemmän kokeiluluonteisilla ryhmillä ennen joulua.

Kerholle ottelu oli ensimmäinen tälle kaudelle ja se taisi tulla hiukan liian aikaisessa vaiheessa ainakin näin tasokasta vastustajaa vastaan.

Ensimmäisellä puoliajalla Mikko Ylihärsilä osoitti olevansa selkeä vahvistus joukkueelle, vaikka pelin jälkeen mies ei erityisen tyytyväinen ollutkaan omiin otteisiinsa. Myös Ville Ylinen ja toinen Ville, Pajula olivat parhaiten temmossa mukana.

Toiselle jaksolle Kärkkäinen vaihtoi kehiin Juha Etelä-Ahon, Jukka Yli-Rengon, Miika Asunmaan, Teemu Penninkankaan, Anssi Syrjämäen, Kalle Taimin, Saku Koskisen ja Juho Pajulan, eli junnutkin saivat mukavasti maistella peliä.

Toisella puoliajalla vaihdosta tullut Eetu Kaipio laukoi komeasti vaparista isäntien kolmannen maalin 82. minuutilla. Niin ikään vaihdosta tulleet Kim Böling ja hieman hilpeyttä herättäen verkkareissa pelaillut Pekka Kainu sinetöivät loppunumerot.

VPS:sta erottui edellä mainitun Inutilen lisäksi toppariosaston Jani Tanska, josta tulee varmasti olemaan iloa jatkossa raitapaidoille.

Toisen jakson lopulla vieraatkin pääsivät pariin otteeseen uhkailemaan VPS:n kanssa juuri sopimuksen tehneen Brian Popen maalia. Viime kaudella Pope pelasi VIFK:ssa ollen ajoittain melko epävarma. Nyt mies poimi kyllä kaikki pallon tyylikkäästi, eli kehitystä on tainnut jenkkipelurin tekemisessä tapahtua.

Vierasjoukkueen asussa nähtiin siis koko joukko debytantteja. Mikko Ylihärsilä, Ville Ylinen, Teemu Penninkangas, Nuutti Panula ja Kalle Taimi pelasivat kaikki ensimmäisen pelinsä Kerhon asussa, joka oli tällä kertaa kokonaan valkoinen.

Laitapakkina pelannut Timo Rauhala saa olla suhteellisen tyytyväinen tekemiseensä ja lieneekin seuraavana sopimuksen allekirjoittajana, ellei nyt ihmeitä tapahdu.

Nuutti Panulan debyytti vasemmassa laidassa ei ollut huono liioin.

Botniahallin uusi alusta aiheutti alussa melko koomisiakin tilanteita, joista oli syntyä isännille tekopaikkoja Kerhon toppareiden liukastellessa hieman erikoisella muovilla tämän tästä. Nähtäväksi jää, tekeekö käyttö alustasta paremman, mutta tuollaisenaan se ei ainakaan alkuvaikutelman jälkeen erityisen mieluisalta pelaajista tuntunut.

Tauolta peliin tullut Anssi Syrjämäki pelasi topparina, vaikka miestä voidaan kyllä sijoittaa myös linkiksi tai pakiksi. Lopussa toppariparina pelasi Kalle Taimi, jolla on ainakin raameja hommaan, eikä nuoren lapualaisen hirveästi ole syytä apeilla debyytin jälkeen.

Numerot olivat rumat, eikä tulos taatusti hilpeyttä herättänyt vieraiden pukukopissa. Tästä lienee kuitenkin vain yksi suunta ja se on ylöspäin.

Muutamassa asiassa vaasalaisilla toki on edelleen kohennettavaa. Pelihän pelattiin Mustasaaressa, eli ei suinkaan Vaasassa, joten sinne toki kaipaisi moista areenaa myös. Verkkareissa ei sitten pelata vaikka hallihöntsästä oli kysymys. Tero Koskelan on hieman syytä katsella peiliin, vaikka toki miestä rahtusen kovaa otettiinkin. Mies pelaa itse kovaa ja kitisee kaupan päälle ahkerasti, eli liekö se merkki turhautumisesta vai mistä. Niinkin kokeneen pelimiehen kuitenkin kuvittelisi olevan hieman pienemmillä kierroksilla näissä peleissä. Sama huomattiin myös VPS:n penkillä ja kortin jälkeen Koskela otettiinkin vaihtoon.

Niin ja luonnollisesti kannatuskuvioissa Kerho oli valovuoden verran edellä isäntiään. Klopit pitivät upeasti ääntä tälläkin kertaa vaasalaisfanien loistettua lähinnä poissaolollaan.

Kerho jatkaa treenipelejään ensi viikon lauantaina vierasottelulla pietarsaarelaista JBK:ta vastaan.

SJK: Petri Tuomela, Timo Rauhala, Petri Niemi, Tiitus Lehtinen, Jaakko Lampi, Nuutti Panula, Ville Ylinen, Toni Kujala, Ville Pajula, Samir Bouroussi, Mikko Ylihärsilä
Vaihdosta: Juha Etelä-aho, Jukka Yli-Renko, Miika Asunmaa, Teemu Penninkangas, Anssi Syrjämäki, Kalle Taimi, Juho Pajula, Saku Koskinen

Kuvagalleria