123 456 7890

Eihän se ihan nappiin mennyt
KPV – SJK 5-0 (3-0)

06 min 1-0 Mikko Annala
26 min 2-0 Mikko Annala
31 min 3-0 Ben Storbacka
54 min 4-0 Ville Luokkala
66 min 5-0 Petteri Rönkkö

Ei todellakaan mennyt ihan nappiin Seinäjoen Jalkapallokerhon debyytti Suomen jalkapalloareenoilla. Isäntäjoukkue Kokkolan Pallo-Veikot oli varsin vahva, vaikkei vielä kentälle parasta ryhmäänsä saanutkaan. Silti joukkueessa pelasi viime kaudella liigaa tahkonneita kavereita, kuten Olli-Pekka Itälä ja Tarmo Koivuranta, ykkösen muista joukkueista poimittuja pelaajia, kuten Gustav Lå;ngbacka, Tommi Kauppinen ja Jan Berg, sekä varsin kovia kokelaita, kuten Kingsin Petteri Rönkkö ja GBK:n Ben Storbacka. Ei KPV siis millään heikolla nipulla matkassa ollut.

SJK ei päässyt otteluun ihan parhaalla miehistöllään, vaikka saikin mukaan Tero Mäntylän ja Johannes Saranpään, toisin kuin arveltiin.

Kipparihallissa pelatussa ottelussa KPV otti heti kättelyssä luulot pois ensimmäistä matsiaan pelanneelta vierailijalta, joka esiintyi edeltäjiensä reserviasuissa. Joskin asu on hyvin pitkälle se sama, jollainen joukkueen kakkosasu on jatkossakin, eli valkoinen paita, mustat housut ja valkoiset sukat.

Jo ottelun kuudennella minuutilla laitalinkki Joonas Pennanen rakensi tekopaikan hienosti viime kauden ikävästä loukkaantumisestaan toipuneelle Mikko Annalalle, joka teki ensimmäisen kahdesta maalistaan. Toisen osumansa härkämäinen Annala tulitti 26. minuutilla. Vain viisi minuuttia edellisestä oli asialla Ben Storbacka jolle Kingsistä testissä oleva Petteri Rönkkö petasi paikan.

Juuri ennen taukoa syntyi SJK:n ainoa todellinen paikka iskeä. Kärjessä pelanneen Juha Etelä-Ahon takana pelannut Marko Huttu rakensi kauniisti tekopaikan “Etskulle”, jonka veto painui valitettavasti suoraan päin maalivahti Gustav Lå;ngbackaa. Tauolle mentiin siis isäntien kolmen maalin johdossa.

SJK koki kuitenkin kovemman iskun jo vartin pelin jälkeen kuin nuo kolme osumaa yhteensä. Joukkueen keskikentän johtajiin kuuluva Mikko Kärki loukkasi nilkkansa ja joutui jättämään kentän. Nähtäväksi jää, miten pahasti “Jannu” teloi jalkansa.

Tauolta päävalmentaja Thomas Dunne heitti kehiin uutta verta Miika Asunmaan, Jukka Aholan ja Tommi Haanpään korvattua oikeana linkkinä aloittaneen Jani Asuintuvan, toisena topparina aloittaneen Petri Niemen ja Marko Hutun. Kipparin nauhaa kantanut Jukka-Pekka Salminen puolestaan teki tilaa Toni Kujalalle 52. minuutilla.

Heti “J-P:n” vaihdon jälkeen kotijoukkue lisäsi johtoaan Ville Luokkalan tykitettyä huikean vedon kaukaa aivan kentältä katsottuna maalin vasempaan yläkulmaan. Ottelun 66. minuutilla pääsi Petteri Rönkkö tekemään maaliviivalta isäntien viidennen maalin Jyri Niemisen epäonnistuttua Ben Storbackan keson katkaisussa. Maalit jäivät tuohon ja numerot venähtivät hiukan liian tylyiksi, joskin kyllä KPV pelasi kerrassaan vahvan ottelun. Ilahduttavaa isäntien pelissä oli, jos nyt joku ylipäätään oli, Tarmo Koivurannan vahva panos keskikentällä. Käytännössähän “Tare” oppi jalkapallosta kaiken tarvittavan yhdellä viikon mittaisella Englannin keikalla TP-Seinäjoen junioreiden kanssa, eli kaikki juontaa siis Seinäjoelle tässäkin kohdassa.

SJK:n pelaajista on vielä turha tehdä aivan lopullisen viiltävää syväanalyysiä. Vaikka alakertaa jo ehdittiin suomiakin, Tero Mäntylä oli ehkä joukkueensa parhaimmistoa pelattuaan yhdessä Petri Niemen kanssa puolustuksen keskustassa. On totta, että sekä vasemmalla puolustaneelle Mikko Väänäselle, että oikealla operoineelle Petri Hutulle jäi parannettavaa, mutta jäi sitä kollektiivisesti koko joukkueelle.

Keskikentällä aloittivat keskustassa Mikko Kärki ja J-P Salminen. “Jannun” pelistä ei kummempaa diagnoosia voi vartin perusteella tehdä, mutta “J-P” näytti jatkavan siitä, mihin viime kauden päätti ja monien mielestä viime kausi oli miehen uran parhaita, ellei jopa paras. Laidoissa aloittaneet Johannes Saranpää vasemmalla ja Jani Asuintupa oikealla eivät päässeet erityisen hyvin nousuihin, sillä vastassa oli hyvä ryhmä, joka puolusti todella tiiviisti.

Kärkimiesten osaamisesta on äärimmäisen vaikea sanoa muuta kuin se, että kyllä Marko Huttu ja Juha Etelä-Aho työpaikalla olivat. Ilman palloa on kuitenkin paha tehdä mitään. On kuitenkin päivän selvä juttu, ettei tämän tason vastustajia Kakkosessa ole monta, joten ryhdytään pohtimaan kuvioita vasta sitten kun takana on reilu nippu otteluita oman tason vastustajia vastaan.

Vaikka kamppailussa koettiinkin yhdenlainen tyrmäys, ei tämä nyt mitään itsetuhoon viittaavia ajatuksia aiheuta kenellekään. Kauden ensimmäiset pelit ovat mitä ovat. Tosin, tämä kertoi sen, mihin on hyvä pyrkiä ja mitä se vaatii jatkossa. Pelillinen kaoottisuus johtui omalta osaltaan myös siitä, että varsinaisesti pelillisiin asioihin ei joukkue ole vielä harjoituksissa syventynyt.

Jos joku jo netissä hehkutti SJK:n tyrmänneen KPV;n nettisivuosastolla 6-0, niin pelikentällä vihreät miehet olivat lähes saman verran parempia. Ehkäpä kauden lopussa tasoerot ovat kaventuneet molemmilla sektoreilla.

SJK: Jyri Nieminen (73. Petri Välimäki), Mikko Väänänen (v), Tero Mäntylä, Petri Niemi (46. Jukka Ahola), Petri Huttu, Johannes Saranpää, Mikko Kärki (15. Henri Saranpää (72. Jere Jääskeläinen)), Jukka-Pekka Salminen (52. Toni Kujala), Jani Asuintupa (46. Tommi Haanpää), Marko Huttu (46. Miika Asunmaa), Juha Etelä-Aho (67. Jukka Yli-Renko)op”