123 456 7890

Eski tuo Kiiston kylään
Seinäjoen Jalkapallokerhon perjantai-illan kotiottelu vaasalaista FC Kiistoa vastaan on monellakin tavalla mielenkiintoinen.

Vielä viime kaudella SJK:n A-junnuja valmentanut Esa “Eski” Haanpää otti uudelle kaudelle haasteen vastaan ja siirtyi FC Kiiston peräsimeen. Nyt “Eski” palaa entiselle “työmaalleen” uuden joukkueensa kanssa ottamaan mittaa Kerhosta.

Kerho on ennen perjantaita pelannut jo seitsemän ottelua. Alla on kaksi rökäletappiota, joista toinen FF Jarolle 7-2 ja jälkimmäinen Viron mestarille FC Floralle 7-0. Sen sijaan Djurgå;rden IF:n nuoren joukkueen kanssa Kerho pelasi hyvin, vaikka hävisikin niukasti 2-1.

Neljä voittoa on toki kirjattu myös tilille. Kraft on kaatunut 5-1 ja 5-0. Vihtavuoren Pamaus puolestaan 4-0 ja todella vahva Klubi 04 II KOMIA-turnauksessa 1-0.

FC Kiisto puolestaan on kaatanut Kraftin 3-1, mutta hävinnyt GBK:lle 2-0 ja JBK:lle 4-0.

Kerhon maalit ovat jakautuneet tasaisesti kymmenen pelaajan kesken näissä otteluissa. Arttu Seppälä ja Petter Meyer ovat viimeistelleet kolme kertaa. Kahdesti ovat osuneet Miika Asunmaa, Timo Rauhala ja Jesse Jääskeläinen. Kauden avausmaalin tykittäneen Chris Cleaverin lisäksi maalin mieheen ovat viimeistelleet Miika Korpela, Lee Brennan, Mikko Ylihärsilä ja Aki Sipilä.

Ottelu alkaa Wallsport Areenassa perjantaina klo 18.30. Tervetuloa.