123 456 7890

Etelä-Pohjanmaan derby torstaina

SJK Reservit isännöi ensi torstaina pelattavaa Kolmosen Etelä-Pohjanmaan derbyä, eli paikalliskamppailua Lapuan Virkiän edustusjoukkuetta vastaan.

Ottelu on samalla Kolmosen Pohjanmaan lohkon kärkitaisto, sillä molemmat joukkueet ovat voittaneet kaikki viisi pelaamaansa ottelua ja SJK Reserveillä on vain yhden maalin parempi maalisuhde kuin Virkiällä.

Huima kamppailu tiluksien herruudesta käydään Nurmon Pallonurmella ja peliin odotellaan kenties jopa kentän ennätysyleisöä paikalle.

Vahvistunut Virkiä

Lapuan Virkiä vahvisti kauden alussa joukkuettaan muun muassa entisillä FC Kiiston pelureilla Arto Saranpäällä ja Jani Kujanpäällä. Virkiän ehdoton tavoite on nostaa joukkue takaisin Kakkoseen mistä se tippui pari kautta sitten. Joukkuetta valmentaa Esa Eteläaho yhdessä entisen SJK-peluri Juha Eteläahon kanssa. Joukkueesta löytyy rusaasti Kakkosdivarikokemusta ja kaikissa kausiennakoissa se nostettiin yhdessä SJK Reservien ja JBK:n kanssa ennakkosuosikeiksi.

SJK ja Virkiä ovat kohdanneet toisensa edustusjoukkuetasolla Kakkosessa kahdesti kaudella 2009 ja molemmat ottelut menivät seinäjokelaisten nimiin. Moni silloin mukana olleista SJK-pelaajista pelaa nyt Ressujen paidassa.

SJK Reservit ja Virkiä kohtasivat tänä talvena kahdesti treenimatseissa ja ensimmäinen kamppailu päättyi Kerhon niukkaan 3-2 voittoon. Toisessa Virkiä taas oli kotihallissaan parempi luvuin 4-2.

Näiden joukkueiden taistoissa tunteet ovat yleensä pinnassa ja pelissä nähdään paljon tilanteita. Kaikki merkit viittaavat siihen, että kova vääntö on torstainakin pisteistä luvassa ja yleisölle paljon nähtävää.

Sarjan piikkipaikkaa ei luovuteta

SJK Reservien riveissä nähdään todennäköisesti joitain pelituntumaa hakemassa olevia edustuksenkin pelaajia, ainakin niitä keitä ei nähdä kentällä keskiviikon ottelussa Oulun Palloseuraa vastaan.

Joukkue on toki iskukykyinen ilman vahvistuksiakin, sillä hyökkääjä Mikki Muurimäki on jälleen kerran äitynyt hyvään maalivireeseen, Henri Saranpää loistaa keskikentällä ja Juha-Jaakko Ulvila puolustuksen lukkona. Vielä A-junnuikäinen Sami Viljanen on nähty jo monesti Reservien paidassa ja maalejakin on siellä syntynyt viisi kappaletta. Viljanen on tehnyt debyyttinsä myös edustuksen riveissä, mutta siellä maalitili on vielä avaamatta.

Kerho nousi sarjan piikkipaikalle kaatamalla FF Jaron farmijoukkueen JBK:n Pietarsaaressa. Kolmosen tappiottoman putken lisäksi meno on ollut murhaavan tehokasta myös Regions’ Cupissa, jossa tilastoihin on merkitty kaksi voittoa maalisuhteella 12-0. Puolustus ja maalivahtipeli onkin ollut vähintään kohtalaista, sillä oma verkko on kaikissa kauden peleissä heilunut vain kahdesti.

SJK Reservit eivät aio työllä ansaittua sarjan piikkipaikkaa taistelutta luovuttaa, eikä varsinkaan lapualaisille, joten jos Virkiä mielii sarjakärkeen, on sillä melkoinen vuori kiivettävänä Pallonurmella torstaina.

Tervetuloa kaikki sankoin joukoin kannustamaan!

Etelä-Pohjanmaan derby, SJK Reservit – Lapuan Virkiä alkaa torstaina 31.5. klo 19.00 Nurmon Pallonurmella.

Lippu otteluun maksaa 5 euroa ja käteistä kannattaa varata matkaan, sillä kortti ei Pallonurmentien päässä käy. Paikanpäällä on myös grilli kuumana ja kahvia sekä muita virvokkeita myynnissä.

Kentän parkkialueet ovat rajalliset, joten toivottavaa on, että paikalle tulevat käyttäisivät kimppakyytejä.