123 456 7890

SJK kohtaa UEFA Europa League -karsintojen ensimmäisellä kierroksella islantilaisen KR Reykjavikin. Kaksiosaisen otteluparin ensimmäinen osa pelataan Islannissa 29.6. ja toinen osaottelu Seinäjoen OmaSp Stadionilla torstaina 6.7. klo 19:00.

Ennakkolipunmyynti SJK:n kotiotteluun alkaa keskiviikkona 21.6. klo 9:00 SJK:n verkkokaupassa ja SJK Shopissa.

Jokaisella joukkueella on omat heikkoutensa ja etunsa, joten minulla ei ole varsinaisesti mitään hyvää tai pahaa sanottavaa mistään vastustajasta. Meidän täytyy vain analysoida jokainen vastustaja hyvin tarkkaan. Mutta kaikkein tärkeintä on olla itse vahva. Täytyy tietää, mitä kentällä haluaa tehdä ja sen täytyy tulla selkärangasta. Sen jälkeen voi periaatteessa voittaa kenet tahansa. Siksi en halua sen kummemmin kommentoida tulevaa vastustajaamme. Minun tehtäväni on analysoida vastustaja ja valmistaa joukkueeni peliin, sanoo SJK:n päävalmentaja Manuel Roca.

Tietenkin euro-otteluissa peli on kaksiosainen, ja se muuttaa myös otteluiden luonnetta. Meidän täytyy siksi valmistautumisessa puhua kahdesta ottelusta yhden ottelun sijaan. Mikään ei kuitenkaan vielä ratkea ensimmäisessa ottelussa lopullisesti. Vierasmaalilla on myös tärkeä merkitys. Valmistaudumme pelaamaan ensin yhden hyvän ottelun, erityisesti puolustaa siinä hyvin ja sitten pyrimme viimeistelemään työn toisessa ottelussa. En halua lähteä ajatuksella, että pelin voisi ratkaista ensimmäisessä osassa. Jos voitamme ensimmäisen osan, se olisi tietenkin hyvä, mutta silti pitäisi muistaa että vielä toinen peli olisi pelattavana, korostaa Roca toisen osan tärkeyttä vielä lopuksi.

Ottelupari arvottiin alunperin toisinpäin ja SJK:n olisi pitänyt aloittaa ottelut kotona. SJK sai kuitenkin neuvoteltua otteluparin siten, että pelit alkaa Islannissa. Seinäjoella on kesäisin paljon tapahtumia ja juuri tuo torstai 29.6. olisi osunut samalle päivälle Provinssi-festivaalin kanssa. Nyt kotipeli osuu toisen Seinäjoella vietettävän festivaalin, eli Tangomarkkinoiden kanssa päällekkäin. Lisäksi VPS pelaa oman euro-kotiottelunsa vain 80 kilometrin päässä juuri 29.6. ja tämä olisi haitannut molempien tapahtumien järjestämistä jo ihan käytännön tasolla. Ei pelkästään yleisön mielenkiinnon vuoksi.

Olemme tyytyäväisiä arvontatulokseen ja koko arvontaprosessiin. Mielestäni tuli hyvät vastustajat ja on erittäin hyvä, että saimme kotipelin käännettyä jälkimmäiseksi, kommentoi arvoinnoissa SJK:ta edustanut toimitusjohtaja Teemu Virtanen.

Syy otteluiden siirtoon on tietenkin se, että uskon, että Provinssi vaikuttaisi meidän lippukauppaan hyvinkin voimakkaasti. SJK-junioreiden koko väki on mukana Provinssin järjestelyissä ja yleisö on ehkä vahvemmin meidän katsojakuntaamme. Provinssin luonne on myös sellainen, että kun sinne mennään, niin ei sieltä välillä käydä jalkapallo-ottelussa. Kun taas Tangomarkkinoille tulee paljon väkeä maakunnasta, ja OmaSp Stadionilta on lyhyt matka heidän tapahtuma-alueelleen myöhemmin illalla. Lisäksi majoitukset, ambulanssit ja muut, mitä UEFA:n otteluissa pitää olla, on helpompi toteuttaa toiseen otteluun. Ja tietenkin ottelupari kuitenkin ratkaistaan toisessa pelissä ja saamme nyt otteluun viikon lisää myyntiaikaa, kertoo Virtanen.

Tällä alueella on nyt kaksi isoa euro-ottelua lyhyen matkan sisällä ja nyt Pohjanmaan alueen jalkapallolla on mahdollisuus tarjota ihmisille ne molemmat. Ei tällä alueella liikaa näitä europelejä ole ja vaikka tässä nyt Veikkausliigassa toisiamme vastaan kamppailemmekin, niin euro-otteluissa toivon, että voimme kannustaa toinen toisiamme. Sitä kautta me saamme tulevaisuutta varten niitä maapisteitäkin, Virtanen toteaa lopuksi.

Torstaina 6.7. pelattavan SJK – KR Reykjavik ottelun avauspotku suoritetaan klo 19:00. Anniskelu on UEFA:n otteluissa kiellettyä. Ainoastaan VIP-tiloissa se on sallittua. OmaSp Stadionilla Carlsberg Sports Bar ja Atria Lounge, ovat varattuina ainoastaan VIP-käyttöön. Toisen kerroksen ravintolatila kulkee Silver Green Lounge -nimellä ja sinne voi kuka vaan ostaa lippupaketteja. Myös Atria Loungeen voi ostaa VIP-paketteja, mutta niiden myynti toteutetaan ainoastaan sähköpostitse osoitteen myynti@sjk2007.fi kautta.

Wallport Areenan pihaan aukeaa anniskelualue ennen ottelua klo 17:00, mutta se ei voi olla auki ottelun aikana. Tapahtumasta, sekä sen järjestelyistä, tiedotetaan lisää vielä lähempänä ottelua.

Ennakkoliput SJK:n verkkokaupasta ja arkisin klo 9-16 OmaSp Stadionin SJK Shopista.

LIPPUJEN HINNAT:

Silver Green: 49,00€ (Lippu sisältää istumapaikan pääkatsomossa, sisäänpääsyn anniskelualueelle ja 2 juomaa.)
Pääkatsomo: 25,00 € Aikuinen
Pääkatsomo: 20,00 € (Alennusryhmä = eläkeläiset, opiskelijat, 4-16 -vuotiaat, työttömät ja varusmiehet)

Eteläkatsomo: 20,00 € Aikuinen
Eteläkatsomo: 18,00 € (Alennusryhmä = eläkeläiset, opiskelijat, 4-16 -vuotiaat, työttömät ja varusmiehet)

Kannattajapääty: 15,00 €


Tervetuloa mukaan kannustamaan SJK jatkoon Eurooppa-liigan toiselle kierrokselle!