123 456 7890

Haddadin vahva näyttö
Örebro SK – TPS 3-1 (3-0)

08 min 1-0 Andreas Haddad
14 min 2-0 Kushtrim Lusthaku
37 min 3-0 Andreas Haddad
79 min 3-1 Juho Lähde

Örebro SK antoi oivallisen näytteen siitä, miksi joukkue sijoittui viime kaudella Allsvenskanissa kolmanneksi. TPS antoi puolestaan näytteen siitä, että viime kaudella Veikkausliigassa kolmanneksi sijoittunut ja Suomen Cupin voittanut ryhmä on joukkueena vielä pahemman kerran rakennusvaiheessa.

Ensimmäisellä puoliajalla Sixten Boströmin ja Lars Mosanderin luotsaama ÖSK oli aivan eri luokkaa kuin TPS. Örebron leiristä toki myönnettiin avoimesti se, että nyt pelattiin parhaalla mahdollisella nipulla ja samalla pelattiin parasta jalkapalloa Suomen keikalla.

TPS oli totaalinen vastaantulija ÖSK:n hallittua ensimmäistä jaksoa selvästi. Ottelun hahmoihin kuuluivat hollantilaisen SC Feyenoordin hankintalistalla ollut, mutta lopulta Örebrohon päätynyt Andreas Haddad, jota voisi kuvailla todelliseksi voimahyökkääjän prototyypiksi.

Massiivinen taituri vei ruotsalaiset johtoon jo ottelun kahdeksannella minuutilla testipelaaja Kushtrim Lushtakun esityöstä ja vain kuusi minuuttia myöhemmin samainen Lushtaku tulitti moisen unelmavedon vieden ÖSK:n jo kahden maalin johtoon.

Ensimmäisen puoliajan kolmannen osuman Andreas Haddad viimeisteli Ruotsin maajoukkueeseen kuuluvan toppari Michael Almebäckin hienosta pitkästä syötöstä todella vahvasti.

Pelissä ei ollut ensimmäisellä puoliajalla juurikaan epäselvää siitä, kumpi vie ja kumpi vikisee.

Toisella puoliajalla peli tasoittui selkeästi ÖSK:n tehtyä pelaajavaihtoja. Toki myös paljon testipelaajia kokeillut TPS vaihteli. Ruotsalaiset tyytyväit ilmiselvästi pelailemaan johtotilanteessa ja TPS sai lopulta balsamia haavoihinsa Juho Lähteen lauottua pallon ruotsalaispuolustajan jalan kautta maaliin.

Näin TPS:n ainoa ottelu II KOMIA-turnauksessa päättyi tappioon. ÖSK:lle II KOMIA-turnaus oli onnistunut, sillä se kaatoi sekä FC Floran, että TPS:n 3-1 ja venyi HJK:takin vastaan lopulta 2-2 -tasapeliin.