123 456 7890

SJK Akatemia kohtaa JBK:n torstaina 30.5. klo 17:00 OmaSp Stadionilla Kakkosen C-lohkon kärkikamppailussa. Ottelun liput portilta 5€. Ennen Kakkosen ottelua, klo 14:00 alkaen, SJK U17 pelaa B-nuorten Ykkösen ottelun TP-47:aa vastaan samalla kentällä. Carlsberg Sports Bar palvelee molempien otteluiden ajan. Myös SJK U20 pelaa torstaina, kun se kohtaa A-nuorten SM-sarjan vierasottelussa FC Lahden U20 -joukkueen. Tuo ottelu alkaa Lahdessa jo klo 13:00.

Kakkosen C-lohkossa SJK Akatemia on kärjessä puhtaalla pelillä, viidellä voitolla viidestä ottelusta sekä maalierolla 17-2. Pisteitä sillä on 15. Toisena tulee torstaina vastaan tuleva Pietarsaaren Jaron reservijoukkue JBK. JBK on pelannut pelin vähemmän, mutta myös se on selvinnyt ilman tappioita neljästä pelaamastaan ottelusta. Yksi ottelu on päättynyt tasan. JBK:n maaliero on myös murskaavasti 16-4 ja pisteitä on kasassa 10.

Molempia joukkueita yhdistää Pohjanmaan alueen ja reservijoukkuestatuksen lisäksi se, että molemmilla on kärjessään tällä hetkellä sarjan paras maalitykki. SJK-kasvatti Joonas Lepistö on tehnyt akatemialle jo seitsemän maalia, mutta samaan on yltänyt JBK:n yhdysvaltalaiskärki Will Inalien. Kaksikko johtaa oman lohkonsa sekä koko Kakkosen maalipörssiä. 20-vuotias Inalien tuli alunperin Ykkösessä pelaavan Pietarsaaren Jaron testattavaksi ja seura teki hänen kanssaan kahden kuukauden testisopimuksen. Tuon testijakson jälkeen hän on jatkanut näyttöjen antamista seuran reservijoukkue JBK:ssa, Jaron kiinnitettyä kärkeensä lainasopimuksella meksikolaisen Jahir Barrazan. Maalien lisäksi Inalien on myös syöttänyt pari osumaa, joten hänen kanssaan SJK Akatemian kannattaa olla tarkkana.

JBK on hyvin samanlainen pelaajaryhmältään, kuin SJK Akatemia. Useita nuoria lupauksia ja mukana käy välillä pelaajia edustuksen riveistä. Mukana on nähty ainakin Jaron maalivahdit Ville Seppä ja Topi Valtonen sekä hyökkäyspään pelaajat Jim Myrevik ja Papa Niang. Joukkuetta valmentaa entinen Jaro-pelaaja Jonas Sandlin, joka teki paluun jalkapallon pariin välivuoden jälkeen. Sandlin poika Anton pelaa joukkueessa. SJK:n edustuksessa lainalla Glasgow Rangersista oleva Serge Atakayi asui Pietarsaaren vuosinaan myös Sandlinien perheessä. Samoin SJK-maalivahti Jesse Östin pikkuveli Juuso kuuluu JBK:n pelaajaryhmään. SJK:n päävalmentaja Alexei Eremenko sekä Umar Marhiev puolestaan aloittivat valmentamisen yhdessä JBK:ssa.

Jani Uotisen valmentama SJK Akatemia saanee peliin muutaman vahvistuksen edustuksen joukosta. Viime ottelussa KajHa:n vieraana, nuori Jeremiah Streng osui kahdesti ja on mahdollista, että hän on mukana myös torstaina. Samoin pelaajat, jotka eivät pelanneet tai pelasivat pienet minuutit Veikkausliigan ottelussa lauantaina. Pelikieltoja tai isompia loukkaantumisia ei ole. Samana päivänä pelattava SJK U20-joukkueen vierasottelu tuo hieman haasteita kokoonpanoa valittaessa.

SJK Akatemian otteluun myydään lippuja ovelta 5€:n hintaan ja Carlsberg Sports Bar palvelee koko ottelun ajan. Ottelun myötä SJK Akatemia jää parin viikon maajoukkuetauolle ja pelit jatkuu taas 16.6. kotiottelulla GBK:ta vastaan.

A-nuorten SM-sarjassa pelaava ja Thomas Dunnen valmentama SJK U20 aloitti sarjan hienosti, mutta nyt edelliset kolme ottelu on on päättynyt niukkoihin tappioihin. Torstain vastustaja ja isäntäjoukkue FC Lahti, on kolmen pisteen päässä SJK U20:n edellä ja myös heidän kautensa on sujunut vaihtelevasti. Edellinen ottelu päättyi TPS:n voittoon 0-2 luvuin Lahden kotikentällä. Sarjan maalipörssiä johtava Irfan Sadik, on tehnyt puolet joukkueen kahdeksasta maalista. SJK:n paras maalitykki Antti Torniainen, on tehnyt yhden maalin vähemmän.

SJK U17 pelaa torstaina kotiottelun B-nuorten Ykkösessä, kun se kohtaa OmaSp Stadionilla klo 14:00 alkavassa ottelussa TP-47:n. Tornioilaisvieraat ovat pisteellä SJK:n yläpuolella ja SJK U17 kaipaa kipeästi voittoa, katkaistakseen kolmen voitottoman ottelun putkensa. B-nuorten Ykkösessä pelataan kevätkierroksella kuitenkin lähinnä vain aloituspisteistä syksyn varsinaiselle Ykkösen sarjalle ja valmentaja Toni Lehtinen on antanut peliaikaa laajalla rintamalla pelaajille. Ilman voittoja, voi kuitenkin käydä hyvin nopeasti niin, että joutuu kamppailemaan kolmen viimeisen ja Kakkoseen tippuvien joukossa. Torstain vastustajan joukossa pelaa Ykkösen C-lohkon maalipörssiä 7:llä maalillaan johtava Ville Ojala sekä kuusi maalia iskenyt Joonatan Alamäki. SJK U17 on paininut juuri maalinteko-ongelmien kanssa. Toivotaan että maalihanat aukeaa torstaina. B-nuorten peliin on vapaa pääsy.

Akatemian joukkueiden ottelut helatorstaina 30.5.

Klo 13:00 FC Lahti – SJK U20, Lahti, A-nuorten SM.
Klo 14:00 SJK U17 – TP-47, OmaSp Stadion, B-nuorten Ykkönen.
Klo 17:00 SJK Akatemia – JBK, OmaSp Stadion, miesten Kakkonen.