123 456 7890

Helatorstaina 29.5. klo 13 – 14 vietään pihapelipäivää Lakeuden puistossa, Seinäjoen keskustassa.
Tarkoituksena on saada lapset ja nuoret liikkumaan ja vahvistaa pihapelikulttuuria.

Tapahtuma on osa Veikkausliigan Respect -kampanjaa ja myös muilla Veikkausliigapaikkakunnilla vietetään vastaavaa päivää. SJK:n lisäksi Veikkausliigaseuroista puolet eli FC Lahti, HJK, KuPS, MYPA ja RoPS on ilmoittanut osallistuvansa Pihapelipäivään.

Seinäjoella edustusjoukkueen pelaajien lisäksi mukana ovat SJK-Juniorit ja SJK Kannattajat. Kaikki ovat tervetulleita mukaan potkimaan, iästä tai sukupuolesta riippumatta.

Pihapeleihin ei tarvita kuin kaveriporukka ja pallo. Pelikentäksi kelpaa mikä vain avoin tila ja maalit saa tehtyä mielikuvituksen mukaan melkeinpä mistä vaan. Vaikkapa takit maalitolpiksi.

Toinen valtakunnallinen Pihapelipäivä – Jokainen huippufutari on lähtenyt pihapeleistä

Ensimmäinen valtakunnallinen Pihapelipäivä järjestettiin tapaninpäivänä viime vuonna. Hyvien kokemusten rohkaisemana tapahtuma valtaa kentät ja puistot nyt jo toisen kerran.

Teemapäivän tarkoitus on saada ihmiset liikkumaan ikään, sukupuoleen ja liikunnallisuuteen katsomatta. Pihapelipäivän esikuva on suosittu Ravintolapäivä. Nyt on liikunnan vuoro koota ihmiset yhteen liikunnallisten aktiviteettien kautta.

Pelien ja leikkien lisäksi Pihapelipäivä pyrkii tukemaan vähävaraisia ympäri Suomen. Joulukuussa Hope-yhdistys auttoi Pihapelipäivän osanottajia keräämään liikuntavälineitä ja -varusteita niille, joille liikunnan harrastaminen ei varusteiden puuttumisen vuoksi ole mahdollista.

Pihapelipäivän tavoitteena ja toiveena on saada ihmiset, lapset ja aikuiset, viettämään vapaa-aikaansa pelaillen. Omasta lapsuudesta monet hyvät muistot liittyvät Jalkarannan futiskentälle Lahteen, jossa suurin osa vapaa-ajasta tuli vietettyä kaverien kanssa pelaillen jalkapalloa, ilman järjestäytynyttä seuratoimintaa tai valmentajaa. Reippaan treenit tulivat sitten siihen päälle, muistelee Pihapelipäivän puuhamies Vili Nurmi.

Suomi on täynnä jalkapallokenttiä, mutta liian usein ne ovat tyhjillään, jos ei ole ohjattuja harrastuksia. Minun unelmissani ja toiveissani olisi, että pelailu kaverien kanssa olisi yhä useamman tapa viettää vapaa-aikaa. Liikuntaa ja urheilua markkinoidaan mielestäni liian suorituskeskeisesti ja vakavasti. Parhaimmillaan kyse on hauskanpidosta ja yhdessäolosta, jonka lisäksi sitten taidot ja kunto parantuvat, Nurmi jatkaa.

– On myös hyvä muistaa, että jokainen huippufutari on lähtenyt pihapeleistä, siellä ne taidot kehittyvät, Nurmi muistuttaa lopuksi.

Tervetuloa kaikki Lakeuden puistoon!

Lakeuden puisto löytyy aivan kaupungin keskustasta, osoitteesta: Kirkkokatu 3, Seinäjoki

Tapahtumasta lisää Pihapelipäivän Facebook sivuilla:
www.facebook.com/pihapelipaiva