123 456 7890

Hyökkääjä Roope Riski on tehnyt 13 maalia tällä kaudella.

SJK matkustaa perjantaina Helsinkiin ja kohtaa siellä lauantaina Sonera Stadiumilla Helsingin IFK:n klo 16.00 alkavassa ottelussa. Paikalle matkustaa myös SJK:n kannattajat. Kannattajien reissusta voi lukea lisää tästä linkistä.

Ottelu on molemmille joukkueille erittäin tärkeä, sillä kotijoukkue taistelee sarjapaikastaan ja SJK hamuaa sarjan kärkipaikoille.

Siitä tulee kova ottelu. He palaavat kotistadionilleen kahden vierastappion jälkeen, joten he haluavat taatusti näyttää kotiyleisölleen ja faneilleen, arvelee SJK:n valmentaja Brian Page.

Tiedämme että HIFK tulee olemaan vaikeasti murrettava ja yhtenäisesti koko joukkueella taisteleva vastus. Joten meidän täytyy olla kärsivällisiä ja keskittyä peliin. Pitää olla huolellinen, ettemme anna heille palloa ja mahdollisuuksia vastahyökkäyksiin, Page jatkaa.

Se on siis kova ottelu, mutta olemme siihen valmiita. Voimme lähteä hyvällä itseluottamuksella vieraspeliin, sillä tiedän että pystymme satuttamaan heitä siellä, kunhan vain pidämme omat rivimme yhtenäisinä. Odotan innolla lauantaita. Uskon että siitä tulee hieman samankaltainen ottelu kuin se oli siellä viimeksikin, mutta tällä vireelllä millä me olemme pelanneet viime viikkojen ottelut, uskon että tällä kertaa me ollemme siellä menestyksekkäämpiä, päättää Simo Valakarin valmennustiimiin kuuluva Brian Page.

SJK on kohdannut HIFK:n kahdesti tällä kaudella. Voittanut ensin kotona 2-1 ja pelannut tasan Helsingissä 1-1 luvuin. SJK:n hyökkääjä Ariel Tuco Ngueukam onnistui maalinteossa jälkimmäisessä ja syötti Roope Riskin osuman ensimmäisessä kohtaamisessa. Tuco odottaa nytkin tiukkaa ottelua, mutta täyttä pistepottia kotiin tuomisena.

Lisämaalit kelpaisi itsellenikin aina, mutta paljon tärkeämpää on että me voitamme lauantaina. Täytyy antaa heille krediittiä, sillä heillä on hyvä joukkue, joka pelaa hyvin varsinkin kotonaan. Ainakin meitä vastaan viimeksi. Meillä oli mahdollisuus voittaa se ottelu, mutta he taistelivat siitä tasurin, muistelee Tuco viime kohtaamista.

Nyt meidän täytyy antaa peliin kaikkemme, sillä olemme todella hyvässä iskussa juuri nyt ja haluan jatkaa sillä tiellä. Olemme tärkeässä vaiheessa kautta ja jokainen ottelu on nyt erittäin tärkeä. Me tulemme varmasti tekemään kaikkemme jokaisessa ottelussa, Tuco jatkaa.

Tuco sai myös perheenlisäystä pari viikkoa sitten, kun pieni poikavauva syntyi.

Olen todella onnellinen, että olen isä jo toistamiseen. Me olimme toki valmiita uuteen tulokkaaseen koko perheen voimin, mutta silti öisin on jäänyt unet hieman normaalia vähemmälle. Silti tämä on jälleen aivan uskomatonta, kertoo Tuco leveä hymy huulillaan.

Tällä kaudella SJK:n parhaimmistoon puolustuslinjassa, on kuulunut Jarkko Hurme, joka tietää niin ikään pelin tärkeän panoksen.

Kaikki loppukauden pelit on meille äärimäisen tärkeitä. Tottakai ne on tärkeitä kaikille, mutta varsinkin meille, kun me alkaudesta itse sössimme niitä pelejä. Me oikeasti haluamme vielä päästä sinne, minne me ennen kauden alkua laitoimme itsellemme tavoitteet. Joten ei meillä oikein ole muuta vaihtoehtoa kuin ottaa kolme pistettä Soneralta lauantaina. Olen aika luottavainen että ne myös tulee, sanoo Hurme.

HIFK – SJK lauantaina 27.8. klo 16.00 Helsingin Sonera Stadiumilla.

Paikalle tulevat SJK-kannattajat sijoitetaan pääkatsomon etelälaitaan, katsomoon numero 101. Sinne heillä on oma sisäänkäyntinsä eteläpäädystä ja pääkatsomon palvelut käytettävissä. Lippuja ei myydä katsomoon enää ovelta, vaan ne tulee ostaa etukäteen tästä linkistä.

Peli näkyy suorana ISTV:n ja Ruutu+:n palveluista.

Tuoreen poikavauvan isä Tuco, odottaa kovaa ottelua lauantaina.

Antti Muurisen johtama HIFK

Ennen viime kohtaamista elokuun alussa, oli HIFK myllerryksen kourissa, kun vain pari päivää ennen SJK ottelua, julkistettiin uudeksi valmentajaksi kokenut Antti Muurinen. Muurinen korvasi tehtävässä Jani Honkavaaran.

Muurinen on aina ollut tunnettu siitä, että hän saa nopeasti joukkueensa peli-ilon esiin ja se myös näkyi heti SJK kohtaamisessa, sekä sen jälkeen pelatuissa otteluissa. SJK joutui tyytymään 1-1 tasapeliin ja seuraavassa ottelussa HIFK voitti sarjaa johtavan IFK Mariehamnin peräti 5-2 luvuin, tämä vielä vieraskentällä. Putki jatkui, kun HIFK otti tasapelin myös Stadin derbyssä HJK:lta.

Joukkuetta myös vahvistettiin, kun kokenut Mika Väyrynen liittyi joukkueeseen. Suomen maajoukkueen luottomiehiin kuulunut Väyrynen toi ryhmään tarvittavaa ryhtiä ja pelinrakennustaitoa. Väyrynen on ollut liittymisensä jälkeen joukkueen vaarallisin pelaaja ja osoittanut olevansa edelleen 34-vuotiaana liigan eliittiä. Tomi Maanoja oli toinen vahvistus Muurisen ryhmään ja Maanoja on ottanut stadilaisten ykköskassarin paikan.

Muurisen loistavasta alusta huolimatta, HIFK taistelee sarjassa tippumista vastaan, ollen toiseksi viimeisenä karsijan paikalla. Kaksi edellistä ottelua on myös päättynyt tappioihin.

HIFK-leirissä odotetaan nytkin vaikeaa ottelua.

SJK on vahvistunut merkittävästi, kun Ions siirtyi seuran riveihin. Hän oli ilman muuta PS Kemin paras hyökkääjä ja todella kova vahvistus SJK:lle. Lisäksi Aimar vahvistaa jo ennestään vahvaa SJK:n ryhmää. Viimeksi pelasimme tasapelin ja uskon, että meillä on lauantaina hyvät mahdollisuudet. SJK on hallitseva Suomen mestari, jolla on erittäin vahva kokoonpano, päävalmentaja Muurinen kommentoi seuransa nettisivuilla.

HIFK:lta on varmuuudella ottelusta sivussa loukkaantuneet Jukka Halme, Ville Taulo, Emil Conti ja Tommi Vesala.

Edellinen kohtaaminen Sonera Stadiumilla päättyi 1-1 -tasapeliin.

Viimeinen peli ennen maajoukkuetaukoa

Lauantain ottelun jälkeen SJK jää pelien osalta lähes parin viikon maajoukkuetauolle, kun seuraava ottelu on vasta 9.9. kotona Turun Interiä vastaan. Ensi viikolla ainakin neljä SJK:n pelaajaa lähtee maajoukkuetehtäviin.

Kapteeni Mihkel Aksalu on Viron maajoukkueen mukana jo 31.8. kun Viro kohtaa harjoitusottelussa kotonaan Maltan. Viro aloittaa MM-karsinnat 6.9. kun se kohtaa vierasottelussa Bosnia-Hertsegovinan. Uusi tulokas Marc Vales lähtee Andorran maajoukkuetehtäviin ja kohtaa MM-karsinnoissa kotikentällä Latvian. Suomen U21-maajoukkue pelaa kaksi EM-karsintaottelua, ensin 2.9. Vaasassa ja tiistaina 6.9. klo 19.00 Seinäjoen OmaSp Stadionilla. U21-maajoukkuetta edustaa molemmissa otteluissa SJK:n Matej Hradecky ja Youness Rahimi.

Lauantain ottelussa koko nelikko on kuitenkin vielä mukana normaalisti.

Viime kotiottelun alla, viimeistelyharjoituksissa lievästi itseään loukannut Mehmet Hetemaj, huilannee vielä lauantaina ja miestä tuuraa tarvittaessa tälläkin kertaa hyvään iskuun päässyt Richie Dorman. Sivussa on myös varmuudella vielä Johannes Laaksonen, mutta hänkin osallistuu jo joukkueen harjoituksiin. Muuten koko ryhmä on käytettävissä.

Käytettävissä on myös keskiviikkona medialle ja kannattajille esitellyt Billy Ions ja puolustaja Aimar. Keskiviikona myös esitelty Marc Vales, on jo ehtinyt pelata aiemminkin kolmessa ottelussa. Ions ja Aimar tuovat SJK:lle lisävaihtoehtoja hyökkäykseen ja puolustukseen.

SJK esitteli keskiviikkona medialle ja kannattajille uuden pelaajakolmikkonsa.