123 456 7890

HJK:sta on muodostunut SJK:lle melkoinen vuori kiivettäväksi ja jälleen joukkue lähtee Helsingistä kotimatkalle pisteittä. Molempien joukkueiden ollessa otteluruuhkassa, ei ensimmäinen puoliaika juuri hienouksia tarjonnut. HJK kuitenkin onnistui hieman onnekkaasti menemään johtoon ja SJK:n urakka vaikeutui alkuunsa. Toisella jaksolla Peli aukesi hieman enemmän, mutta edelleen kunnon maalipaikat oli molemmilta vähissä. SJK pääsi pariin kertaan vastahyökkäykseen, mutta niistä ei päästy hätyyttelemään HJK-maalivahtia. Parikymmentä minuuttia ennen loppua HJK teki erikoistilanteesta 2-0 ja SJK näytti lopettavan pelaamisen siihen. HJK kaunisteli luvut vielä 4-0:aan. Tappion lisäksi SJK:n pelaajia joutui tulemaan kentältä jälleen loukkaantumisen vuoksi sivuun. Emile Paul Tendeng jo puolen tunnin pelin jälkeen ja Vahid Hambo tauolla. Seuraava peli tulee nopeasti, sillä Pohjanmaan derby VPS – SJK pelataan jo perjantaina Vaasassa. Sen jälkeen alkaa noin parin viikon maajoukkuetauko. VPS – SJK peliin myydään lippuja SJK:n toimistolla ja SJK Shopissa OmaSp Stadionin kivijalassa. SJK Shop on auki arkisin klo 9-16. Samalla voi ostaa itselleen bussikuljetuksen otteluun. Lippu + matka on yhteensä 20 euroa. Lähde mukaan kannustamaan, sillä nyt kannustusta tarvitaan.

HJK – SJK 4-0 (1-0)
1-0 6 min Nikolai Alho
2-0 68 min Joao Klauss
3-0 70 min Joao Klauss
4-0 82 min Eetu Vertainen

Avausmaali syntyi heti kuuden minuutin pelin jälkeen. HJK:n laitapuolustaja Daniel O’Shaughnessy keskitti pallon SJK:n maalille ja Jesse Öst lähti ulos maalista sitä nyrkkeilemään. Osuma oli kuitenkin vain hipaisu ja pallo tippui kuudentoista rajalla seisoneelle Nikolai Alholle. Alho laukoi heti kohti takatolppaa ja sisään.

SJK joutui tekemään ensimmäisen vaihtonsa jo kun alle puolituntia oli pelattu. Emile Paul Tendeng tuli vaihtoon loukkaantumisen vuoksi ja Aristote Mboma hänen tilalleen.

Ensimmäisellä puoliskolla ei varsinaisia maalitilanteita nähty kummaltakaan joukkueelta. Peli oli tarkkaa puolustamista sekä riskien välttelyä molemmilta joukkueilta. Vahid Hambo pääsi kerran luomaan vaaraa HJK päädyssä, päästessään kuudentoista rajalla rynnistämään laidasta tulleen matalan keskityksen perään, mutta HJK maalivahti Maksim Rudakov tuli kovaa tilanteeseen ja taklasi pallon irti. Hambo loukkasi itseään tilanteessa ja puoliajalla hänet vaihdettiinkin Daniel O’Brieniin kolhun vuoksi.

Toisella jaksolla peli aukesi enemmän ja tilanteitakin nähtiin. SJK:n parhaat tilanteet tuli vastahyökkäyksistä, kun Mboma pääsi rynnistämään ylös. Vetoja ei niistä kuitenkaan saatu tai viimeiset syötöt olivat heikkoja.

Peli lopahti 68. minuutilla lopullisesti, kun HJK sai kulmapotkun. Se annettiin hyvin lähelle SJK-maalia, missä HJK:n saksalais-brasilialianen kärkipelaaja pääsi puskemaan pallon voimalla verkkoon. Peli oli käytännössä sillä selvä. Lisää maaleja tuli vain kahden minuutin jälkeen, kun Jesse Östille tuli pieni lapsus palloa vastaanottaessa ja pallo tipahti häneltä suoraan Klaussille omassa päädyssä. Klauss käytti paikan heti.

4-0 maali syntyi vaihdosta sisään tulleen Eetu Vertaisen toimesta. HJK pelasi ensin vasemmalta laidalta hyökkäyksen ja matala keskityspallo otti osuman omaan puolustajaan kuudentoista kulmalla. Siitä se tuli suoraan takaa tulleen Vertaisen eteen ja lopulta vielä hänen vetonsakin hipaisi sen verran vastaan tullutta omaa puolustajaa, että Öst oli voimaton maalillaan.

Ottelu päättyi ja SJK:n murheellinen saldo HJK:n vieraana sai jälleen yhden ikävän luvun.

Aika paljon tuli virheitä taas. Sanoin äijille pelin jälkeen, että eniten olen pettynyt siihen, että sitten kun tulee muutamia virheitä ja lukemat alkaa menemään rumiksi, niin päät painuu. Se on mielestäni jopa häpeällistä. Meidän on pakko vaan löytää silloin uusi vaihe, vaikka omassa päässä on soinut. Pakko pelata joukkueelle loppuun asti. Mun mielestä se oli tässä kaikkein surullisinta. Suuri pettymys, sanoi SJK-puolustaja Joel Mero ISTV:n Antti Virolaisen haastattelussa ottelun jälkeen.

Mun täytyy sanoa, että Eremenko on tullut tosi hyvin tähän mukaan. Mielestäni viime peli oli osoitus siitä, että asiat on nyt paljon selkeämpiä ja tehtiin paljon asioita paremmin. Tässä pelissä myös, vaikka lukemat oli rumat, oli viitteitä siitä että olimme menossa parempaan suuntaan. Mutta se ei edelleenkään sitten riittänyt. Monet taktiset asiat on nyt Eren myötä mennyt eteenpäin, vaikka hänellä onkin ollut tässä vasta viikko aikaa ja täytyy muistaa että tämä on prosessi. Onneksi pian tulee maajoukkuetauko ja voimme siinä käydä sitten monia asioita läpi. Monet asiat ovat nyt jo viikon jälkeen selkeämpiä, mutta tänään mun mielestä suurin syy tulokseen oli se, että kun tuli virheitä, meidän päät painuu ja se taas johtaa uusiin virheisiin. Etenkin tuossa lopussa. Se ei ole vaan hyväksyttävää että meidän päät painuu, Mero jatkoi.

SJK pelaa seuraavan ottelun jo kahden päivän päästä ja vastassa on Pohjanmaan derbyssä rakas vihollinen VPS.

Se on todella iso peli. Meidän on ihan pakko ruveta repimään tuloksia ja ottaa voitto siitä. Sen jälkeen on hyvä lähteä tauolle parantamaan peliä kolme pistettä mukana. Tauon aikana on aikaa työstää ongelmia ja mentaalipuoli on mun mielestä se suurin tällä hetkellä, lopetti Mero ISTV:n haastattelussa.

SJK: Jesse Öst MV, Joel Mero, Anders Bååth, Reuben Ayarna, Johannes Laaksonen, Vahid Hambo (46’ Daniel O’Brien), Joonas Sundman, Emile Paul Tendeng (29’ Aristote Mboma), Jesse Sarajärvi (59’ Maximo Tolonen), Joona Lautamaja ja Mehmet Hetemaj.

Seuraava ottelu on jo ensi perjantaina 1.6. klo 20:00, kun SJK matkustaa VPS:n vieraaksi Pohjanmaan derbyyn. Pelissä kaikki SJK-väki sijoittuu samaan päätyyn ja SJK myy itse suotaan sinne liput SJK Shopissa. Paikalle on järjestetty myös bussikuljetukset Seinäjoelta ja lähtö on klo 18:00 OmaSp Stadionilta. Myös bussimatkat ostetaan SJK Shopista. Lippu peliin + matka on yhteensä vain 20€. Pelkkä lippu päätyyn 10€. Paikkoja on varattuna alustavasti 500. Lähdetään yhdessä tukemaan joukkuetta! Nyt jos koskaan tukea tarvitaan ja paljon!