123 456 7890

SJK matkustaa Ahvenanmaalle ja kohtaa siellä sunnuntaina 25.8. klo 18.30 IFK Mariehamnin. Ottelu on Veikkausliigan runkosarjan toiseksi viimeinen ja siinä on kovat panokset. Poikkeuksellisesti tästä ottelusta ei ole Vierasmatsi Live -tapahtumaa, koska viikonlopun aikana Seinäjoella juhlittavan OmaSp Stadionfestin purku osuu samalle päivälle. Peli näkyy kuitenkin suorana Ruutu-palvelusta.

Ennen sunnuntain kohtaamista, SJK on sarjassa kuudentena ja IFK Mariehamn yhdeksäntenä. Piste-ero joukkueiden välillä on kuitenkin vain kolme pistettä ja jos kotijoukkue voittaa, nousee se taulukossa SJK:n edelle paremman maalieron turvin. Seitsemäntenä oleva FC Lahti on SJK:n kanssa tasapisteissä, mutta heikommalla maalierolla. Kaikilla joukkueilla on Veikkausliigassa nyt yhtä monta peliä pelattuna ja erot joukkueiden välillä pienet. SJK voisi voitolla nousta viidentenä olevan HJK:n edelle tai tasapisteisiin neljäntenä olevan FC Hongan kanssa. Juuri nyt eletään toistaiseksi kauden jännittävimpiä aikoja. Voitto sunnuntaina auttaisi ainakin valtavasti SJK:ta ylemmän loppusarjapaikan tavoittelussa.

Joukkueen suoritustaso ja keskittyminen ovat olleet erinomaisella tasolla tällä viikolla. Olen todella tyytyväinen siihen miten joukkue on tehnyt töitä ja osoittanut halua työntekoon. He ovat ottaneet hienosti vastaan uusia asioita ja toteuttaneet niitä laadukkaasti. Tuntuu, että joukkue todella haluaa parantaa suoritustaan. Asiat ovat siis menneet eteenpäin ja ne ovat edenneet jopa nopeampaa mitä aluksi ajattelin. Joten olen todella positiivisilla tunnelmilla tällä hetkellä, sanoo SJK:n päävalmentaja Brian Page.

Odotamme innolla sunnuntain peliä. Ja se koskee kaikkia seurassa, niin pelaajia, staffia kuin ihmisiä seuran ympärillä. Kaikki me tiedämme missä me olemme sarjataulukossa ja mitä meiltä odotetaan. Olemme kuitenkin valmiit tekemään sen yhdessä, Page jatkaa.

SJK:lla on kapteeni Mehmet Hetemaj pelikiellossa korttitilin täyttymisen vuoksi, mutta poissaoloja on myös kotijoukkueella.

Jos joku istuisi tässä minun paikallani ja väittäisi, että Mehu Hetemaj’n puuttuminen sunnuntaina ei merkitsisi mitään, niin hän valehtelisi. Hetemaj on tärkeä osa tätä koko seuraa ja on ollut sitä jo usean vuoden ajan. Hänen esitys viime RoPS-pelissä oli juuri sitä vanhaa Hetemaj’ta, minkä näin aikoinaan kun tulin tähän seuraan. Joten hänen puuttumisensa on meille menetys. En aio väittää muuta, sanoo Page.

Mutta meillä on pelaajia jotka voivat pelata samaa paikkaa ja pelaajia joihin me uskomme. Emme ole yhden miehen varassa, vaan olemme joukkue, josta löytyy tarpeeksi laatua, energiaa ja ennakkoluulotonta uskoa hoitaa tämä peli, Page kertoo.

Jalkapallo ei ole yksilölaji, vaan joukkuelaji. Tämä tarjoaa tilaisuuden muille pelaajille ottaa roolia ja uskon, että he myös käyttävät sen, päättää Page.

SJK ja IFK Mariehamn kohtasivat toisensa vain pari viikkoa aiemmin Seinäjoella ja IFK onnistui nappaamaan siinä voiton 0–2-tuloksella. Siinä ottelussa SJK:n laitapuolustaja Dani Hatakka esiintyi kuitenkin hyvin ja kotiyleisö äänesti hänet ottelun Giganttisimmaksi pelaajaksi.

Se oli ensimmäinen peli IFK Mariehamnia vastaan tänä vuonna ja se oli mielestäni hyvätasoinen ottelu. Kovatempoinen ja kenties yksi kovatempoisimmista tänä vuonna. Mutta todellakin harmittava tulos siitä. He saivat siinä mielestäni vähän varkain maalin ja silloin pelin luonne muuttuu aina niin paljon. Me luotiin aika paljon paikkoja ja nolla olisi pitänyt ainakin pystyä pitämään, mutta ei vaan onnistuttu siinä, harmittelee SJK:n puolustaja Dani Hatakka edellistä kohtaamista.

Maarianhaminassa on pienehkö kenttä ja siellä on aika äänekäs kotiyleisö, vaikka heitä ei siellä kovin paljon olekaan. Mutta olen jotenkin aina tykännyt pelata siellä, sillä heillä on siellä ihan omanlainen fiilis. Siellä kuitenkin peli on aina vähän enemmän taistelua, ei niin taktista. Se on kaksinkamppailujen voittamista ja ne kun voittaa, niin silloin yleensä on vahvoilla pelissä. Sitä me ollaan painotettu tällä viikolla treeneissä, mutta myöskin ajettu Brianin pelifilosofiaa sisään, kertoo Hatakka vielä lopuksi.

Sunnuntaina 25.8. klo 18.30 IFK Mariehamn – SJK. Ottelu näkyy Ruutu-palvelusta.

IFK Mariehamnilla loukkaantumishuolia

Peter Lundbergin valmentama IFK Mariehamn on pelannut koko kauden melko pienellä pelaajaryhmällä ja varsinkin hyökkäyspää on ollut melko ohut. Käytännössä ykköskärkenä ja ainoana puhtaana hyökkäjäänä koko kauden on ollut entinen SJK-pelaaja Aristote ”Totti” Mboma ja hän loukkaantui VPS:ää vastaan pelatussa vierasottelussa. Takareisivamma pitänee miehen sivussa ainakin nelisen viikkoa. Samassa vierasottelussa loukkaantui myös ruotsalainen laitalinkki Simon Silverholt, ja hänet otettiin reilun puolen tunnin jälkeen vaihtoon. Vielä ei ole tosin tiedossa, onko hän pelikuntoinen taas sunnuntaina.

Nyt kun Mboma on varmuudella sivussa, joutuu Lundberg miettimään kuka pelaa kärjessä. Vaihtoehdot ovat vähissä, mutta kenties laitahyökkääjät Robin Sid tai Hampus Lönn ottavat tuon paikan hoitaakseen. IFK Mariehamn tarvitsee voittoa tästä ottelusta vielä SJK:takin enemmän. Tappiolla ylemmän loppusarjan paikka on mennyttä.

Joukkueen tärkein yksittäinen pelaaja on keskikentällä operoiva paluumuuttaja ja kapteeni Daniel Sjölund, joka on pitkän ulkomailla vietetyn pelaajauransa ansiosta yksi kiinnostavimpia pelaajia Veikkausliigassa. ”Daja” palasi Suomeen täksi kaudeksi, kierrettyään Englannin ja Ruotsin sarjoja kymmenisen vuotta. Kun hän lähti maailmalle kasvattajaseurastan IFK:sta, pelasi joukkue vielä Kakkosessa. Siten 36-vuotias Sjölund on myös Veikkausliiga-tulokas.

Sjölund on ollut kuitenkin hänkin paljon loukkaantuneena uransa aikana ja vammakierre ei ole tahtonut päättyä edes kotiinpaluun jälkeen. Todennäköisesti Sjölund kuitenkin parsitaan kasaan jokaiseen otteluun, sillä niin tärkeä hänen roolinsa joukkueen johtajana on.

Edellisessä ottelussaan VPS:n vieraana, IFK Mariehamn kärsi kirvelevän viime hetkien tappion 2–1-tuloksella. Voitto oli VPS:lle koko kauden ensimmäinen ja voittomaali syntyi, kun pelattiin ottelun lisäaikaa. IFK:n maali tuli aussipuolustaja Dylan Murnanen rangaistuspotkusta.

Maarianhaminassa on pieni luonnonnurmikenttä, ja sääolosuhteet Ahvenmaalla voivat vaihtua nopeastikin. Ahvenanmaalle matkustaminen myös vaatii joko lentämistä tai laivamatkaa, mikä vaatii omat veronsa. Siten se on ollut vuodesta toiseen IFK:lle merkittävä etu. Tällä kaudella hieman yllättäen, IFK on ollut kolmanneksi heikoin kotijoukkue Veikkausliigassa. Se on voittanut vain kolme kotiottelua ja sen lisäksi se hävisi myös siellä pelatun Suomen cupin finaalin Ilvestä vastaan. Kotivoitot ovat tulleet RoPS:aa, KPV:tä ja VPS:aa vastaan. Viidestä viimeisestä ottelusta IFK Mariehamn on voittanut ainoastaan SJK:n vierasottelussa. Neljä muuta ottelua päättyi tappioon.

Hetemaj pelikiellossa – Hurme tehnee paluun kentille

SJK:n kapteeni Mehmet Hetemaj sai korttitilinsä täyteen toistamiseen tälle kaudelle ja kärsii sunnuntain ottelussa yhden ottelun pelikieltonsa. Lepo tekee ”Mehulle” myös hyvää, sillä mies on uurastanut kovaa viime otteluissa. SJK:lla on hänen tilalleen myös useampi mahdollinen korvaaja keskikentän keskustaan, joiden pitää nyt ottaa roolia Hetemaj’n poissa ollessa.

Johtajuutta Mehun poissaollessa tarvitaan ja sitä tuo kokenut Jarkko Hurme, joka on ollut sivussa toukokuun puolesta välistä alkaen, kun hän loukkaantui HJK-vierasottelussa. Hurme on harjoitellut nyt joukkueen kanssa muutaman viikon ja oli jo vaihtopenkillä viime kotiottelussa RoPS:aa vastaan.

Muutenkin SJK:n loukkaantumistilanne alkaa näyttää paremmalta. Puolustajat José Nadson ja Boris Kadio ovat jo olleet mukana harjoituksissa. Heistä Kadio saattaa olla lähempänä mukanaoloa sunnuntaina. Dion Acoff on myös päässyt jo tekemään harjoituksia, mutta sunnuntai tulee kenties liian nopeasti. Varmuudella sivussa on edelleen hyökkääjä Billy Ions.

SJK tarvitsee ottelusta voiton, mutta ei yhtä kipeästi kuin kotijoukkue IFK Mariehamn. Voitolla SJK kuitenkin alkaisi olla jo lähempänä ylempää loppusarjapaikkaa.

Sunnuntain jälkeen Veikkausliigan runkosarjaa on jäljellä vielä yksi kierros ja silloin SJK kohtaa kotiottelussa kolmantena ennen tätä viikonloppua olevan KuPS:n. Ottelu pelataan lauantaina 31.8. klo 16.00 Seinäjoen OmaSp Stadionilla ja ottelun ennakkoliput ovat myynnissä SJK:n verkkokaupassa sekä arkisin klo 9-16 SJK Shopissa.

Runkosarjan jälkeen Veikkausliiga menee maajoukkuetauolle ja jatkuu taas 15.9. loppusarjoilla. Vielä ei ole tiedossa, ketkä pelaavat ylemmässä Mestaruussarjassa ja ketkä alemmassa Haastajasarjassa. Otteluohjelmat saadaan selville siten vasta elokuun jälkeen. Joka tapauksessa kausi jatkuu vielä pitkään ja mahdollisen europeliturnauksen finaali pelataan vasta marraskuun alussa.