123 456 7890

SJK kohtasi lauantaina Norjan pääsarjassa pelaavan Aalesunds FK:n. Ottelu tarjosi hyvää vauhtia ja palveli harjoitusotteluna erinomaisesti. Ensimmäinen puoliaika tarjosi myös maaleja, mutta toisella puoliajallla SJK ei selkeästä hallinnastaan huolimatta saanut lisäosumia ja siten norjalaiset isännät korjasivat voiton kotiin. Alexei Eremenko teki SJK-paidassa debyyttinsä ja testipelaajana kentälle kirmasi TPS:n viime kauden kapteeni Matej Hradecky. Myös Tarmo Kinkin maali oli miehelle ensimmäinen uudessa seurassaan. Aalesundia edustaa normaalisti Seinäjoella syntynyt ja peliuransa aloittanut Tero Mäntylä, jota ei kuitenkaan loukkaantumisen vuoksi kentällä nähty.

Photo: Marius Simensen / mariusen.com

Aalesunds FK – SJK 2-1 (2-1)

1-0 16 min Marlinho

1-1 20 min Tarmo Kink

2-1 29 min Orry Larsen

Ottelu alkoi vauhdikkaasti ja ensimmäisen viiden minuutin aikana nähtiin jo tilanteet molemmissa päissä. Ensin SJK sai vapaapotkun oikealta laidalta ja Tarmo Kinkin keskitys nyrkkeiltiin maalivahdin toimesta ulos alueelta. Toisessa päässä Aalesundin hyökkääjä pelattiin keskeltä läpi, mutta veto suuntaui yli maalin.

Ensimmäinen maali syntyi kun läpi ottelun vaaratilanteita luonut brasilialaispelaaja Marlinho pääsi ampumaan rangaistuspilkun kohdilta kovaa taka-alakulmaan. Mihkel Aksalu oli maalissaan voimaton.

SJK:n vastaus tuli kuitenkin heti parin minuutin jälkeen, kun Kink laukaisi kovaa rangaistusalueen ulkopuolelta ja pallo pomppasi maalivahdin torjunnan kautta sisään. Maali oli Kinkin ensimmäinen SJK-paidassa. Kink pääsi kokeilemaan samalla tapaa vain hetkeä myöhemmin, mutta tällä kertaa maalivahti torjui pallon.

Kun puolisen tuntia oli pelattu, pääsi vikkelä Marlinho jälleen läpi oikealta laidalta ja keskitti pallon maalin eteen. Siellä pallon jatkoi suoraan alakulmaan Orry Larsen. Pallo meni harmittavasti Aksalun kainalon alta sisään.

Ensimmäisen puoliajan loppua hallitsi hienokseltaan isäntäjoukkue ja tauolle mentiin heidän johtaessa maalilla.

Toisella puoliajalla ei maaleja enää nähty, mutta SJK laittoi viimeistään tunnin pelin jälkeen melkoisen painostuksen päälle ja lisämaalia haettiin vimmatusti. Pallohallinnassa SJK:ta auttoi vaihdosta kentälle tullut Alexei Eremenko. Eremenko esittikin tukun komeita syöttöjä, joihin ei vain löytynyt tällä kertaa päättäjää.

Tappio on tietenkin aina tappio. Pelasimme kuitenkin aika hyvää vastustajaa vastaan tänään, mutta mun mielestä meillä olisi ollut paikat tasoittaa ottelu. Toinen puoliaika me hallittiin aika hyvin, sekä saatiin luotua paikkoja. Paremmalla tsägällä olisi voinut onnistua. Mutta tämä on harjoituspeli kuitenkin. Otetaan tästä ne hyvät ja huonot jutut ja katsotaan mitä voidaan parantaa. Ollaan keskiviikkona valmiita ja taas entistä parempia, päätti Alexei Eremenko ottelun jälkeen.

Kova peli ja päällimmäisenä tietenkin harmittaa tappio. Mutta pelillisesti kasvettiin kokoajan peliin sisään. Se mikä oli hyvää ottelussa, oli että pystyttiin loppuun asti painamaan ja pelaajilla oli iso halu voittaa ottelu. Saatiin itse paikkoja luotua, mutta kovissa peleissä pari nukahdusta, niin vastustajakin rankaisee heti. Nämä on pienen marginaalin pelejä. Mutta me pelataan näitä, me opitaan ja mennään eteenpäin, kommentoi SJK:n päävalmentaja Simo Valakari.

SJK jatkaa otteluita heti ensi keskiviikkona, kun Liigacupissa tulee vastaan Pohjanmaan derbyssä Vaasan Palloseura. SJK – VPS ottelu alkaa klo 19.15 ja se pelataan Wallsport Areenassa. Samassa paikassa pelataan myös lauantaina, kun SJK isännöi Liigacupissa sarjanousija PS Kemiä. Molempien otteluiden ennakkoliput ovat myynnissä verkkokaupassa SJK-shopissa.

SJK: Mihkel Aksalu MV, Teemu Penninkangas, Henri Aalto, Jarkko Hurme, Timo Tahvanainen, Mehmet Hetemaj (80› Jussi Vasara), Johannes Laaksonen (65› Jesse Sarajärvi), Wayne Brown (45› Matej Hradecky), Tarmo Kink, Youness Rahimi (65› Alexei Eremenko) ja Toni Lehtinen (45› Ariel Tuco Ngueukam)

Photo: Marius Simensen / mariusen.com

SJK TV jututti ottelun jälkeen pelissä debyyttinsä tehnyttä Alexei Eremenkoa, päävalmentaja Simo Valakaria sekä Aalesundia edustavaa mutta Seinäjoella syntynyttä Tero Mäntylää.

Tästä katsomaan videoa:

Ottelun videokooste: