123 456 7890

Jalkapallossa ei työvoittoja tunneta
VIFK – SJK 0-0 (0-0)

Seinäjoen Jalkapallokerho pelasi Vaasan Hietalahden huikean komeissa olosuhteissa todennäköisesti kauden parasta jalkapalloaan dominoiden otteluaan isäntäjoukkue VIFK:ta vastaan täydellisesti. Vain kruunu puuttui, eli maali jäi syntymättä. Koska moraalisia voittajia ei tunneta, eikä työvoittoja jaeta, saattaa kotijoukkue onnitella itseään voitettuaan pisteen siinä missä Kerho hävisi niitä kaksin verroin.

Ottelun ensimmäiset kolme minuuttia tarjosivat VIFK:n parasta osaamista. Se pystyi vasemman laidan Tobias Utriaisen kautta nousemaan pari kertaa hankkien kolme kulmuria, joista yksi oli lähes vaarallinen. Siihen tyssäsi tähtirintojen rynnistys ja mitä pidemmälle puoliaika eteni, sitä selvemmin vierasjoukkue otti pelin haltuunsa.

Kahden tasaisen joukkueen pelaamassa tiukassa taistelussa ei juuri maalipaikoilla juhlittu. VIFK:lla niitä ollut oikeastaan ainuttakaan ennen kuin lisäajalla, jolloin kotijoukkue pääsi vieraiden erikoistilanteen jälkeen hyökkäämään kuudella yhtä vastaan möhlien jopa moisen tilanteen aivan käsittämättömällä tavalla. Toki olisi ollut kohtuutonta, jos siitä olisi syntynyt ratkaisu totaalisen hallinnan jälkeen.

Kerholla oli ensimmäisellä puoliajalla 3-4 maukasta tilannetta, joista olisi saattanut syntyä maali hiukan paremmalla onnella tai, jos nyt halutaan viilata pilkkua, taidolla. Jokainenhan on kuuleman mukaan oman onnensa seppä. Vaikka sitä ei ihan aina voikaan allekirjoittaa, seppää olisi tarvittu nyt takomaan pallo pesäkkeeseen.

Pelikellon ehdittyä 17. minuutille kotijoukkueen maalivahti Matias Kullbäck arvioi kierteisen pallon pomppaamisen totaalisesti pieleen, mutta harmillisesti siihen ei oikein osannut ajoittaa liikettään Juha Etelä-Ahokaan. Vain minuuttia myöhemmin Ville Pajula tulitti todella kaukaa vapaapotkun, joka painui tolppaa nuollen ohi.

Vielä ennen tauko vierailla oli kaksi oivallisesti rakennettua paikkaa. Ensin Juha Etelä-Aho otti pallon rinnalla haltuunsa noin 18 metrissä, kääntyi ja tulitti suoraan ilmasta hyvän volleyn, jonka Kullbäck pystyi kuin pystyikin juuri ja juuri hipaisemaan kulmuriksi. Myös Miika Tuovilan kierteinen pallo vasemmasta laidasta painui takatolppaa lipoen ohi. Takatolpalla oli myös Nuutti Panula, jolla olisi ollut mahdollisuus iskeä pallo verkkoon, mutta nyt eivät taivaankappaleet olleet moisen aktin suhteen kohdallaan.

Toisessa päässä kenttää maalissa tällä kaudella sarjapeleissä debytoinut Petri Välimäki sai katsella peliä aitiopaikalta siihen juurikaan osallistumatta. Kertaalleen kierteinen pallo noin puolesta kentästä oli kuitenkin yllättää Välimäen keson tultua suoraan auringosta. Onneksi virhearviointi ei aiheuttanut kuin hiukan sydämentykytyksiä pallon painuttua päädystä ulos.

Toisella puoliajalla peli pysyi edelleen vierasjoukkueen hallussa. VIFK ei kerta kaikkiaan saanut omaa peliään kulkemaan, ellei sitten topparipari Jan Ahlvikin ja Joakim Södergå;rdin koko ottelun läpi viljelemiä pitkiä roiskaisuja lasketa pelinrakenteluksi. Pelaamalla ei VIFK nimittäin kyennyt luomaan ainuttakaan tekopaikkaa koko kamppailussa, eikä Petri Välimäki joutunut kertaakaan todellisiin vaikeuksiin. Nähdyn perusteella VIFK:n pelissä on nyt paniikkia verrattuna talvikauden kontrolloidumpaan tekemiseen. Keskikentällä palloa ei edes käytetty alkuminuutteja lukuun ottamatta. Hyökkäyspäässä Tomislav Krstevski oli täysin aseeton, eikä iloa löytynyt Rikhard Lindroosista tai nuoresta Markus Nordmanistakaan.

Tauolla Kerhon valmentaja, Tomi Kärkkäinen teki pienimuotoisen taktisen muutoksen nostamalla pakkina aloittaneen Timo Rauhalan vaihtoon tulleen Nuutti Panulan paikalle korvaten Panulan pakiksi siirtyneellä Mikko Väänäsellä.

Homma toimikin siinä mielessä erinomaisesti, että “Tinke” piti kyllä VIFK:n vasemman laidan pelaajakalustoa melkoisessa ahdingossa ajaen pari kertaa hyvin alueelle. Tämäkin projekti oli kuin pienoismalli Kerhon illan rupeamasta: hyvin meni, mutta loppusilaus puuttui.

Ottelun vanhentuessa kohti loppuaan Kerhon innostui erotuomari Vesa Toivola jakamaan myös kortteja ja pääasiallisesti Kerhon pelaajille. Peli oli sinällään ihan hienosti Toivolan hanskassa, mutta korttipeli meni peffalleen. Mainiona esimerkkinä käy Robin Nordlundin melko ruma taklaus, jolla mies veti hänet harhauttaneen Ville Pajulan nurin. Ettei jäisi epäselvää, jokainen Kerhon kortti tuli todellakin aiheellisesti, mutta VIFK:n pelaajistoa Toivola käsitteli kuin suojelukohteita. Peliinhän moisella ei sinällään ollut vaikutusta, eikä sen kummemmin pelitapahtumiinkaan. Kokonaisuutena varmasti Toivolan parhaita matseja pitkään aikaan pois lukien kortittelut tai niiden puuttumisen.

Sinällään ottelu oli myös huomattavasti siistimpi kuin esimerkiksi keväällä Mustasaaressa pelattu treenimatsi. Epäilemättä vierasjoukkueen kannattajat lähtivät kotijoukkueen faneja pettyneempinä katsomosta, sillä kolme edellistä otteluaan hävinnyt VIFK saa olla sangen tyytyväinen selviydyttyään tasapeliin.

Kerhon puolesta voisi kai sanoa, että pelillisesti nyt oltiin jo hyvässä kuosissa. Mikko Ylihärsilän paluu kehiin, joskin vielä keskikentälle, toi huomattavasti voimaa lisää. Nyt on telakalta saatu mukaan jo “Myhi”, “Väänä” ja “Etsku”. Vielä kun muutama muukin palaa, alkaa juna puksuttaa oikeilla raiteilla kohti oikeita tuloksiakin, sillä jos näin pelataan, myös pisteitä alkaa tulla voittojen muodossa.

Hietalahden suurikokoinen kenttä palveli todella loistavalla tavalla Kerhon syöttöpeliä. Se myös todellakin toimi ja pallon kierrättäminen puristi aika mukavasti mehut isäntien kärkimiehistä ja keskikentästä. Olisipa vain Seinäjoellakin samankokoinen ja -laatuinen kenttä, jolla harrastaa jaloa lajia. Siitä voidaan avoimesti olla Vaasalle kateellisia. Sen sijaan juuri muusta ei. Yleisöä oli pari sataa vähemmän kuin Kerholla vähimmillään ja niistäkin karkeasti arvioiden kolmasosa oli Seinäjoelta mukaan lukien matsista lähes kotiottelun tehneet Klopit.

Arvovaltainen ja asiantunteva raati jakoi tähtiä ex-ifklaisille Kerhosta, eli keskikentällä varmastikin kauden parasta peliään pelannut Ville Ylinen nappasi kolme sakaraista ja aika mukavasti 75 minuuttia jaksanut Mikko Ylihärsilä yhden. Palkinnot eivät suinkaan menneet väärään osoitteeseen, mutta ihan hyvin olisi voinut antaa tähtiä vaikka Tiitus Lehtiselle, Anssi Syrjämäelle, Ville Pajulalle tai lähes kenelle tahansa Kerhon joukkueesta. Isäntien kaksi tähteä pokkasi Johnny Glasberg, mutta ehkä oikeampi osoite olisi ollut puolustuksen keskustan Jan Ahlvik, joka nyt kuitenkin piti nippua kasassa edes jollakin tavalla.

SJK: Petri Välimäki, Timo Rauhala (v), Tiitus Lehtinen (v), Anssi Syrjämäki, Ville Pajula, Nuutti Panula (46. Mikko Väänänen, v), Ville Ylinen, Toni Kujala (v), Mikko Ylihärsilä (74. Henri Saranpää), Miikka Tuovila, Juha Etelä-Aho (83. Teemu Penninkangas)