123 456 7890

SJK päätti joulukuussa vietetyn kolmen viikon harjoitusjakson 3-0 voittoon FC Hakasta. Joulukuiseksi otteluksi pelissä oli mukavasti vauhtia ja kentällä nähtiin kaikki kokoonpanossa mukana olleet 19 pelaajaa. Ainoat täydet minuutit kellotti Richie Dorman, Jarkko Hurme ja Obed Malolo. Ottelussa nähtiin myös kolme komeaa maalia ja varsinkin Anders Bååthin kaukolaukauksella tullut 2-0 osuma oli erityisen komea. SJK jää nyt joululomalle ja palaa koko pelaajistonsa voimin harjoituksiin heti 3. tammikuuta.

SJK – FC Haka 3-0 (2-0)

1-0 10 min Jarkko Hurme
2-0 32 min Anders Bååth
3-0 72 min Joonas Sundman

Ottelun alku oli etenkin joulukuun peliksi erittäin vauhdikasta. Ensimmäisten minuuttien aikana nähtiin kenties jo jonkinlaista esimakua SJK:n kesän prässipelaamisesta. SJK:n ylimmät pelaajat, eli Aristote Mboma, Maximo Tolonen, Obed Malolo ja Jesse Sarajärvi eivät antaneet Hakan puolustukselle aikaa helpolle kierrättämiselle. SJK loi jo ensimmäisten minuuttien aikana hyviä tilanteita.

Aristote Mboma pääsi Jesse Sarajärven syötöstä nokikkain Hakan Miikka Mujusen kanssa, mutta Mboman kosketus oli vähän liian kova ja pallo karkasi. SJK:n avausmaali syntyi lyhyenä pelatusta kulmapotkusta. Maximo Tolonen keskitti boksiin, ja Jarkko Hurme puski ottelun avausmaalin.

Myös Mehmet Hetemaj pääsi kokeilemaan kulmapotkusta, mutta ohjaus meni hieman ohi.

Anders Bååth antoi näytön hyvästä potkutekniikastan laukomalla pallon komeasti maaliin noin 20 metristä.

Pelin nopeus hieman putosi ensimmäisen puoliajan loppua kohden, mutta peli oli silti varsin hyvätasoista. Ensimmäisen puoliajan pelannut testipelaaja Teppo Marttinen ei joutunut kovin suuriin torjuntatöihin.

SJK aloitti vaihtorulettinsa tunnin pelin kohdalla. Kentälle tullut Vahid Hambo olikin heti lähellä lisätä SJK:n johtoa, mutta laukaus meni ohi maalin.

SJK:n kolmas maali nähtiin kulmapotkusta. Jesse Sarajärven kulma jäi hetkeksi pyörimään maalille, ja lopulta Joonas Sundman laukoi pallon maaliin.

Vaikka SJK:lta puuttuikin muutamia pelaajia, näytti peli ajoittain erittäin hyvältä. Pallo liikkui nopeasti, ja vaikka harhasyöttöjä luonnollisesti välillä tulikin, ei ideattomia ”toivotaan toivotaan” –syöttöjä näkynyt.

Kaikki sai peliaikaa ja kukaan ei loukkaantunut. Siinä mielestäni ne tärkeimmät asiat pelistä tänään. Toki siellä näkyi ajoittain niitä asioita joita olemme jo harjoitelleet. Hyökkäyspelissä ja pallon liikuttelussa niitä näkyi. Ehkä kuitenkin, varsinkin ensimmäisellä puoliajalla, tehtiin jonkun verran vääriä valintoja, kun alettiin syöttämään pitkää syöttöä tilanteessa joissa se ei ehkä ollut se paras mahdollinen tai järkevin valinta. Niitä ymmärrettävästi tulee pelin sisällä vielä. Mutta kaikinpuolin tähän harjoitusjakson päättävään matsiin voisi sanoa, että ihan ok suoritus, kommentoi SJK:n päävalmentaja Tommi Kautonen ensimmäistä otteluaan SJK:n peräsimessä.

Bååthin maali oli hieno kaukolaukaus ja pari saatiin kulmista, kun ne annettiin lyhyenä ja sieltä ne rakennettiin. Mutta kun katsotaan kriittisellä silmällä, niin viimeisen kolmanneksen ja hyökkäyspelin osalta, meidän pitää jatkossa parantaa. Tietenkin pitää parantaa joka osa-alueella, mutta tässä ottelussa meidän olisi pitänyt pystyä luomaan enemmänkin maalintekopaikkoja, päättää Kautonen.

SJK: Teppo Marttinen MV (45’ Paavo Valakari), Richie Dorman, Anders Bååth (85’ Oskari Aunula), Joonas Sundman (80’ Nicolas Kotamäki), Ville Tikkanen (80’ Arttu Aromaa), Jarkko Hurme, Obed Malolo, Maximo Tolonen (64’ Aatu Kujanpää), Jesse Sarajärvi (85’ Alex Kivimäki), Aristote Mboma (64’ Vahid Hambo) ja Mehmet Hetemaj (75’ Johannes Laaksonen).

SJK jää joululomalle ja palaa harjoituksiin tammikuussa. Seuraava ottelu on sunnuntaina 21.tammikuuta klo 17:00 pelattava Suomen Cupin lohkovaiheen ottelu SJK – PKK-U, joka pelataan Wallsport Areenalla