123 456 7890

Seinäjoen Jalkapallokerho kohtaa helatorstaina kauden toisessa Ykkösen ottelussaan ja samalla toisessa kotiottelussa, Ykköseen viime kauden päätteeksi yllättäen nousseen AC Kajaanin.

AC Kajaanin nousua pidettiin tosin yllätyksenä oikeastaan kaikkialla muualla, paitsi Kajaanissa, missä tiedettiin että joukkue omaa potentiaalia ylemmäs ja hyvää työtä on siellä tehty jo useamman vuoden ajan.

Seinäjoella joukkue kuitenkin vierailee nyt ensimmäisen kerran ja muutenkaan joukkueen pelaajisto ei ole pahemmin tuttu jalkapalloväelle tai seinäjokelaisille.

Myös SJK U19 joukkueen peli tarjolla samalla lipulla

Helatorstaina vietetään samalla pienimuotoista jalkapallojuhlaa Jouppilanvuoren tekonurmella, sillä samana päivänä pelaa myös SJK:n U19 joukkue kotiottelun, vähän ennen SJK:n ja AC Kajaanin kohtaamista.

SJK U19 isännöi omassa, klo 13.00 alkavassa ottelussaan perinteisesti kovaa junioriseuraa Turun Palloseuraa. Ottelun päätyttyä kaikki kentän palvelut onkin jo sopivasti avattu illan päänäytöstä varten, joten kannattaa tulla katsomaan samantien molemmat ottelut.

SJK edustuksen otteluun ostetuilla ennakkolipuilla pääsee myös tuohon otteluun ilmaiseksi.

Viime lauantaina Joupiskalla oli hieno tunnelma ja katsomot pullistelivat katsojista.

Idän ihme AC Kajaani

Kaukaa itärajalta, saapuu Seinäjoelle torstaina AC Kajaani, joka on Ilveksen ohella toinen nousija tämän kauden Ykköseen. AC Kajaani oli nousijajoukkue alunperin myös Kakkosessa, missä se jätti ennakkosuosikki PS Kemi Kingsin nuolemaan näppejään taistossa Kakkosen Pohjoislohkon voitosta.

Ykköseen Mika Lumijärven valmentama AC Kajaani lähtee pelaamaan omilla vahvuuksillaan, aktiivisella, mutta melko suoraviivaisella pelitavallaan, nopeisiin hyökkäyspään pelaajiin luottaen. Vaikka joukkueen pelaajat eivät suurelle yleisölle olekaan tuttuja, ja kokemusta ylemmistä sarjoista on Ykkösen joukkueista kaikkein vähiten, ei se tarkoita etteikö itärajalla osattaisi pelata jalkapalloa.

Tästä hyvänä esimerkkinä käy vaikkapa viime viikonlopun kotiottelu, jossa kajaanilaiset olivat kaataa sarjan kovimman ennakkosuosikin, FC Hakan. AC Kajaani nimittäin johti ottelua puoliajalla 2-1 luvuin, nigerialaisten Michael Nzekwen ja Callistus Chukwun maaleilla. Lopulta Haka nousi kuitenkin ottelussa tasapeliin yliajan tasoituksella ja jätti kajaanilaisleiriin paljon jossiteltavaa.

AC Kajaanin tärkeimpinä pelaajina onkin juuri tuo nigerialaiskaksikko ja molemmat ovat osoittaneet vaarallisuutensa jo viime kaudella joukkueen paidassa. Muutenkin kajaanilaisten pelaajat ovat nopeita ja taitavia, mutta tämän lisäksi mukana on kokoakin, sillä juuri isokokoinen Nzekwe on targethyökkääjänä hyvä suojaamaan palloa ja puolustukseen hommattiin Kakkoseen tippuneesta FC Hämeenlinnasta brasilialaisjärkäle Ozeias Graziano.

Kärkikaksikon toinen osapuoli kuitenkin jää katsomoon SJK:ta vastaan, sillä maalin lisäksi Chukwu oli myös pahanteossa ja hänet ajettiin kahdella keltaisella Hakaa vastaan ulos.

Kauden 2013 Ykkönen on kuitenkin niin kova sarja tänä vuonna, että kaiken pitää mennä Kajaanissa nappiin, että Ykköstä nähdään myös ensi vuonna. Ainakin avausottelu lupasi hyvää.

AC Kajaanin puolustaja Graziano pelasi viime kaudella SJK:ta vastaan FC Hämeenlinnan paidassa.

SJK lähes täydessä iskussa

Seinäjoen Jalkapallokerhon riveissä on lähes kaikki pelaajat pelikunnossa, lukuunottamatta pitkään sivussa olevaa Luis Fernandoa ja vielä näillä näkymin tämän ottelun missaavia Timo Tahvanaista ja Richie Dormania.

SJK osoitti olevansa muutenkin kovassa iskussa viime lauantaina, kun se kaatoi yhdeksi ennakkosuosiksi nimetyn PK-35 Vantaan 2-1 luvuin, Toni Lehtisen ja Kim Palosaaren maaleilla. Kerhon esitys oli vahva, eikä PK-35 päässyt montaakaan kertaa hätyyttämään SJK maalivahti Mihkel Aksalua. SJK hallitsi palloa ja keskikenttää ja kokenut Lehtinen näytti kärjessä kuinka pelimiehet innostuu kun tosipelit alkaa.

Jouppilanvuorella nähtiin myös komea yleisömäärä lauantain ottelussa, kun kylmässä säässä 1528 katsojaa todisti voittoa. Jos sää suosii, voitaisiin helatorstaina mennä jopa tuon yli.

Helatorstain jalkapallojuhlaa Jouppilanvuoren tekonurmella, klo 13.00 SJK U19 – TPS U19 ja klo 17.00 SJK – AC Kajaani.

Tervetuloa viihtymään Joupiskalle!

Sisäänkäynti ja ennakkoliput

Sisäänkäynti Joupiskan kentälle on ainoastaan kentän eteläpäädystä ja hyppyrimäen puoleiset portit ovat suljettuina yleisöltä. Myös kuuluttamon takana oleva portti on varattu ainoastaan pelaajien ja henkilökunnan käyttöön.

Parhaat parkkipaikat löytyy Jääurheilukeskuksen alueelta ja sieltä on suora reitti eteläpäädyn portille.

SJK edustuksen peliin ostetuilla ennakkolipuilla pääsee ilmaiseksi sisään U19 joukkueen otteluun ja samoin tietenkin SJK kausikorteilla.

Liput:
12 � ja 8 � alle 16 vuotiaat, eläkeläiset, varusmiehet ja opiskelijat. Alle 12 vuotiaat ja sotaveteraanit, ilmainen sisäänpääsy.

SJK Kannattajat-kortilla saa Wallsportin kahviosta ostetuista ennakkolipuista -20 %.
Hospodasta, Wilsonista ja Coffee Housesta S-etukortilla ennakkolipuista -20 %?

Ennakkolipunmyynti:
?- Wallsport
?- Hospoda Korbel
?- Sport Bar Wilson
– Coffee House?
– Etelä-Pohjanmaan Matkailu

??HUOM! alennukset vain ennakkolipuista!

Kim Palosaari puski SJK:n voittoon viime lauantaina