123 456 7890

SJK mediatiimi kävi läpi aktiivipeliuransa lopettaneen ja siviilitöiden pariin siirtyneen Jyri Hietarjun kanssa hänen mittavaa uraansa, sekä tallensi keskustelut videolle pienen dokumentin muodossa.

Seinäjoella vuonna 1981 syntyneen ja peliuransa TP-Seinäjoen junioreissa vuonna 1992 aloittaneen Hietaharjun ura on ollut mahtava. Erikoista siinä kuitenkin on, että yli 360 ottelusta lähes kaikki on pelattu pohjalaisjoukkueissa – Seinäjoella tai Vaasassa. Uraan mahtuu ainoastaan kuukauden pituinen laina Rovaniemen Santa Clausissa.

Miestä on toki kosiskeltu myös muihin seuroihin ja ulkomaillekin pelaamaan, mutta sitkeästi Pohjanmaan Beckhamiksi aikoinaan nimitetty Hietaharju pysyi kotimaakuntansa alueella.

Oikeastaan ei ole tullut sopivaa paikkaa missään vaiheessa. Lukioikäisenä sitä olisi ollut enemmän halujakin ulkomaille, mutta päätin keskittyä silloin kuitenkin kouluun. Enkä ole tuota päätöstä katunut missään vaiheessa, kertoo Hietaharju haastattelussa.

Jo peliuran aikana juniorivalmennuksen aloittanut ja valmennusuraa edelleen jatkava Hietaharju haaveilee joskus valmentavansa myös Veikkausliigassa.

Tavoitteita pitää olla. Olen nyt valmentanut seitsemän vuotta, mutta en vielä koe olevani valmis miesten valmentamiseen. Tällä hetkellä uskon että minulla on enemmän annettavaa kentillä junioreille. Tarkoitus on kuitenkin käydä lisää koulutuksia ja katsotaan mitä stten aika näyttää, kertoo SJK:n C-ikäisten valmentajana toimiva Hietaharju.

Parhaita muistoja uralta on Veikkausliiganousut ja oma ensimmäinen liigamaali.

Päällimmäisinä muistoina on jäänyt kyllä mieleen molemmat liiganousut. Ensin VPS:n kanssa 2005 ja nyt sitten viime kaudella SJK:n kanssa. Tietenkin oma ensimmäinen liigamaali – muistaakseni se syntyi VPS:n paidassa HJK:n verkkoon – on jäänyt tärkeänä mieleen. Aikoinaan juniorina pääsin jo mukaan TP-Seinäjoen liigajoukkueeseen harjoittelemaan, mutta silloin ei ollut vielä kokoonpanoon mitään asiaa. Se oli kuitenkin tärkeää aikaa itselleni ja uralleni. Ammensin niistä oman kaupungin pelaajista oppia ja vanhempien pelaajien tuki toi itseluottamusta, muistelee Hietaharju.

Seinäjoen jalkapalloilu on mennyt hurjasti eteenpäin vuosien saatossa ja Jyri onkin kiitollinen kaikesta mitä on saanut urallaan kokea.

– Haluan kiittää SJK:n seurajohtoa, joka on mahdollistanut Seinäjoen Jalkapalloilun nousun, laittamalla olosuhteet ja perusasiat täällä kuntoon. Valtava kiitos myös kaikille niille katsojille ja kannattajille, jotka ovat tuolla kannustamassa ja matkustavat mukaan vieraspeleihinkin. Sillä on suuri merkitys ja on mahtava pelata heidän edessään. Ja tietenkin suurin kiitos kaikille pelikavereille ja koko sille hienolle yhteisölle, joka on mukana päivittäisessä tekemisessä. Se on kuitenkin se juttu, jakaa Hietaharju kiitoksia.

Kiitos sinulle itsellesi Jyri!

Tästä katsomaan miehen muistelua videolta:

JYRI HIETAHARJU

Syntymäaika: 23. huhtikuuta 1981.
Syntymäpaikka: Seinäjoki
Pituus: 180 cm
Pelipaikka: Keskikenttä

Junioriseura:
1992 – 1997 TP Seinäjoki

Seurat:
1998 – 2002 TP-Seinäjoki 84 ottelua, 9 maalia
1999 (laina) Santa Claus 5 ottelua, 1 maali
2003 – 2011 VPS 220 ottelua, 23 maalia
2012 – 2014 SJK 42 ottelua, 5 maalia
2014 Kerho 07 11 ottelua, 1 maali
1998 – 2014 Yhteensä: 362 ottelua, 39 maalia

Maajoukkue:
1999 Suomi U18 5 ottelua
2000 Suomi U19 3 ottelua